Keskustelut Metsänomistus Soidensuojelun täydennysohjelma

Esillä 5 vastausta, 1 - 5 (kaikkiaan 5)
  • Soidensuojelun täydennysohjelma

    Tuli postia

    Ely-keskukselta tuli kolme kirjettä joissa ilmoitettiin että allekirjoittaneella on ilo ja kunnia osallistua soidensuojelun täydennysohjelmaan.

    Natura kävi (Mo:lle) kalliiksi ja kalliiksi käy tämäkin.

    Velkainen valtio myy talousmetsiä ja ostaa suota. Loppuuko tämä
    ikinä?

    Oksapuu

  • Puun takaa

    Tuttu asia.
    Kysymys on ryöstösuojelusta.
    Suojeltavat suot lunastetaan omistajiltaan joutomaan hinnalla, vaikka niiden on kerrottu sisältävän arvokkaita luontoarvoja.
    Turvevaroja ei korvata lainkaan, koska lupaa turpeen nostoon ei aivan uuden lain perusteella myönnetä.
    Ympäristöasioissa on Suomessa menty länsimaisen oikeusjärjestelmän vastaiseen, taannehtivaan lainsäädäntöön.
    Viimeksi näin on Suomessa menetelty Neuvostoliiton vaadittua sotasyyllisiä tuomiolle.
    Tämä Kataisen hallituksen päättämä, ja ympäristöministeriön laatima soidensuojelusuunnitelma on luotu tyhjän päälle ja kaatuu kyllä, kun suojelupäätöksistä valitetaan ja ne viedään oikeuteen.

    raivuri

    Kannattaa jo varhaisessa vaiheesssa ehdottaa vaihtomaan saamista. Rahallinen korvaus tulee olemaan surkea. Edellisessä suojelussa isäni sai vaadittua vaihtopalan pienien rahojen sijasta.

    Puun takaa

    Kartoitettavia soita tarkastellaan kokonaisuuksina, mikä voi tarkoittaa, että suojelun piiriin tulee myös suon ympärillä olevia alueita. Jos esimerkiksi suon vieressä oleva talousmetsäalue tulisi mukaan suojeluun, olisi sille suunnittelija Iida Kämärin mukaan hyvät perusteet.

    – Onko valtiolla osoittaa aidosti resursseja näiden soiden suojeluun? Pitää katsoa, paljonko budjetissa on varaa suojella ja sen mukaisesti pitäisi myös suojeluohjelma mitoittaa, sanoo MTK:n asiantuntija Anssi Kainulainen

    – Tämä on ensimmäinen suojeluohjelma, joka nykyisen luonnonsuojelulain nojalla tehdään. Ja kun valtioneuvosto hyväksyy ohjelman, hyväksytään myös rahoitus. Jos ei ole rahoitusta, ei tule ohjelmaakaan.

    Sen verran tiukka taloustilanne kuitenkin vaikuttaa, että suojeluohjelman toteutusvaihetta on pidennetty. Ensin tehdään päätökset eteläisen Suomen osalta ensi keväänä ja pohjoisen soista todennäköisesti vuonna 2019.
    Yle Uutiset

    jees h-valta

    Täysi korvaus ulkopuolisen asaintuntijan lausunnon mukaan ja kokonaisturvevarannon mukaan tietysti. Muuta ei missään nimessä saa mennä hyväksymään. Joskus tämä viherryöstö ja terrori pitää saada loppumaan.

    Puun takaa

    ”Yksityinen maanomistaja on saanut korvauksen, jos maa-alue päätyy suojelulistalle. Suoalueilla se tarkoittaa yleensä puuston ja mahdollisesti myös turpeen arvon korvaamista. Ympäristöministeriöstä kerrotaan, että puiden arvo korvataan markkinahintaan, ja turpeen arvo otetaan huomioon, jos turvetuotanto on teknisesti, taloudellisesti ja juridisesti mahdollista. Ympäristöneuvos Aulikki Alasen mukaan näin toimitaan nytkin, jos kriteerit täyttyvät. Yle

    Uuden ympäristölain mukaan turpeen nostolupia on lähes mahdotonta enää saada, joten turvevaroja ei korvattaisi tässä suojeluohjelmassa enää lainkaan.
    On sanomattakin selvää, ettei tällainen mene läpi EU-oikeudessa.

Esillä 5 vastausta, 1 - 5 (kaikkiaan 5)