Keskustelut Metsänhoito Säädelty hirvenmetsästys on tuottamuksellista metsän hävitystä ja maanteillä hirvikolaririskin ylläpitäjä

Esillä 10 vastausta, 211 - 220 (kaikkiaan 236)
  • Säädelty hirvenmetsästys on tuottamuksellista metsän hävitystä ja maanteillä hirvikolaririskin ylläpitäjä

    Hirvien aiheuttamien vahinkojen määrä metsissä ja maanteillä riippuu hirvien määrästä. Hirvien määrä puolestaan riippuu eniten metsästysseurojen anomien sekä riistakeskusten myöntämien pyyntilupien määrästä. Mm. Suomen pienellä susikannalla, hirvikolareilla tai vähäisillä salakaadoiilla on suhteellisen pieni merkitys hirvien määrään.

    Siis metsästysseurat sekä MMM:n ohjeistamat riistakeskukset hirvikannan säätelijöinä ovat hirvivahinkojen ja hirviturmien aiheuttajia, eivät suinkaan hirvet.

    Tuottamukselliset metsätaimikoiden hirvivahingot VMI10 mukaan olivat yli 1 000 000 hehtaaria, joista reilusti yli puolet oli alentanut taimikon laatua. Lisäksi vuotuisten maanteiden hirvikolarien ja niissä loukkaantuneiden määrä on lisääntynyt jälleen useita vuosia peräjälkeen.

    Nyt viimestään valtiontalouden ”kestävyysvajeen” pakottamana olisi korkea aika vapauttaa metsästysseurat ja riistakeskukset jäsenten omaa tuntoa kovasti rasittavasta hirvivahinkojen ja hirviturmien tuottamuksellisuudesta.

  • MJO

    Timppa:
    MJO:lle vastaisin, etten ole ainakaan omasta mielestäni kaavoihin kangistunut. Pystyn kyllä tasan tarkkaan vertailemaan eri vaihtoehtoja. Ruotsi on hyvä vertailukohde. Siellähän sattuu siis hirvimetsästysonnettomuuksia enemmän kuin Suomessa. Pitäisikö siis tasapuolisuuden vuoksi tehdä Suomeen samanlainen järjestelmä, jotta Suomessakin hirvimetsästysonnettomuudet lisääntyisivät
    *****************************************************************************

    Ruotsissa kaadetaan yli 100 000 hirveä ja metsästykseen osallistuu n. 2,5 kertainen määrä ihmisiä. Olisikohan tässä yksinkertainen selitys?

    Ehkä sinun 50 vuoden kokemus eri metsästystavoista ja niiden vaarallisuudesta menikin tutkimuksen osalta hukkaan?

    MJO

    PS . Yli 1 000 laukausta ruutiaseilla on takana tältä vuodelta .
    Hirviaseellakin runsas 200

    Onko tuo sinusta paljon?

    Parhaimpina vuosina yli 10 000 laukausta ilma-aseella ja haulikolla yli 2 000 laukausta.

    Hirvenhiihtokilpailuissa kiertämistä aktiivisesti useita vuosia ja ammuntatulosten keskiarvon ollessa yli 95.

    PS. Hirven ampuminen on mielestäni lasten leikkiä ja on helpoin ammuttava riistaeläin. esim. vesi- ja kanalintujahti paljon vaativampaa ampumisen kannalta..

    jees h-valta

    MJO erittäin oikeassa. Kyllä pitäisi osua tuon kokoiseen otukseen kun vielä kiikarin läpi tirsataan. Haulikolla sorsaa on erittäin paljon haastavampi kuten juuri metsäkanalinnutkin lentoon pyrähdykseen. Siinä metsästäjä vasta punnitaan. Avotähtäimellä muuten on paljon luonnollisempi ampua kuin kiikaritähtäimellä. Itse tänä päivänäkin jos aloittaisin uudelleen en huolisi kiikaria tähtäimeen. Muuten kyllä sopii kiikarikin metsästystouhuun.

    suorittava porras suorittava porras

    #”Parhaimpina vuosina yli 10 000 laukausta ilma-aseella ja haulikolla yli 2 000 laukausta.

    Hirvenhiihtokilpailuissa kiertämistä aktiivisesti useita vuosia ja ammuntatulosten keskiarvon ollessa yli 95.

    PS. Hirven ampuminen on mielestäni lasten leikkiä ja on helpoin ammuttava riistaeläin. esim. vesi- ja kanalintujahti paljon vaativampaa ampumisen kannalta..”#

    Mikähän oli MJO:n laukausmäärä tänä vuonna ja eräksi saatujen hirvien määrä yhteensä ?

    Myönnän olevani aika lahjaton ampuja . Sen huomasin , kun aloitin savikiekkohommat kuluneena kesänä . Jokainen hajalle saatu kiekko oli suuri
    voitto : )

    Kiväärin perää pidellessä on tullut vastaan hyviä ja huonoja hetkiä .
    Viimeksi mainittuja vähemmän ja nöyränä miehenä niistäkin on päästy eteenpäin .

