Keskustelut Metsänomistus Rajat

Esillä 9 vastausta, 11 - 19 (kaikkiaan 19)
  • Rajat

    Merkitty: 

    Nyt vitsailen yhtään, tosia asia.

    1970 luvulta lähtien maarajat viivasuorasti, kivipyykiltä toiselle ja näin myös metsätalous suunnitelmissa.

    Mutta nyt viime päivinä on useidenkin valtateiden varsissa olevien metsälohkoilleni ääriin alkanut ilmestyä ihan uusia muovisia rajatolppia, ole kyllä myynyt mitään, vaikka joskus Viskiä otan ja pokeria pelaan.

    Aivan vinksin/vonksin joku CP muuntelee metsieni rajoja valtateiden äärissä.

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Lienee niin että valtatien varren korvaus on yhtä huono kuin sähkölinjan alle jäävän alueen korvaus?

    Puuki

    Korvaukset ja lunastusmenettelyssä lunastukset maksetaan maapohjan arvon mukaan niin ne on  pieniä summia.   Jos on vaikka kuivahkoakangasta, niin maapohjan arvo voi olla n. 200 €/ha.  Parikymmentä aaria tienvarsia esim. ja mo saa muhkeat 40 € -verot korvausta.   Odotusarvoja ei yleensä lisätä , kun puustoa ei ole. (Se on hakattu jo ). Saahan sillä korvauksella esim. yhden hyvän kokoisen pizzan ostettua.

    Uusissa rajapyykeissä on muuten punainen muovi ”huppu” päällä mutta ne on matalia neliönmuotoisia kalikoita.   Semmosia kun käy maanmittari laittamassa vaikka 2 kpl metsään valmiiksi osoitettuihin paikkoihin, niin kustantaa jotain 2000 € . (riippuen tilan /tilojen  koosta, jos on vaihto tai  lohkomisen teko).

    Per Ä Reikäs

    Metsuri motokuski

    Taitaa olla uusia tiealueen merkkeä.

    Puuki

    Tien perusparannus tai uusiminen tulossa jossain vaiheessa kuvan tapauksessa.

    Sulli

    Kyllä tuo tiealueiden tarkistusmittaus ja tarvittaessa lohkominen on ollut käynnissä jo vuosia, aloitettiin eteläisestä Suomesta ja siirtyilee kaikenaikaa pohjoisemmaksi. Osalle yleisistä teistä (etenkin entisistä paikallisteistä) ei ole aikanaan määritelty tiealuetta. Kaikkia tiealueita ei ole merkitty maastoon vaikka lohkomistoimituskin olisi aikanaan tietoimituksen yhteydessä tehty. Aikanaan on ollut asianmukaiset kulutuksetkin kunnan ilmoitustaululla ja alueen valtalehdissä.

    Planter Planter

    Tuskin juurikaan rajoja siirrellään, lunastetaan, levennetään vaan päivitetään tiedot:

    https://www.maanmittauslaitos.fi/sites/maanmittauslaitos.fi/files/old/e1067_maantietoimitustiealueen_merkitsemiseksi_0114.pdf

    Puuki

    No niinpä näyttää olevan.  Olikin ihan toiveajattelua, että nykyään enää vanhoja teitä peruskunnostettaisiin ainakaan kehä 3:n ulkopuolella.          Paljon liikennöitykin  asfalttitie saattaa olla nykysin siinä kunnossa, että autot särkyy syviin  kuoppiin ajettaessa.   Ei ole varaa valtiolla pitää niitä pääteitäkään kunnossa, kun ilmastonsuojelu on se ykkösasia,   ja auton särkyminen voi vähentää liikennettäkin ainakin tilapäisesti.  Onhan siinä se”hyöty” aina olemassa.

    Visakallo Visakallo

    Laittoivat meilläkin muutamia uusia rajapyykkejä kadonneitten tilalle. Vanhat kivipyykit ovat menneet ojamaiden mukana tai jääneet niiden alle, kun tien ojia on perattu. Uudet pyykit ovat nyt hyvänä apuna rajalinjojen raivauksissa.

Esillä 9 vastausta, 11 - 19 (kaikkiaan 19)