Keskustelut Harrastukset Riistaruokinnan ekologiset vaikutukset

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 30)
  • Riistaruokinnan ekologiset vaikutukset

    Merkitty: 

    Ruokintapaikka vetää puoleensa pieniä jyrsijöitä, hiiriä, myyriä, rottia. Ruokintapaikalle ja sen ympäristöö kehittyy niiden kantamien tautien keskittymä, joka levittää tauteja ympäistöönsä mm. myyräekinokokki, borrelioosi, brusellabakteeri ja lintujen salmonella.

    Ruokintapaikka vetää puoleensa supikoiria, variksia, närhiä harakoita. Myös ruokintapaikan jyrsijät vetävät puoleensa kaikkia edellä mainittuja, lisäksi kettuja ja ilveksiä. On monipuolinen kattaus ruokaa, myös proteiinia.

    Riistakameratutkimusten mukaan suurimmat sinisorsan pesänhävittäjät ovat harakka, varis, supikoira ja närhi. Voisi olettaa, että samat tuhoavat yhtälailla muidenkin maassa pesivien riistalintujen pesiä. Näitä kaikkia ruokitaan ruokintapaikoilla talvella ja kesällä ne levittäytyvät ympäristöön nauttimaan taivaalliselta maistuvia lämpimiä aamiaismunia. Ei ihme, että metsäkanalinnut ovat lähes hävinneet täältä. Peuranmetsästäjät ovat näyttäneet muille metsästäjille närhenmunat!

    Villisiat käyvät ruokintapaikoilla. Ruokintapaikat ovat erittäin tehokkaita levittämään sikaruttoa, jos tauti pääsisi Suomeen.

    Hirvieläinten näivetystautia on jo tavattu Suomessa, se leviää esimerkiksi syljen välityksessä, eli ruokintapaikka ja nuolukivi ovat tehokkaita taudin levittäjiä.

    Onkohan tämä ”riistanhoidoksi” kutsuttu toiminta hyödyllistä vain haitallista, jos ajattelee omaa nenäänsä pidemmälle?

  • pikkutukki

    Susiahan ruokitaan voimakkaasti ainakin Kuhmossa ja Lieksassa .

    pikkutukki

    Kävin viime talvena hiihtämässä yhdellä susien ruokintapaikalla . Suolta lähti lentoon noin sata korppia , kaluttuja sian raatoja oli siellä täällä kettingeillä rämepuihin sidottuina , susien ja ahmojen jotoksia oli ristiin rastiin . Haju oli etova , vaikka oli talvi . Vanerisia kuvauskoppeja puolikymmentä . Oli vastenmielinen paikka näin luontoihmisen katsella .

    Planter Planter

    ”Ainoastaan syksyisin metsästyksen apuna hyödyksi.”

    Nykyisin vhp-metsästyskausi jatkuu helmikuun puoliväliin, joten metsästyksen helpottamisen varjolla ruokintaa voi harjoittaa lähes koko talven.

    Jos metsästystä halutaan helpottaa, on tehokkaita keinoja. Poistetaan 500 ha pinta-alavaatimus ja/tai poistetaan lupamenettely. Jos sekään ei auttaisi, sallitaan elektroniset valonvahvistin- ja infrapunatähtäimet. Tapoja on vaikka miten paljon jos haluttaisiin pienentää kantaa.

    Nyt yritetään antaa kuva, että yritetään kovasti, yökaudet hytistään kylmässä kyttäyskopissa vähentämässä kolareita, maatalous-ja metsävahinkoja, mutta ei vaan onnistuta.

    Riistapäivilläkin kiinnitettiin huomiota ruokintapaikkojen riskeihin, mutta ei se mitään vaikuta.

    https://www.eraluvat.fi/media/riistapaivat2019/heikkihenttonen_riistapaivat2019.pdf

    Visakallo Visakallo

    Ihmisten lisääntymistä on säädelty kemialliseti jo lähes 60 vuotta. Kertokaa jokin syy, miksi sorkkaeläinten määrää ei voitaisi säädellä kemiallisesti.

    sitolkka

    Valkohäntäpeura on haitallinen vieraslaji, josta pitäisi tehdä rauhoittamaton eläin. Valkohäntäpeura tulee hävittää Suomen luonnosta kokonaan. Tästä on paha luonnon suojelijoidenkaan pistää hanttiin. Sen haitallisia vaikutuksia luontomme alkuperäisiin lajeihin ei vielä edes kokonaan tunneta. Sanotaan, että syö lintujen muniakin.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Voisiko droneen kytketyn lämpökameran avulla laskea ja paikantaa metsästettäväksi sopivat hirvieläimet?

    arto arto

    Voisiko droneen kytketyn lämpökameran avulla laskea ja paikantaa metsästettäväksi sopivat hirvieläimet? Metsästys laki kieltää riistaeläimissä kyseisen konstin….

    Timppa

    Ei todellakaan vaikuta intomielisiin metsästäjiin.  Olen puhunut ruokinnan haitoista Metsästäjäliiton erään piirin puheenjohtajan kanssa.  Kaveri on muuten kaikin puolin fiksu, mutta tämä ruokinta-asia ei kyllä uppoa mitenkään.

    Vaikka metsästän, niin en hyväksy, että tietoisesti toimitaan niin, että ulkopuoliset voivat saada riistaruokinnan avulla ylläpidetystä eläinkannasta tauteja.

     

    Metsuri motokuski

    Vielä nuolukivet hyväksyn koska niistä saadaan tarpeellisia hivenaineita kuten seleeniä ja jne. Muun ruokinnan pidän ehdottomasti tarpeettomana ja jopa haitallisena. Kauris ja valkohäntäpeura kannat kasvaa kohtuuttoman suureksi ruokinnan avulla ja tautivaarakin kasvaa huomattavasti. Aikoinaan teerien talviruokinta viljalla oli haitallista koska ruoka oli väärää talvikautena. Metsäkanalinnut ja jänikset eikä hirvet todellakaan tarvitse ruokintaa. Mielestäni voisitte hyvin kieltää ruokinnan maillanne.

    Timppa

    ”Voisiko droneen kytketyn lämpökameran avulla laskea ja paikantaa metsästettäväksi sopivat hirvieläimet? Metsästys laki kieltää riistaeläimissä kyseisen konstin….”

    Lait muuttuvat näppärästi, jos niin halutaan.  Tuolla dronen käytökiellolla ei mielestäni ole enempää biologisia tai eläinsuojelullisia perusteita.  Kun paineet hirvikannan valikoivaan metsästykseen ja kannan pienentämiseen kasvavat ja toisaalta metsästäjien kiinnostus kuluttaa aikaansa liki 3 kuukauden  joka viikonloppu jahtiin vähenee, niin selvä on, että lakia on muutettava niin, että droneja saa käyttää.  Tietysti eihän niitä ole pakko käyttää enmpää kuin muitatakaan metsästystä helpottavia keksintöjä.

    Nuolukivien käyttö tosiaan saattaa lisätä tautien tartuntavaaraa.  Itse suhtaudun tuollaisiin riskeihin vakavasti.  Hirvet ovat selvinneet Suomessa 10000 vuotta ilman nuolukiviä, joten selviävät varmasti nytkin ilman niitä.  Todellinen hyöty niistä on nuolukivien ja riistakameroiden valmistajille ja myyjille.  Meidän mailla olen kieltänyt nuolukivien käytön.  En halua hirvikeskittymiä.  Kun hirviä on tasaisesti maastossa niistä ei ole haittaa.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 30)