Keskustelut Metsänomistus Suomi lämpenee 10 C. astetta

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 48)
  • Suomi lämpenee 10 C. astetta

    Perjantaina oli uutisissa ilmatieteenlaitoksen johtaja Petteri Taalas.Hän kertoi että vaikka saastuttaminen loppuisi nyt heti, niin ilmastonmuutos etenee seuraavat 50 vuotta! Suomen lämpötila nousee pahimmillaan 10 astetta seuraavan 100 vuoden aikana.
    Mitään muutahan siitä ei seuraa? Kuten meren pinnan nousua ja myrskytuulia. Eihän?
    Sähkö , vesi ja kaikenlainen liikennehän toimii normaalisti , kuten muuan Valion aikaan.

  • Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Pannaan samaan koppaan kuin Erkki Lähteen ennustus 70/80 lukujen taitteessa.: ”Suomesta kuolevat kaikki havupuut vuoteen 1995 mennessä. Vaikka päästöjä pienennettäisiinkin nin tämä tapahtuu silti, mutta päästöjen pienennys nopeuttaa havupuiden paluuta joskus 100 vuoden kuluttua.”

    Maailmanlopun ennustaminen on aina ollut suosittua, nykyisin se vain verhotaan tieteen kaapuun.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    risuparta

    Tanelilla oli varmaan metsätöiden jäljiltä tulpat korvissa , kun ei kuullut että Etelä suomessa talven lumikausi on jo nyt lyhentynyt kuukaudella. Lämpötila on noussut vain 2 C. astetta. Nälkämaassahan on reki keliä jo ollut tänä syksynäkin pari viikkoa. Niinkuin Tanelin ollessa polven korkuinen!

    Visakallo Visakallo

    Ilmasto on muuttunut koko sen ajan kun maapallolla on ilmakehä ollut.
    Jääkaudet ja lämpimät jaksot ovat vuorotelleet, johon pääsyynä on auringon toiminnan vaihtelu ja maapallon kiertoratamuutokset.
    Viime ajat ollaan menty kohti lämpenemistä ja siitä kiistattomana osoituksena ovat koillisväylän ja luoteisväylän avautumiset jäätiköitten pienennyttyä pohjoisilla alueilla.
    Se, mikä ihmisen toiminnan vaikutus tässä muutoksessa on ollut, onkin epäselvä, ja juuri tällä on päästy ratsastamaan niin hyvässä kuin pahassa.
    Ihminen on ongelmanratkaisukyvyltään ja sopeutuvuudeltaan ainutlaatuinen olento, joten nukkukaamme yömme rauhassa käynnissä olevasta ilmastonmuutoksesta huolimatta!

    Rane

    Kumman kanssa tulee paremmin toimeen?Lämpenemisen vai kylmenemisen?

    risuparta

    Risun Etunen se jälleen unohtaa ansiokkaasti; että jääkaudet ja muut luonnolliset muutokset tulevat 10-100 tuhannen vuoden välein. Ihmisen toiminnan aiheuttama muutos on näkynyt vasta viime vuosikymmeninä!

    Portimo

    Amerikkalaiset tutkijat ovat ennustaneet 97 % todennäköisyydellä, että auringon aktiivisuudessa tulee ensi vuosikymmenellä hiljaisempi jakso. Saamme taas ns. pikku jääkauden, joka kestää useampia vuosikymmeniä. Edellisestä hiljaisesta kaudesta muistamme mm. nälkävuodet 1800-luvulta. Yritetään sinnitellä pakkasten kanssa.

    Timppa

    Faktahan on, että etelässä talvet ovat lyhentyneet. Sekin on faktaa, että pohjoisten merien jääpeite on vähentynyt. Ja sekin, että mannerjäät ovat vähentyneet niin Grönlannissa kuin Alaskassa. Epäilemättä myös Pohjois-Atlantti on lämmennyt.

    Sen Pohjois-Atlantin vaikutus on maallikon mielestä suurin. Sieltähän yleensä puskee niitä matalapaineita, jotka vievät etelästä lumet. Toisaalta on ennustettu, että Golf-virta hiipuisi.

    Pitkän aikavälin ilmastomallissa on niin paljon muuttujia, ettei niitä voi ottaa huomioon esim 50 vuoden ennusteissa. Kannattaa kuitenkin hakea vertailukohtia. Mieleen tulee Islanti. Se on Suomen leveyspiireillä. Siellä on aina kylmää, sateista ja tuulista. Meikäläisen ennuste on, ettei Suomen keskilämpö paljonkaan muutu. Olot kyllä muuttuvat kurjemmiksi. Talvet ja kesät häviävät.

    jees h-valta

    Olen tuohon jo varautunut että ilmasto lämpenee ja Satakunnan kuusikot kertovat karua sanomaansa jo nyt. Lehtipuun kasvattajaa ei kuumota!

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Kun on ennustettu, että kuusi alkaa kärsiä kuivuudesta niin pitääkö ojia alkaa täyttää tulevaisuuden päätehakkuiden jälkeen?

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Ilmasto on aina ollut muutoksessa, se on muutoksessa nyt ja tulee olemaan muutoksessa tästä eteenkin päin.

    On vain turha väittää että ihmiset olisivat tälläkertaa muutoksen takana. Aivan yhtä tyhjänpäiväistä on ennustella muutoksen suuntaa. Vallankin kun sitä yrittävät ennustaa sellaiset henkilöt, jotka yrittävät säätäkin ennustaa. Ja onnistuvat siinä juuri yhtä hyvin, kolmea päivää pidemmälle, kuin sammakkoprofessorit.
    Tämän Portimon mainitseman 97% ennusteen ilmaston kylmenemisestä voi niputtaa siihen samaan roskapaperinippuun kuin tämän Risuparrankin mainitseman ennusteen.

    Timppa taisi osua kaikkein tärkeimpään asiaan Suomen kannalta. Jos lämpenemistä tapahtuu Golf-virtaa ylläpitävä lämpötilaero pienenee ja virtaus ainakin vähenee, ilmiöt syövät toistensa vaikutuksia.

    Ne jotka elävät näkevät.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 48)