    Kirpaisevin tapahtuma oli , kun ammuin avotähtäimellä varustetulle aseella iltahämärissä juoksevaa hirveä kolmasti . Hirvi kaatui ja jäi piehtaroimaan paikalleen . Olin varma , että homma on siinä .
    Ei ollut !
    Hirvi nousikin vielä jaloilleen ja pakeni salamana metsän kätköihin .
    Sitä jahdattiin muutama päivä eri seurueiden alueilla ja julistettiin lopuksi terveeksi . Tuntomerkit täyttävä otus ammuttiin seuraavana vuonna naapurin puolella . Tämä tapaus on onneksi jäänyt ainoaksi laatuaan .
    Mitä opimme tästä ? Avotähtäin hämärässä ei ole paras vaihtoehto .
    Armanolaukaus kannattaa ampua aina ja tarpeen tullen
    kauempaakin .

    Toinen tapaus sattui , kun porukka oli jo kokoontunut runsaan sadan metrin päähän minusta pois lähtöä varten . Minä seison vielä passissa alempana taimikossa . He näkivät , kun iso uroshirvi ravasi suoraan minua kohti ja ihmettelivät, kun seison hievahtamatta ase tiukasti olalla .
    Hirven ollessa viidentoista metrin päässä nostin
    aseen ja laukaisin hirveä ”längille”. Otus tuupertui siihen paikkaan . Onneksi oli yleisöäkin tätä todistamassa . : )

    PS: On muuten harmi , että ”huippuampujat” huutelevat löysiä katsomon puolelta . Eikös heidän pitäisi olla osoittamassa osaamistaan tosi toimissa : )

    Timppa

    MJO:lle vastaisin, että Suomessa ammuttiin vuonna 2010 n. 69000 hirveä. Ruotsissa toki enemmän, mutta vain välillä 80000-100000 hirveä. Suomessa toki kaatomäärät ovat vähentyneet, kun hirviä on vähemmän.

    Hirvenmetsästäjiä Ruotsissa on enemmän. Montako henkilöpäivää sitten jahtiin käytetään kummassakin maassa ei tilastoista selviä.

    Olennaista on kuitenkin onnettomuuksien ero. Sitähän MJO et kai kiistä?

    Visakallo Visakallo

    Kun mitkään selitykset eivät tunnu auttavan, voi aina kokeilla totuutta.
    Tämä pätee hyvin myös näissä hirvivahingoissa.
    Jokaisen metsänomistajan kokema hirven aiheuttama vahinko on täysin todellinen, ei se siitä selittämällä miksikään muutu.
    Ymmärtäisin nämä selitykset paremmin, jos hirvien kasvatus ja metsästys tapahtuisi pelkästään jokaisen omalla maalla, mutta silloin kun myös toisten mailla tätä tehdään, en kyllä kehtaisi selitellä yhtään mitään.
    Onko olemassa mitään muuta harrastusta, missä syytettäisiin harrastutilojen omistajia toiminnasta aiheutuneista vahingoista?

    Timppa

    Taas kerran Puuntakunen. Säädelty metsästys tuottaa pienemmän hirvikannan ja turvallisesti. Se on täysin selvä. Sitä eivät vahinkoa kärsineet vaan halua uskoa. Kannattaa muistaa sekin, että meiltä itään on 10000 km hirvialuetta, josta saadaan täydennystä, jos kanta laskee liian alas. Turvallista olisi siis hiljalleen laskea kantaa vielä nykyisestä. Nykypolven metsästäjiltä se vielä onnistuu. Tulevien suhteen en olisi kovin optimistinen.

    Visakallo Visakallo

    Olenko minä jossain vaiheessa täällä vastustanut järjestäytynyttä hirvenmetsästystä??
    En varmasti, koska teen kaiken mahdollisen jotta metsästys sujuisi mahdollisimman juohevasti maillani.
    Ainoa mitä täällä kritisoin on liian suuri hirvimäärä ja siitä johtuvat hirvivahingot.
    Miksi tämä on niin vaikeata käsittää?

    mehänpoika

    Myös pyyntiluvista vapaa hirvenmetsästys voi olla ”järjestäytynyttä hirvenmetsästystä”. Hirvipolitiikasta vastaava ministeriö MMM ja riistakeskukset sekä ehkä toinen puoli hirviporukoista katsoo, että vain pyyntiluvat pitävät hirvenmetsästyksen järjestäytyneenä.ja metsästäjien mielestä hirvikannan kontrollissa. Tällainen asenne on estänyt hirvikannan pienentymisen.

    VTV:n päätelmän mukaan nykyinen järjestelmä ei toimi, vaan johtaa aika ajoin liian tiheään hirvikantaan ja siitä johtuviin korvaamattomiin vahinkoihin. VTV esittääkin yhtenä vaihtoehtona harkittavaksi pyyntiluvista luopumista.

    MJO

    Timppa:
    Taas kerran Puuntakunen. Säädelty metsästys tuottaa pienemmän hirvikannan ja turvallisesti. Se on täysin selvä.
    ***********************************************************************

    Höpö höpö.. Parissa vuodessa kanta romahtaisi vapauttamalla metsästys (lue saataisiin siedättäväksi). Hirvikanta pystyttiin pudottamaan korkealta nykyistä alemmaksi reilut viisi vuotta sittenkin. Sen jälkeen alkoi uudestaan systemaattinen kannan vahvistaminen.

    Kysymys on pelkästään tahdosta, jota ei metsästäjillä ole.

Esillä 10 vastausta, 211 - 220 (kaikkiaan 236)