Keskustelut Metsänhoito Tähtikirjaajat ja kirjanpainajat.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 21)
  • Tähtikirjaajat ja kirjanpainajat.

    Taitaa tulla toinen kesä perätysten että nämä menestyvät. Kuten metsälehden uutisissa oli niin nyt iskevät tähtikirjaajat kuusen latvuksiin.

     

    Muutama vuosi sitten sain lahjoituksena metsää. Eräs lohko oli noin 3ha kuusikko iältään siinä 60v. Tämä oli vain kerran harvennettu.  No käytin siinä yhtä ostoasiamiestä joka ehdotti tämän ja kahden muun lohkon harvennusta. No eikun vähän myöhemmin kilpailuttamaan.  Näillä tehtiin sitten harvennus viime vuoden helmikuussa.

    Tuo 3ha kuusikko on vielä pitkälti aukean reunassa. Pari muuta mäntyvaltaista lohkoa näiden takana.  Viime vuoden kevät myrsky kaatoi muistaakseni 13 kuusta. No nämä koitin tehdä minkä helteella jaksoin niin polttopuiksi.. Muutamaan viikkoon melkein kaikkiin tuulenkaatoihin ilmestyi otsikon ötökät. Pystyyn söivät vain yhden puun jota vasten oli sattunut kolmen tuulenkaadon rypäs. Tämän puun jätin sitten pystyyn koska oli jo syksy kun puu kuivahti.

    No toukokuussa tilanne näytti hyvältä. Ei lisää tuulenkaatoja talven jäljiltä. Parista puusta latva poikki. Nämä tehtiin polttopuuksi. Laitoin myös alueen reunalle 3kpl feromoni pyydyksiä kirjanpainajille. Yhteen pyydykseen meni arviolta maks joitain tuhansia kirjanpainajia. Kahteen muuhun maks muutama sata. Keskimmäiseen ei juuri ollenkaan.

    Nyt kiersin lohkon kertaalleen. Muutama pystyyn kuivanut puu. Aloittanut latvasta eli tähtikirjaajat ensin ja sitten alkanut runkoon vähäinen määrä mennä kirjanpainajia. Toinen mokoma puita joissa latva jonkin verran kuivahtanut.

    Reunalla on jokusia hieman kallellaan olevia puita. Sekä sellaisia joissa latva ”kenollaan” kallellaan hieman. Yhteen tälläiseen on tähtikirjaajat iskeneet. Nämä kaikki pysyi muuten elossa mutta miten käynee jatkossa?

     

    Nyt mietityttää missä menee raja että pitää alkaa miettiä koko lohkon hakkuuttamista. Tässä noin 8km päässä meni kirjanpainajan takia melkoinen pala metsää energiaksi takavuosina.

     

    Uutena metsänomistaja ei ollut älyä että tuo olisi ehkä viisain ollut jättää kokonaan harventamatta. Mut äkkinäisenä uskoin ammattilaista eli ostoasiamiestä. Nämähän ei muistaneet riskeistä mainita sanallakaan.

     

    Tuon lohkon takana on myös pienempi lohko hakkuukypsää metsää. Vielä vanhempaa, kuusivaltaista mutta pitäisin sekametsänä koska on haapaa, koivua ja mäntyä seassa. Luulisin että tuonne ei tuholaiset ehkä niin helppoon iske. Tämänkin päätehakkuu tulisi tehdä lähiaikoina. Mutta en haluaisi mennä 34%  pääomaveroja maksaa.. joten yhtäaikainen kauppa ei sovi..

    Kokemuksia tähtikirjaajan etenemisestä? Myydäkö vai odotella.. Kuvion vuotuinen kasvu on ump api mukaan 20 m3/v ja päätehakkuu 6-9v sisällä.

