Keskustelut Metsänhoito Rauduskoivulle uudistaminen?

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 31)
  • Rauduskoivulle uudistaminen?

    Millainen on sopiva pohja rauduksen uudistamiselle istuttaen?
    Käykö sellainen paremman puoleinen tuorekangas, osittain jopa lehtomaista. Eli siis hienojakoinen hiukan kosteahko pohja. Tarkoituksena ojitusmätästää ja istuttaa. Alueella on tällä hetkellä täydellinen sekametsä eli isoa mäntyä suht harvassa, mutta pääosin kuusta ja koivua, isoa ja pientä.
    Mitä muuta pitää huomioida? Alue ei ole kovin pahasti hirvettyvä, ja on lähellä maantietä.
    Kiinnostaisi lähinnä koska alue todennäköisesti on hyvinkin runsaasti heinittyvä ja joka vuosinen heiniminen on hankalaa järjestää seuraavat 3-4 vuotta.

  • Pete

    Rauduskoivu ei turvemaalla kasva tukkipuuksi. Poikkeus on tietysti Satakunta. Jeesmiehen hyvä kasvu tarkoittaa eri asiaa kuin suurimmalla osalla muita. Jeesmiehelle riittää, että tulee massaa kun minä vanhakantaisesti ja taantumuksellisesti uskon tukkipuun kasvattamiseen.

    Tälläkin hetkellä puukauppa käy edes jotenkuten tukin osalta. Kesällä ostetaan taas kuusitukkiakin. Koivutukki menee vaikka heti kuin kuumille kiville. Turvemaan rauduskoivikoiden kauppa tuskin kovin vilkkaasti kuitenkaan käy.

    jees h-valta

    Eipä tainnut Pete uskoa muutama vuosi sitten koko koivun kasvatukseenkaan eikä tukin menekkiäkään. Minulla on tähän päivään mennessä sujunut koivun kasvatus niillä aloilla joissa se on ollut ajatuksenakin. Toki siemenmännikkö tähänkin puskee joukkoon ettei siitä puhdas r-koivikko tule mutta kasvaa varmasti ja vähintäänkin kuitutiliä tehdään niistä.

    Pete

    Niin, koivutukki menee kuin kuumille kiville kun suostuu myymään tukit 45€/motti. Ja niitä tukkimotteja ei tyypillisesti paljoa tule. Puhtaan koivikon kiertoaika voi olla selvästi alle 50 vuotta, mutta tukkiprosenti jää alle 50 vaikka tekisi mitä. Kuusikko on samassa ajassa valmis jos tyytyy alle 70% tukkiprosenttiin kiertoajalla. Siinä vaiheessa kun koivikko on tukkinsa tuottanut kuusikko jatkaa tukin tuottamista seuraavat 30 vuotta. Mitään sellaista merkkiä ei ole näkyvissä, että kuuriuskoni kuusen kasvupaikoilla horjuisi. Toki mäntyä koitan saada sekapuuski kaikille kuvioille, mutta tästä olen kirjoitellut jo pitkään.

    Koivua aion istuttaa 10v tauon jälkeen. Se täytyy myöntää. Kesämökin ympärille ei kuusta viitsi laittaa. Tulee koivikko koivikon perään noin 2ha alalle.

    raivuri

    Pete kyllä nyt mielestäni hieman liian yksinkertaistetulla linjalla liikkeellä. Varsinkin mailla joissa juurikääpää löytyy, olen katsonut varmemmaksi laittaa koivua kun se mahdollista on. Muutenkin koivun kysyntä lähes varma tuonnin vuoksi. Eniten olisi nytkin ollut koivikoiden harvennuksille kysyntää. Lisäksi se kasvaa vielä nopeastikin. Kantatilalla koivua jo 40 vuotta silloin tällöin viljelty ja ensimmäiset OMT-pohjilta rinteestä jo 38-vuotiaina hakattu ihan hyvällä tukkiprosentilla ikään verrattuna. Suosittelen myös vähäisen hoidon tarpeen vuoksi hirvettömille alueille sekä kesälaitumille.

    Pete

    Onhan tämä hieman yksiniittinen tämä minun näkemykseni, mutta perusteet kuitenkin löytyy. Koivutukilla on kolme valtakunnallisesti merkittävää ostajaa, UPM, MG ja Koskinen. Niidenkin toimituspaikat ovat aika harvassa. Koivutukin hinnan osalta myyjän ongelma on se, että valtaosa koivutukeista kertyy näiden ostajien, ja kaikkien muiden, havupuuostojen kylkiäisenä. Koivutukin hinta ei ole käytännössä koskaan ratkaiseva tekijä leimikon hinnoittelussa. Koivutukit sieltä tulee joka tapauksessa ja vaikkapa Storaenso vaihtaa ne sitten muunlaiseen puuhun. Tämä on siellä hinnoittelun taustalla enkä näe mitään muutosta olevan tulossa.

