Keskustelut Metsänomistus Susien aika ohi Suomessa?

Esillä 8 vastausta, 41 - 48 (kaikkiaan 48)
  • Susien aika ohi Suomessa?

    Helsingin Sanomien mukaan suuri osa pannoitetuista susista on kadonnut jäljettömiin.
    Samaan aikaan Venäjältä ei enää tule uusia susia Suomen puolelle.
    Susiongelma taitaa ratketa ”luonnollisen poistuman” kautta.
    Suomi seuraa siten naapurimaidensa ja muun Euroopan ihmisoikeuslinjaa, eikä aiheuta enää kansalaisilleen liian suuresta susimäärästä aiheutuvia ongelmia.

  • Puun takaa

    Rovaniemellä Paliskuntain yhdistyksen edustajakokouksessa puhunut ministeri Jari Koskinen osallistui maanantaina ensimmäistä kertaa niin sanottuun poroparlamenttiin. Korundissa on koolla noin 350 henkeä eri puolilta poronhoitoaluetta.

    – Porotaloutta kaadetaan nyt valtion taholta. Petokanta on saatava pienemmäksi ja valtion rahoilla. Kun haetaan lupaa tuhoja tehneen eläimen pyyntiin, luvan saanti voi kestää parikin viikkoa ja pyynnistä aiheutuneet päiväkausien kulut maksaa poromies. Valtio omistaa pedot ja sen pitäisi huolehtia pyyntikuluista, Jarmo Kynkäänniemi sanoo.

    Poroparlamentissa puhunut maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen vakuutteli, että poroelinkeinon kehittäminen on ministeriölle tärkeä asia.

    Ministerin mukaan ei ole myöskään valtion kannalta hyvä, että porovahingot kasvavat nykyistä vauhtia.

    – Mutta eri osapuolia tyydyttävän petopolitiikan luominen on mutkikasta muun muassa EU:n lainsäädäntökiemuroitten takia, Koskinen totesi.

    Koskisen mukaan vetoapua EU:n suuntaan petoasioissa haetaan Norjasta ja Ruotsista. Suomessa arvioidaan parhaillaan, miten Suomen petopolitiikka on hoidettu ja jatkossa politiikkaa linjataan arvion perusteella. Mukana arvioinnissa on muun muassa Paliskuntain yhdistys. Yle Lappi

    Pinsiön vaari

    Kyllä susi voi Suomessa elää eikä sukusiitoksenkaan vaaraa ole. Laskutaidon puute susien kanssa askartelevien joukossa on suurin moka jota viime aikoina on ilmennyt. Jonkinlaista susien oloa omissa reservaateissaan kannattaisi harkita. Ja onhan sellaisia maita joissa susia on niin paljon että niistä maksetaan tapporahaa. Eli ei susi ole missään sukupuuttovaarassa edes lähialueilla.

    Metsäpeuran suojelu sitävastoin on jäämässä Suomen tehtäväksi. Onhan se perinteisesti ollut vuosituhansia maamme tärkeitä eläimiä. Toinen eläin jonka suojelu isolta osalta on meille jäämässä on Euroopan majava. Yhtään sen reviiriä ei saisi enää tuhota ja elukkaa tappaa. Tuhot joita se aiheuttaa pitää tietysti korvata täysimääräisesti. Tietysti myös petojen aiheuttamat kustannukset viimeistä senttiä myöten.

    6 m3 6 m3

    Samaa mieltä Pinsiön vaarin kanssa. Ei ne sudet täältä yhettömiin häviä
    . Etelä on jo valmiiksi aidattu hirviaidoin, siirretään ne suojeltavaksi sinne. Aidat tiivistetään, kulkupaikoille samanlaiset putkisillat kuin poro ja peura-alueen rajalla on. Vartijoitakin salametsästäjiä varten riittaa tiheästi asutuilla alueilla.

    Samaten valtiovalta voisi tulla vastaan tuossa susiaita asiassa.
    Kustannetaan hirvien esiintymisen ongelma alueille maanomistajille aidat että sudet saavat saalistaa kaikessa rauhassa nuo hirvet pois.
    Riittävän vahvat aidat etteivät hirvet vain pääse karkuun.

    Puun takaa

    Susia on pohjoisella pallonpuoliskolla lähes 200.000 yksilöä, eikä ne ole uhanalaisia eläimiä.
    Syyttäjä ja oikeus joutuvat asettamaan Perhon tapahtumat tätä taustaa vasten. Mikä on sinun arviosi?

    Perhon tammikuisen susijahdin poliisitutkinta valmistuu kesän aikana. Poliisi jättää pariakymmentä epäiltyä koskevan jutun syyttäjälle syyteharkintaa varten elokuun loppuun mennessä.

    Viimeisiä tarkentavia kuulusteluja on tehty vielä kesäkuun alkupäivinä. Poliisi joutuu hakemaan käräjäoikeudesta jatkoaikaa epäillyiltä kerättyjen aseiden ja moottorikelkkojen takavarikolle. Takavarikon jatkoajasta käräjäoikeus päättää kesäkuun aikana.

    Rikoskomisario Anders Åfors arvioi, että käräjäoikeuden käsittelyyn juttu etenee ensi kevään aikana. Poliisi on tutkinut Perhossa tammikuussa sattunutta kolmen suden salakaatoa törkeänä metsästysrikoksena.

    Yle Uutiset

    6 m3 6 m3

    Ei tieda mies mista kirjoittaa. 30 vuotta peurojen keskella elaneena, jotain ehka tietaisin, olenhan siella minakin,,,

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Haittaako metsäpeura mitenkään metsän uudistamista? Jos ei, voitaisiin metsäpeuran kannan antaa kasvaa metsästettäviin mittoihin ja vastaavasti hirveä vähentää radikaalisti.

    6 m3 6 m3

    Jakalaa kasvavilla uudistusalailla voisi haitatakin. Talvellinen jakalan kaivuu ei tee hyvaa taimille. Korviini ei ole tullut enka nahnyt peuran aiheuttamia metsatuhoja. Kannan ollessa suurimmillaan, tuo metsastys taisi olla harkinnan alla. Poron kanssa risteytyneet poistettiinkin metsastyksella.

    Perussuomalaiset ovat muuten ehdottaneet Kuhmon susikannan reipasta vähentämistä metsäpeuran suojelun nimissä.
    Ensimmäinen asia jota tuon puolueen ajamista asioista voin varauksetta hyväksyä.

    Puun takaa

    Riistakeskus aikoo järjestää tutkijoiden ja metsästäjien tapaamisen Perhonjokilaaksossa loppuvuoden aikana. Maanantaina Halsualla maa- ja metsätalousministeriön kutsuma tilaisuus selkeytti ministeriön ja metsästäjien välejä. Ministeriön edustajat kertoivat myös, että menossa olevan susipolitiikan valtakunnallisen arvion pohjalta päivitetään valtakunnallinen susikannanhoitosuunnitelma, jossa otetaan huomioon myös turvallisuuteen liittyviä asioita.

    Yle Keski-Pohjanmaa

Esillä 8 vastausta, 41 - 48 (kaikkiaan 48)