Keskustelut Metsänhoito Sahojen laulua

Esillä 3 vastausta, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Sahojen laulua

    Saavuttuamme palstalle hirvinauhan viritykseen, äänimaailma heti autosta noustessa oli aivan ennen kuulematon. N. 300 metrin päässä kiehui kuin valtava ampiaispesä, yhtä tasaista katkeamatonta, silloin tällöin volahti. Pakko oli useasti pysähtyä kuuntelemaan. Tankkauksissa kaikki sammui…ja käynnistyivät uudelleen.

    Pois lähtiessä oli tarkistettava…. Transitillinen Virolaisia

  • suorittava porras suorittava porras

    Sama yhdistelmä ja sävel täälläkin viime lauantaina. Autolasti metsureita riensi ennakkoraivausta tekemään aikoinaan ensiharventamalleni metsäkuviolle yhtiön mailla. Itse keräsin sahamusiikin säestämänä tien toiselta puolelta ämpärilliset kanttarelleja ja puolukoita. Reippaasti nousi pojilta käsi ja hymy oli herkässä ,kun ajoin heidän ohitseen. Siistä oli jälki parin kilometrin mittaisen metsätien molemmin puolin. . Kelpaa moton tulla parin vuoden kuluttua kakkosharvennusta ja osin päätehakkuuta tekemään.

    mehtäukko

    Tuossa ollee kakkosharvennus syystalvesta, jos ei lojusateet tule. Tosi kovia tekemään ja jälki ok. Ei mehtäukko jaksaisi tuota vauhtia millään. Yhtymän metsissä 4-5 tankkia päivässä omalla vaihteella riittää.

    metsä-masa metsä-masa

    ”Sahojen laulua, täytyypä kompata mehtäukkoa ja suorittavaa porrasta hiehosta sahojen ulkoilma konsertista sitä samaa laulua sain minäkin kuulla”.

    Tilat oli etelän puoleisella vaaran rinteellä vierekkäin tie välissä, virolaisryhmä suurmetsänomistajan puolella varsinaisella taimikonhoidossa ja minä omalla kuviolla ensiharvennusta valmistelemassa hakkuukuntoon.

    Virolaiset ammattilaiset oli n. kolmikymppisiä pitkiä miehiä, varusteet oli Stihlin 490 C-M raivureita, työasu muistutti kevyen mallisia hiihtopukuja ja jalkineena matalavartiset turvakengät.

    Palatessani metsästä ryhmä oli autolla mehu ja huoltotauolla, pojat kertoi mielellään työstään, varusteistaan, taimikonharvennus mallistaan, työtyytyväisyys paistoi jo heidän olemuksestaan.

    Perattava kuvio oli pitkulainen n. 7 ha kuvio, se mikä minusta näytti järkevältä oli, että kaksi miestä eteni kuvion vasenta reunaa ja toiset kaksi oikeaa laitaa, joten kuvion lopetus päättyy yhtä aikaa.

    Kovan pohjakunnon merkki oli myös se, että tankillinen mentiin yhteen suuntaan ja siellä lyhyt juomatauko ja toinen tankki perään oltiinkin taas autolla huolto-ruokatauolla, eli tyhjä kävely jäi vähiin kun juoma pullo kulki varustevyössä.

Esillä 3 vastausta, 1 - 3 (kaikkiaan 3)