Keskustelut Metsänomistus Ruotsalaiset koivunostajat

Esillä 3 vastausta, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Ruotsalaiset koivunostajat

    Onko muilla palstalaisilla millaisia kokemuksia ja muisteloita ruotsalaisten koivunostoista Suomessa?

  • Aukusti

    Itse muistan kuinka naapurin isännälle tehtiin 1959 kesällä metrin mittaisia kuorittuja koivupölkkyjä. Sahana oli El-Raket. Sillä kaadettiin ja katkottiin puut, mutta karsinta piti tehdä kirveellä. Teräketju piti ohjeen mukaan olla niin löysällä, ettei karsinta onnistunut.

    Kun oli kesä ja kuori irti niin oli helppo kuoria puut. Nehän olivat sitten niin liukkaita, ettei voinut heti latoa pinoon, vaan piti ensin antaa pinnan kuivahtaa. Pienemmissä pölkyissä käytettiin kuorintaan kuorintarautaa, eli ”kolorautaa”miksi sitä meillä kutsuttiin.

    Seuraavana kesänä tehtiin myös samalle ostajalle naapurin metsässä metrin mittaisia koivupöllkkyjä, mutta niitä ei tarvinnut kuoria.Kuorittiin kuulemma tehtaalla. Ne aisattiin, isommat kolmelta kantilta ja pienemmät kahtapuolta.

    Talvella puut ajettiin hevosella maantien varteen, josta autoilla ruotsimaalle.

    Aukusti

    Eikö muilla palstalaisilla ole kokemuksia ruotsalaisten koivunostoista pohjoisessa? Koivua ei käytetty kuin polttopuuna ja sitä hakattiin maahan roskapuuna. Olivatko ruotsalaiset edelläkävijöitä koivun käytössä paperin valmistukseen?

    He ostivat myöskin haapatukkeja silloin 50-60 luvuilla. Kukaan muu ei ollut ostanut niitä aikaisemmin täälläpäin.

    6 m3

    Tuollaisesta en ole kuullut, mutta eräässä Kainuun kunnassa oli tehty ”pökkelö savotoita”
    Paperi puuksi oli kerätty aikoinaan maapuita. Talteen oli otettu puut, jotka oli jääneet maahan lojumaan kun sahaille oli viety vain tukkipuut.
    Jopa vanhat lato ja kämppähirret oli ostettu.

    Vuodelta -57 oleva metsäkäsikirjani tuntee menetelmän jossa koivut on tapettu pystyyn arsenikilla ja odotettu että tuohi irtoaa.
    Sen jäkeen ne on kaadettu, katkottu ja viety tehtaalle.

Esillä 3 vastausta, 1 - 3 (kaikkiaan 3)