Keskustelut Luonto Susillakin alkoi koulu…

Esillä 10 vastausta, 171 - 180 (kaikkiaan 204)
  • Susillakin alkoi koulu…

    Merkitty: 

    Susi raateli tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kahdeksan lammasta Inkoossa. Asiasta kertoo sanomalehti Västra Nyland.

    Västra Nylandin haastattelema lampuri Leena Ingberg kuvailee oloaan järkyttyneeksi.

    Kuolleita lampaita löytyi kuusi. Lopulta vielä kaksi lammasta piti lopettaa niiden saamien vammojen vuoksi.

    Yksi lampaista oli osittain syöty. Muut niistä oli ainoastaan tapettu.

    Inkoon-Snappertunan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Henrik Holmbergkertoo Västra Nylandin haastattelussa, että tällainen käytös on sudelle tyypillistä silloin, kun sillä on pentuja.

  • mehtäukko

    Näillä tyhjäntoimittaja luontoliittolaisilla ei ole mihinkään minkäänlaista mandaattia. Vain tuulenhuuhtomat mielipiteet. Tuppukylillä asustavat pultsarit osaavat tuonkin järkevämmän mielipiteen.Kannattaa haastatella heitä.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Kommentoin Luonto-liiton mielipiteeseen, jossa siis mm. ehdotettiin että pihasusille ei pitäisi olla ’ruokaa tarjolla’.

    ”Vähän on vaikeaa olla ’pitämättä ruokaa tarjolla’ kun metsät vilisevät sitä! Etelässä suurpedoille on tarjolla runsaasti hirviä, valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita. Jonkin verran myös metsäpeuraa, villisikaa ja kuusipeuraa.

    Suurpetojen palauttamisella on hyvä tavoite: pyritään ravintoketjun ja ekosysteemin ekologisen kestävyyden turvaamiseen. Ihminen on ottanut hoitaakseen näiden suurten kasvinsyöjien kannanhallinnan huippupetojen sijaan ja selviääkin siitä kohtuullisen hyvin.

    Suurpetojen ja ihmisten rinnakkaiselo ei vain onnistu, kun kotieläimiä ja ihmisiä on mahdotonta suojata aukottomasti haja-asutusalueella. Ihmisten sietokyky ei riitä ja sosiaalinen kestävyys ei toteudu. Ei toteudu myöskään taloudellinen, jos vaikka lampaiden kasvattajan monivuotinen jalostustyö menee hukkaan. Tätä ei korvaa teurasarvo.

    Jos kannanhoidollinen metsästys lopetettaisiin, karhuja nähtäisiin entistä useammin myös taajamissa. Tätäkö halutaan? Meidän pitäisi päästä sudenkin osalta samaan toimivaan kannanhoidon käytäntöön kuin karhun osalta, ja lisäksi helpottaa pihoissa toistuvasti vierailevien rohkeiden susiyksilöiden poistoa.”

    suorittava porras suorittava porras

    En oikein ymmärrä ,mitä Suomi ja Suomen luonto on menettänyt sinä aikana ,kun maamme oli petovapaata vyöhykettä. Ongelmat ovat alkaneet petojen hyysäämisen myötä.

    Sietää pohtia sitäkin ,mikä olisi sivistyksemme taso ,jos sodanjälkeinen sukupolvi ei olisi voinut käydä koulussa petovaaran vuoksi. Viisi kilometriä pimeää korpea koulumatkana olisi monilta jäänyt tekemättä jo nykyiselläkin petomäärällä. Kun petoihin oli nollatoleranssi , pieni koululainen sai kävellä ja hiidellä kyläkoluun turvallisin mielin yläluokkalainenen tukenaan ja turvanaan ,joskus jopa yksin. Nyt tarvitaan taksi ja aikuinen saattaja matkalla ”susikuljetuksia” tekevän taksin reitin varrelle. Tässäkin haaskataan työaikaa ja luonnonvaroja mittavia määriä muutaman takkuturkin takia ,kun normaalioloissa lapsi voisi kulkea koulumatkansa omatoimisesti.

    Sekin kummastuttaa tasa-arvon näkökulmasta ,miksi joidenkin piirien vaarattomaksi luokittelema (ei ihmisuhreja) koiraeläin muuttuu kaupungissa ja luontopoluilla vaaralliseksi , mutta ison lammaskatraan tuhonnutta otusta ei pidetä niin vaarallisena ,että tekoset johtaisivat välittömiin toimenpiteisiin. Ei näy poliiseja haulikoiden kanssa paikalla pitkään aikaan. Ainoastaan petoyhdyshenkilö ja maatalousviranomainen käyvät toteamassa tapahtuman. Tämänkin vähin äänin ,että lammaskatraan omistanut ei joudu ”ihmissusien” vihapuhepostausten uhriksi.