    Juurikääpä sitten. Vakavasti otettava juttu. En ole kuitenkaan nähnyt yhtään tutkimustulosta jossa todettaisiin sen leviävän, siis oikeasti ja merkittävästi, laikku/kääntömätästys + pottikuusi viljelykuusiin varsinkin jos kiertoaika on alle 60 vuotta. Paljon tästä puhutaan, mutta näyttöä ei ole. Alikasvoskuuset ovat sitten asia täysin erikseen. Jos lahoa ja nimenomaan juurikääpää on +15% päätehakkuun tukkirungoista, niin sitten voi alkaa katsomaan koivua tai mäntyä. Sekin on hyvä huomioida, että lahosullit näyttää kertyvän ”lahopesäkkeistä”. Nämä pitäisi nykyistä paremmin tunnistaa. Hysteriaan ei juurikäävänkään suhteen ole aihetta.

    Pete

    Koivun kysynnästä vielä. On totta, että harvennuskoivikon saa varmasti kaupaksi kunhan se ei ole rauduskoivikko turvemaalla :).

    Koivua tuodaan sen takia, että sitä ei Suomesta saa riittävästi hankittua. Meillä ei käytännössä ole koivikoita siihen malliin, että sellufirmojen metsäpäällikkö voisi ohjeistaa ”nyt ostetaan koivikoita”. Sellaisia ei ole ja jos onkin, niin muilta hakkuilta kertyvä koivun sivuvirta määrittää hinnan.

    Hoitamattomuuden takia koivun osuus mahdollisesti nousee tulevissa hakkuumahdollisuuksissa valtakunnan tasollakin. Hoitamattomuus on kuitenkin samalla myös syy siihen, että kantohinta ei nouse. Korjuu on nimittäin niin kallista, että kantohinta hukkuu rukkasten jälkiin.

    Olen ilomielin väärässä. Aika näyttää.

    jees h-valta

    Stora Enso ostaa ainakin täällä Satakunnassa koivutukkia ja kuitua parhaalla kurssilla nyt. MG suoraan sanottuna perseen perillä hinnoissa. UPM ostaa myös muttei hyvällä hinnalla.

    kuusessa ollaan

    Omia kokemuksia rauduskoivun istutuksesta:
    Turvemaalle, vanhoihin peltosarkoihin istutetut tuhoutuivat 90%:sti. Ei riittänyt voima ja kasvuviat pilasivat kasvuun lähteneet rungot, tuhon viimeisteli lumituhot. Loput kuivuivat kahtena ensimmäisenä vuonna, juuristo ei kehittynyt.
    Kokeiltiin myös havupuutaimikon täydennystä kangasmaalla, eivät ehtineet mukaan. Jäljellä muutama kituva käkkärä.
    Vaikka keskustelussa on kauhisteltu savimaita, viime kesänä seurailin kumpuilevaan peltoon istutetun koivikon harvennusta, oli kasvanut todella hyvin…jopa siinä määrin, että harvennus oli ainakin kymmenen vuotta myöhässä, tyveltä 15cm rungot oli 17 metrisiä ja edelleen istutustiheydessä.
    Itse en koivua istuta, se saa tulla luontaisesti havupuutaimiston täydennykseksi. Parhaat näkemäni koivut ovat kasvaneet kuusikon seassa harvakseltaan, jolloin ne ovat kasvattaneet tasavahvan rungon ja elinvoimaisen lyhyen latvuksen – kyseessä siis raudukset.

    hatelo

    Pete kirjoittaa taas suuressa kuvassa asiaa.Analyysi puumarkkinoista on mielestäni oikea.Minulla on koivua melko paljon eri-ikäisissä metsiköissä ja sopivalle paikalle saatan uudistaa lisääkin.Ja sopiva paikka raudukselle ei todellakaan ole turvemaa tai muu veden vaivaama kasvupaikka.Rungoista tulee vänkyröitä ja ne halkeilevat ja kasvu on kituliaan näköistä.Istutus tuollaiseen paikkaan olisi rahanhaaskausta.Tämä talvi on taas saanut harkitsemaan koivunistuttamisen mielekkyyttä muuten hyvin sille soveltuvissa vaaramaisemissa erittäin pahojen lumituho-ongelmien vuoksi.Ihan sydäntä särkee katsellaa nuoria hyväkasvuisia koivikoita,joissa kaikki latvat maassa.

    raivuri

    Niin, ei se rauduskoivu oikein turvemaalla kasvakaan. Turvemaiden uudistaminen on muutenkin asia jossa kannattaa katsella tuottokykyä, työkalupakkia ja laskinta tarkkaan sekä monelta kantilta. Paljon riippuu maaperästä ja kosteusoloista

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 31)