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Kirjanpainajia on runsaasti muutamin paikoin Etelä- ja Keski-Suomessa. Uutisessa kartta.

    http://www.luke.fi/fi/uutiset/kirjanpainajien-parveilu-jatkui-maltillisena-ennen-juhannusta

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Ruotsissa on herätty selvittämään miten suojelualueilla voisi rajoittaa kirjanpainajia ja miten tuhot tulisi korvata suojelualueiden naapureille.

    http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/fcd7d9b8-2f9a-4010-b3be-70e9ed0a718c

    Jalmari Kolu

    Revittiin tänään Kuusentähtikirjaajan kuivattamat kuuset. 52 v kuusikko, Mt. Harvennettu kaksi vuotta sitten. Yhdessä ryppäässä kuusi runkoa. Latvasta kuivanut metrin-puolitoista. Muuten terve runko. Ei pihkavuotoja. Emme löytäneet merkkejä kirjanpainajasta, joka ilmeisesti on symbioottinen laji. Mukava laittaa polttopuupinoon, rungosta kuitenkin tervettä tukkiosaa 60%. Siis ilmaista polttopuuta kun traktori ja 2 henkeä keräävät n. 4 k-m3 puuta kuuden tunnin ajan.

    Mutta itse satiainen: Käsittääkseni vaikea torjuttava. Hakkuutähde on heidän ravintonsa ja sanotaan jopa niin että kuivuneiden runkojen poiskerääminen vahvistaa kantaa.  Onko kellään noista feromoniansoista kokemusta ja mistä niitä saa?

     

    Puuki

    Pirkanmaalla yli 300 ha ötökkätuhojen takia hakattu viime vuonna kuusikoita. Muualla E-Suomessa muualla sama tahti.

    <iframe id=”fskey-iframe” class=”fskey-autofill-dlg” style=”display: none;” sandbox=”allow-same-origin allow-scripts”></iframe>
    <div id=”fskey-tooltip” class=”fskey-tooltip” style=”display: none;”></div>

    Rukopiikki

    Mikähän se mahtaa olla kirjanpainajaisten levinneisyysalue. Kaadoin yli 300-vuotiaita kuivalatvakuusia eikä mistään ötököistä tietoakaan. Muuten vaan latvat kuivuu ja alkaa honkiutua.

    Nostokoukku

    Olen aika paljon kierrellyt suojelualueita, pieniä ja isoja, eripuolilla maata. Niissä on aika vähän koppakuoriaistuhoja, ainakaan tosi vanhoissa metsissä. Puunkasvatusalueilla perustetut ”suojelukohteet” on sitten asia erikseen.

    Tomperi

    Eikös se ole jo liian myöhäistä ja tarpeetonta huolestua kun huomaa kuusten kuolleen, ei nihin iske enä tuhohyönteiset kuolleisiin puihin???

    Metät kunnossa!

    Vahvasti epäilen vanhojenkin ”kuivalatvakuusien” olevan tähtikirjaajan aikaansaannoksia. Tomperille tiedoksi, että tähtikirjaajan kuivattaessa latvan kirjanpainaja vasta seuraavana vuonna tukkiosuuden kuivattaa……

    Omatunto

    ”Revittiin tänään Kuusentähtikirjaajan kuivattamat kuuset. 52 v kuusikko, Mt. Harvennettu kaksi vuotta sitten. Yhdessä ryppäässä kuusi runkoa. Latvasta kuivanut metrin-puolitoista. Muuten terve runko. Ei pihkavuotoja. Emme löytäneet merkkejä kirjanpainajasta, joka ilmeisesti on symbioottinen laji. Mukava laittaa polttopuupinoon, rungosta kuitenkin tervettä tukkiosaa 60%. Siis ilmaista polttopuuta kun traktori ja 2 henkeä keräävät n. 4 k-m3 puuta kuuden tunnin ajan.”

    Näinhän toimii todellinen kepulainen. Hyvä Jalmari.

     

    ”Kaadoin yli 300-vuotiaita kuivalatvakuusia eikä mistään ötököistä tietoakaan. Muuten vaan latvat kuivuu ja alkaa honkiutua.”

     

    ”Olen aika paljon kierrellyt suojelualueita, pieniä ja isoja, eripuolilla maata. Niissä on aika vähän koppakuoriaistuhoja, ainakaan tosi vanhoissa metsissä.”

    Omatunnolla ei ole pitkään aikaan ollut näin hauskaa… jatkakaa ihmeessä

     

    Gla Gla

    Omatunto on hyvä ja kertoo, mistä yhteiskunta, myös omatunto, saa uusiutuvia raaka-aineita ja jos metsistä, miten metsiä pitäisi hoitaa. Jos vanhat merkit pitää paikkaansa, näkemystä tähän aiheeseen ei enää riitä. Se ei kuitenkaan estä naureskelua.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 21)