Keskustelut Metsänomistus Susien aika ohi Suomessa?

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 48)
  • Susien aika ohi Suomessa?

    Helsingin Sanomien mukaan suuri osa pannoitetuista susista on kadonnut jäljettömiin.
    Samaan aikaan Venäjältä ei enää tule uusia susia Suomen puolelle.
    Susiongelma taitaa ratketa ”luonnollisen poistuman” kautta.
    Suomi seuraa siten naapurimaidensa ja muun Euroopan ihmisoikeuslinjaa, eikä aiheuta enää kansalaisilleen liian suuresta susimäärästä aiheutuvia ongelmia.

  • jees h-valta

    Heh! Eipä ainakaan tule kalliiksi.

    6 m3 6 m3

    Määrittämättömien instanssien osalta tuskin tulet tuota vastausta koskaan saamaan.
    Vastaukseksi tulee tilastoja tai referenssi kohteita erinäisistä periferioista joissa huippupetoja asustaa.

    Gla Gla

    Kieltoja Suomessa kyllä osataan keksiä. Ne ovatkin monien mielestä toimivia ratkaisuja asiaan kuin asiaan.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Susien aika suomessa oli edellisen kerran ohi viime vuosisadan alkupuolella, jolloin hirviä, jotka susi pitää ydinhabitaateissaan eli soilla ja pensastoisilla tuntureilla, oli koko maassa jäljellä neljä (4) kappaletta.

    Tuolloin puuntuottajat ja maanviljelijät vaativat myös tuon vahinkoeläimen hävittämistä sukupuuttoon.

    Maaseudun tulevaisuuden (olevinaan puuntuottajien asialla) päätoimittajan lauri kontron (on MTKn metsävaltuuskunnan puheenjohtajan tiirolan erityisessä suosiossa) puheenjohtama metsästäjäliitto onnistui ankaralla lobbauksella aiheuttamaan ylivoimaisesti pahimman puuntuotannollisen ja samalla ekologisen katastrofin saatuaan estetyksi seurauksen poiston (susi -syy).

    Puun takaa

    Kiellot tahtovat johtaa päinvastaiseen kehitykseen kuin on toivottu.
    Tästä on lukuisia esimerkkejä mm. kieltolaista lähtien.
    Suomessa pystyy hankkimaan laittoman aseen asuinpaikasta riippuen puolesta tunnista vuorokauteen, joten asekielto vain lisäisi pimeää asekauppaa.
    Kiellot toimivat hyvin niihin ihmisiin, jotka muutenkin noudattavat yhteiskunnan asettamia sääntöjä.
    Niihin muihin ihmisiin vaikutus on juuri päinvastainen.

    Peräkylän Tarzan

    Kieltojen kannattajien on syytä katsoa TV:stä:

    Kirjailija Kjell Westö palaa 1920-luvun kieltolain aikaan ja selvittää muun muassa, ketkä harjoittivat viinan salakuljetusta ja miksi. Ja mikä olikaan naisten rooli trokauksessa ja lopulta myös lain kumoamisessa?

    YLE Teema
    pe.31.05.2013
    klo 21.00

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Hirvien sukupuuttoontappamiskiellolla onnistuttiin tuottamaan ekokatastrofi, jonka korjaantumisen estävät samat tahot, jotka ovat sen aiheuttaneetkin. Neljä (4) hirveä muuttui yli sadaksituhanneksi (yli 100000).

    Tällä palstalla kovimmat susienvastustajat hyötyisivät niistä eniten, kuten koko yhteiskunta hyötyisi. Pienen muutaman vuoden mittaisen välivaiheen jälkeen sudet paimentaisivat karjaansa tiettömien korpien takana eikä metsissä näkyisi yhtään hirveä; eikä hirvikärpästä.

    Peräkylän Tarzan

    Tuohon ei kyllä usko Anton itsekään. Suomen hirvikannan vei aikanaan alas hirvien ampuminen ihmisten ruoaksi, eikä sudet, koska niitä ei silloin juuri ollut.
    Taimikoitten lisääntyminen ja ampumisen säännöstely nosti hirvikannan nykyisiin lukuihin. Nyt on vain ampumista lisättävä, eikä mitään muuta tarvitse tehdä. Susilla on turha ihmisiä kiusata.

    6 m3 6 m3

    ”Tiettomien korpien takana?” Mista tuo loytyy? Tuo tarkoittaa sita, etta sudet eivat sovi ollenkaan Suomeen, jos ei aivan Siperiaan, mutta Vienan korpiin ainakin. Ei taalta Suomesta todellakaan loydy Denalin, Yellowstonen tai Isle Royalen kaltaisia habitaatteja. Tuolla ajatus kaavalla Lappiin ehka loytyisi reviiri susiparille, mutta ei laumalle eika pentueelle.

    Puun takaa

    Lasse Lehtinen kirjoitti nyt viikonvaihde-Ilta-Samomissa todella hyvin metsästyksestä ja vähän muistakin luonto-asioista.
    Oikein siinä tällainen kokolihaa syövä hetero-mies nautti lukemastaan!

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 48)