Keskustelut Metsänomistus Talvivaarasta piristysruiske Sotkamon metsätaloudelle

Esillä 10 vastausta, 221 - 230 (kaikkiaan 251)
  • Talvivaarasta piristysruiske Sotkamon metsätaloudelle

    Talvivaaran kaivoksesta paraikaa valuva, ravinteikas hulevesi lienee mitä parhainta lannoitetta Sotkamon metsille. Oletettavasti alueella harjoitettava metsätalous saakin näin osakseen odottamattoman piristysruiskeen huomattavan vuotuisen kasvulisäyksen muodossa.

    Asioihin perehtyneenä voin vakuuttaa, että tiedotusvälineiden propagandistinen ja mustamaalaava uutisointi on antanut Talvivaaran tilanteesta täysin vääristyneen kuvan. Tilanne Talvivaarassa on täydellisesti hallinnassa, eikä mitään todellista ongelmaa ole. Lukekaa huuliltani: ei ongelmaa Talvivaarassa.

  • Raaka-Aarne

    Lainaraha on Talvivaaralle nyt todella kallista. Todennäköistä siis on, että lisärahoitusta yritetään hankkia osakeannilla. Nykyisille osakkeenomistajille tullaan tarjoamaan käytännössä kahta vaihtoehtoa. Joko he sijoittavat lisää pääomaa yhtiöön, joka näin kenties onnistuu välttämään vararikon. Muussa tapauksessa vararikko on jopa todennäköinen, ja osakkeenomistajat menettävät kokonaisuudessaan Talvivaaraan sijoittamansa varat.

    Talvivaaran pelastusoperaatiossa valtio eli veronmaksajat on kuitenkin käytännössä avainasemassa. Se on sitä jo merkittävän omistusosuutensakin (8,9 %) vuoksi. Toimitusjohtaja Pekka Perällä ovat joko hermot rautaa, tai sitten hän nukkuu yönsä todella huonosti. Hänen osuutensa Talvivaaran osakekannasta on nimittäin 20,7%.

    Kannattaa aina muistaa, että raha on uusiutuva luonnonvara. Sitä ovat myös työpaikat, vaikkakin monessa tapauksessa mutkallisemmalla tavalla. Mutta onko yritys olemassaolonsa arvoinen, jos sen ympärillä leijuu vuodesta toiseen ympäristökatastrofin uhka?

    Raaka-Aarne

    6 m3 6 m3

    Vihreät voivat hihkua lisää innosta. Vihreitten edustaja Heidi Hautala on ollut tutustumassa asioihin paikan päällä.
    Kuuluu sattumoisin Solidiumin johtoon, joka päättää valtion sijoitus toiminnasta.
    Mitenköhän noitten jääviys asioitten kanssa tulee olemaan?
    Ville Niinistökin on kuin ”kusi sukassa” nykyään.
    Perussuomalaisten Pentti Kettunen taasen kalastelee ääniä vihreitten riveistä.

    Puun takaa

    Talvivaaran vastustajien edustaja kohotteli vain olkapäitään kun häneltä aamu-tv:ssä kysyttiin maksajaa jos yhtiö ajautuisi konkurssiin. Lienee selvää, että lasku lankeaisi silloin suurimmaksi osaksi meille suomalaisille veronmaksajille. Toimiiko kaivoksen vastustajien taustalla ulkomaiset kaivosyhtiöt tai muut tahot? Onko tilanne samantapainen kuin 90-luvun metsäkiistoissa, joissa Pohjois-Suomen metähakkuiden vastustajien taustalta löytyi Saksan metsäteollisuus? On mielenkiintoista nähdä, ketä on mukana Helsingissä järjestettävässä mielenosoituksessa. Onko mukana vain idealistit ja hyväuskoiset hölmöt, ja todelliset taustavoimat pysyvät piilossa.

    Visakallo Visakallo

    Uutisten mukaan siellä oli heitetty savupommi Talvivaaran pääkonttorin sisätiloihin. Se kertoo jotain kaivoksen vastustajien henkisestä tasosta.

    uudehko metsänomistaja

    Savupopmmi saattaa kertoa myös Talvivaaran vastustajien henkisestä tilasta juuri tällä hetkellä. On toivotonta yrittää puolustaa elinympäristöään, jos ei voi luottaa päättäjien puolueettomuuteen.

    Ainakin lienee varmaa, että Talvivaaran vastustajat ovat tosissaan ja valmiita taistelemaan näkemyksiensä puolesta.

    Puun takaa

    Mielenosoittajia oli enää vain kourallinen ja tällä kertaa joukosta puuttui ympäristöministeri Ville Niinistökin.
    Pihlajankasvattaja Hannu Hyvönen joutuu kohta keksimään muuta ajanvietettä.

    6 m3 6 m3

    Vielä on Hannulla tekemätöntä työtä. Voisi taivutella pihlajista mattopiiskan ja tampata ne pipot siellä vitostien varrella.
    Ja toisaalta, voihan se pitää kipinämikon vuoroa tauotta siellä Laakajärven rannalla puolijoukkueteltassa.
    Ja joutava tuo taitaisi olla siivoamaan tuon savupommin sotkujakin?

    6 m3 6 m3

    Stop Talvivaara liikkeen johtohahmo Hannu Hyvönen pitää perjantaista savupommi iskua oikeutettuna, hän ei tuomitse sitä.

    IS 9.3. 2013

    6 m3 6 m3

    Tuo Ilta Sanomista poimimani Hannu Hyvösen kommentti kertonee Stop Talvivaara liikkeen henkisen tason?
    Jos liikkeen johto on tuollaista, mitä muuta sen tekemänä voidaan vielä odottaa?

    Puun takaa

    Hyvösen tasoiset kaverit ovat omiaan yhdistämään osakkeenomistajat toimimaan Talvivaaran tulevaisuuden puolesta. Osakeanti onnistui ja osakkeen arvo nousi pörssissä reilusti.

Esillä 10 vastausta, 221 - 230 (kaikkiaan 251)