Keskustelut Metsänomistus Risuliittokatkaisi metsäkonealan tes.

Esillä 9 vastausta, 51 - 59 (kaikkiaan 59)
  • Risuliittokatkaisi metsäkonealan tes.

    Kuin on uutisoitu Risuliitto katkaisi metsäkonealan
    Tes.neuvottellot oli kyllä todella alakantin palkan
    korotustyönantajilta 7.senttiätunille myös paljon
    Heinysstä tes.sopimukseen on tietysti metsä
    konealan yrityksiä missä palkat ja kaikki on
    OK myös paljon sulaisvetoisia ja pieniä
    yrityksiä missä ollaan talkoopalkoilla
    ja ilaman ylityökorvauksia ja lomia
    pekkassia.AINA sama piisi kilpailu
    on kovaa eikö silloin olisi järkevää
    Pistää lappuluukulle. EIKÖ pitäisi
    tajuta puuliitto

  • Visakallo Visakallo

    Älä ole Jätkä pätkät ollenkaan huolissasi.
    Tällä kertaa Kiinasta alkanut pörssimyllerrys saattaa sulattaa eläkerahastot hyvinkin ohuiksi pois mielenrauhaasi kiusaamasta.

    pihkatappi pihkatappi

    Jos ihmisten keski-ikä nousee jatkuvasti, lisääntyy eläkeläisten määrä. Ei nuo eläkerahastojen johtajat ole henkseleitä paukutelleet, päinvastoin ovat huolissaan vallitsevasta kehityksestä. Kohta ollaan jo tilanteessa että maksetut eläkkeet ylittävät eläkeyhtiöiden tuotot ja silloinhan ollaan jo veitsenterällä. Ja kun nykyään on meitä down shiftaajia, jotka emme maksele eläkemaksuja, vaan elämme pääomatuloilla ti teemme pätkätöitä, vähenee tuo eläkekassojen varallisuus tulevaisuudessa entistä hurjempaa vauhtia.

    Metsuri motokuski

    Niin eikös nykyinen eläkerahoitus ole suunniteltu noin 5 – 10 vuoden eläkeaikaan. Vanhuusiän kasvu pitkästi tuon ajan yli syö eläkerahastoja kiihtyvällä vauhdilla. Sen vuoksi eläkkeiden määrää ollaan pienentämässä ja eläkeikää nostamassa.

    MIISU4F MIISU4F

    YLE: ***Metsäkonealan työkiistassa on saatu aikaan neuvottleutulos. Valtakunnansovittelija Minna Helle ilmoitti sovusta perjantai-iltana Twitterissä. Kiistaa on soviteltu hänen johdollaan tällä viikolla.

    Helteen mukaan neuvottelutulos menee nyt hyväksyttäväksi Puuliiton ja Koneyrittäjien liiton hallintoihin.***

    Tiukille on vetänyt. Kiitos pakkasten, että on ollut pakoite myös lunnon puolelta!
    Nyt on tärkeää saada metsäkonemiehet töihin sovituilla säännöillä!

    MIISU4F MIISU4F

    **Tiedote. Julkaistu: 08.01.2016 klo 21:22
    Puuliitto Metsäkonealan työehtosopimusneuvotteluissa saavutettiin työllisyys- ja kasvusopimuksen mukainen neuvottelutulos perjantai-iltana 8. tammikuuta.

    Neuvottelutuloksen mukainen sopimuskausi on 10.1.2016–31.1.2017. Neuvottelutulos sisältää työllisyys- ja kasvusopimuksen yleisen linjan mukaisen palkankorotuksen ja molempia osapuolia tyydyttävän ratkaisun kiistan aiheena olleeseen palkkarakennekysymykseen.

    Neuvottelutulosta käsitellään Puuliiton hallinnossa alkavan viikonvaihteen aikana. Päätöksistä tiedotetaan niiden valmistuttua.

    Neuvottelut käytiin valtakunnansovittelija Minna Helteen johdolla. Työnantajia metsäkonealalla edustaa Koneyrittäjien liitto.**

    TYKAa pyydettiin, TYKA saatiin. Ei olisi tarvinnut mennä vaikeimman kautta. Mitä muuta sieltä tulee, selviää aikanaan. Onneksi on ammattiliitto. Muuten olisi tullut vain heikennyksiä. Korotuksen saa nekin, jotka ei kuulu liittoon. Eli saavat ilmaisena niinkuin työelämävakuutuksen, joista muut ovat maksaneet ja toiset tehneet kovan työn, että ehdot ovat kunnossa. No, olkaatten kiitollisia kaikki!

    suorittava porras suorittava porras

    Sopimus on hyvä juttu . Lyhempi kaavakin olisi toki riittänyt .

    ..ja eikun heruttelemaan aamulla ”kettua” tulille …

    Jätkä pätkät

    Eläkerahastojen riittävyydestä huolissaan olevien kannattaisi muistaa, että ns suuret ikäluokat ovat jo eläkkeellä, joten tästä eteenpäin eläkeläisten määrä ei enää taida nousta. Suuret ikäluokat saivat niin kehnon lähdön elämäänsä, että kuolleisuus on jo nyt ollut ennätysluokkaa, eikä läheskään kaikkien kunto kestä olla eläkkeellä kymmeniä vuosia.
    Meikäläisen eläkevarat on muualla kuin pörssiosakkeissa, esim pirun pitkä työsarka Metsähallituksen listoilla toi eläkeoikeutta, joka takaa valtiokonttorin maksavan minulle yli puolet eläkesummasta. Loput tulevat kahdesta eri kassasta.

    Tolopainen

    Ei ne suuret ikäluokat heti kupsahtaa, kun ovat eläkkeelle päässeet. Eläkeläisten määrä on huipussaan vasta 2035 ja vuosittaisittainen eläketulo nousee pitkästi yli 30mrd€. Ei riitä työssäolevien maksukyky ilman rahastojen purkua, se on saletti. Mutta yksityiset yhtiöt pitävät eläkerahoja ominaan, miten yhtiöitä hallinnoiva ay- liike suostuu rahastojen purkuun ja noiden eläkeyhtiöiden lopettamiseen, järjestelmä on kallis ja tarpeeton. Näin pienessä maassa riittää yksi eläkeyhtiö ja eläkkeet joudutaan muuttamaan osaksi sosiaaliturvaa nykyinen meno ei käy. Eläkkeille joudutaan määrittämään katto ja lisäeläkkeellä hoidetaan perusturvan yli menevä eläke. On sietämätöntä, että suurimpien eläkkeiden saajat lähtevät veroparatiiseihin, eivätkä maksa veroja Suomeen sitä tämän maan talous ei kestä eikä poliittinen moraali.
    Suomessa vain yrittäjien eläkkeissä on katto, lienee perustuslain vastaista moinen epätasa-arvo.

    Visakallo Visakallo

    Takuueläke säädettiin kaikkein heikoimmassa asemassa olevien suomalaisten turvaksi.
    Nyt sen piiriin pääsee myös turvapaikanhakijat ja heidän perheenjäsenensä kun perheitä aletaan yhdistelemään.
    Onneksi sentään perheenyhdistämisen kriteerejä on nyt alettu jo hieman tiukentamaan.
    Aikaisemmin yksi ainoa tänne lähetetty ankkurilapsi saattoi vetää perässään jopa yli neljäkymmentä eri ikäistä perheejäsentä.

Esillä 9 vastausta, 51 - 59 (kaikkiaan 59)