    Sudesta kehittyy vielä paha riesa ,jos tilanteeseen ei puututa nopeasti ja radikaalein keinoin. Nyt maahamme on kehittynyt ihmistä pelkäämätön petosukupolvi ,joka opettaa jälkeläisensäkin samoille tavoille. Ruoka löytyy lammaslaitumilta ja tuotantoeläinten piiristä. Tätä kierrettä voisi yrittää katkaista julistamalla susi lainsuojattomaksi (tasapuolisesti) ihmisasuntojen ja laitumien lähistöllä.

    Karhukin on pysynyt saloilla ja ihmisarkana metsästyksen ansiosta. En usko ,että susi on sen tyhmempi otus. Jos sattuu olemaan huonosti oppiva yksilö ,se joutaakin poistaa. Eipähän ole jatkamassa pahamaineista sukuaan.

     

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    on kehittynyt ihmistä pelkäämätön petosukupolvi

    Kehittynyt myös petoja pelkäämätön ihmissukupolvi taajamiin.

    susi lainsuojattomaksi (tasapuolisesti) ihmisasuntojen ja laitumien lähistöllä

    Kyllä. Susia voisi olla hiukan nykyistä enemmän, jos ne olisivat arempia. Molemmat voittaisivat, sekä susi että ihminen.

    Nostokoukku

    kehittynyt petoja pelkäämätön sukupolvi taajamiin

    Mistähän sitten johtuu, että jos taajamassa havaitaan suurpeto telkkarissa alkaa koko valtakunnassa piipityksen kera kiertämään varoitusilmoitus ja poliisit ovat äkkiä paikalla. Tai jos kaupunkilainen luontokuvaaja törmää luonnonsuojelualueella suteen, heti vaaditaan poliisioperaatiota eläimen kartoittamiseksi. Jos Kainuussa joku näkee suden, se ei ylitä koko valtakunnan uutiskynnystä, käyttäytyipä kuinka rohkeasti tahansa.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Jatkokommentti Luonto-liitolle, suorittavaa porrasta hyödyntäen.

    ”Kannanhoidollisen metsästyksellä on ymmärtääkseni kaksi päätavoitetta: pidetään suden ja karhun kannat riittävän isoina jotta ne ovat geneettisesti elinvoimaisia, mutta samaan aikaan sen verran alhaisina, että ihmisille koituvat haitat ovat mahdollisimman pienet.

    Jos metsästys suunnataan rohkeisiin yksilöihin, kannassa yleistyvät ihmisarkuutta kantavat geenit. Tästä seuraa, että suurpetojen kannat voivat olla suuremmat kuin jos metsästystä ei suunnattaisi ihmisarkuutta lisäävästi. Molemmat voittavat, sekä pedot että ihminen.

    Käytännössä toteutus tapahtuisi juuri noin kuin edellä ehdotetaan, että metsästystä suunnattaisiin voimakkaasti ihmisten asumusten läheisyyteen mieltyneisiin yksilöihin. Kannanhoidollisen metsästyksen lopettaminen vain eskaloisi haitat ja ihmisten mielipideilmasto kääntyisi suurpetoja vastaan.”

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Vihreää suurpetopolitiikkaa. Atte Rätt: muuttakaa haja-asutusalueilta kaupunkeihin tuottaviksi kansalaisiksi, niin suurpedot saavat mellastaa vapaasti.

    Nostokoukku

    Lausunto on hyvin linjassa eilen eduskuntakeskustelussa topakasti esiintyneen Vihreiden edustajan puheiden kanssa. Hänen aikaisempi lausuntonsa koski myös maaseudulla asumista. Sen mukaan ainoa syy asua maalla on insesti ja se kun kukaan ei kuule kun vaimo huutaa apua. Onko vihapuhetta vai rasismia?

    Metsuri motokuski

    Tuollaisia kun luonto liitto lausuu niin vastakkain asettelu on valmis. Tälle atelle voisi kysyä että miksi niitä suurpetoja pitäisi taajamista poistaa ? Siellä on niille ruokaa ihan helposti saatavilla.

    Visakallo Visakallo

    Palstan ylläpito voisi jatkossa vielä herkemmin poistaa sellaiset viestit, joissa nimitellään jotakin kansanosaa tai yleensäkin ihmisiä epäkunnioittavasti.

Esillä 10 vastausta, 171 - 180 (kaikkiaan 204)