Keskustelut Metsänhoito taukotupa

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 18)
  • taukotupa

    Merkitty: 

    onko kenelläkään käytössä siirrettävää taukotupaa metsähommissa, itsellä ollut suunnitelmissa rakentaa jonkinnäköinen taukotupa talven hankintahakkuille.

  • Tolopainen

    Käytän traktoria, sillä pääsee palstalle mies ja varusteet. Eipä sitä pakkasessa viitsisi koko päivää muuten kyykkiäkään.

    Rane2

    Taukotupa on ajatuksena mukava mutta käytännössä ei toimi.Aikoinaan metsähallituksen hakkuilla semmoinen nestekaasulla lämmitettävä oli mutta ei sitä kukaan oikein käyttänyt.Paitsi pomot saattoi istuskella mutta niitä ei lasketa.Kävelymatka tahtoo kasvaa turhan pitkäksi varsinkin harvennuksia tehdessä.Talvella lyhyttä valoisaa aikaa ei ole järkevää käyttää tupareissuun ja märissä kamppeissa istuskellessa tahtoo tulla kylmä vaikka tupa olisi lämmitettykin.Ja lämmityskin maksaa jos nestekaasua käyttää.

    Esimerkiksi taukotakki on huomattavasti kätevämpi.

    Asia on tietysti eri jos ottaa metsätyöt elämäntapana ja vapaa-ajan viettämismuotona.

    Jätkä

    jos ihan oikeasti tekee metsässä töitä ja esim kotona ei oikein ole tiloja varusteilla ja kosteille kamppeille sopivaa kuivattelupaikkaa, taikka esim työmatka vaatisi omanlaisensa ”Letukan”, että sen voisi taittaa hikisissä ja likaisissa kamppeissa, on taukotupa ihan hyvä vaihtoehto.

    Joillakin on vanha asuntovaunu, joka voisi olla niin kevyt, ettei tarvitse katsastaa, mutta muuten olisi toimiva ja kuiva.

    On myös tarjolla ”Kevythirttä”, josta näppärä kaveri nopeasti tekisi pikku mökin, jossa pystyisi varusteita säilyttämään ja jonka siirtäminenkään ei ole ylivoimaista.

    Kastorin Kamina lämmittäisi talvipakkasillakin riittävästi ja sikaripoltolla täyttö aamuisin ja iltaisin riittäisi hyvin.Samassa tilassa säilyisivät työvälineet hyvin.

    Minä en enää taukotupaa tarvitse, mökillä on tilat siihen tarpeeseen ja kotona on kaikki työt kävelymatkan päässä.

    Tauon pitopaikaksi ei mitään tupia tarvitse, eikä edes nuotiota, ellei tunnelman takia halua sellaista.

    eero heikki

    Kun olin Rauma-repolalla hommissa niin oli taukotupa kaasulla lämmitettävä ja kulki auton perässä,ei mulla ollut sille mitään käyttöä,jotkut metsurit kyllä maanantaina potivat siellä päänsärkyä ym.

    arto

    Omat kokemukset aikaa tehdaspuu….tekivät uusia metsäautoteitä piti laskea hiekkakuormat kuinka monta meni ohi. Oli lasikuitua lämmitys kaasulla ilman vaihto surkea . Hiekkamontun laajennuksessa samoin sahalla montun laajennus taukotuvassa odottelua talvella sisällä kosteus varmaan sata. ovi auki ilma vaihtui. Eli kokemukset ei miellyttäviä. Pieni lämmin ja kosteus huono yhdistelmä.

    Planter

    Reppujakara ja taukotakki- tai viitta on paras sen 5 minuutin evästauon viettoon. Siinä se on aina oikeassa paikassa bensakannun vieressä.

    mehtäukko

    Mutta jos palstoja on monella kylällä ja tilat kookaita, ajatus asunto-autosta matka-ja yöpymispaikkana kiehtoo.Peräjärri perään tarvikkeenkuljetukseen.

    Ja syksyisin (maastokelpoinen kun on) emäntä mukana marjankeruussa ja ruokapolitiikan hoitajana..!

    Tolopainen

    Ottaisin emännän mukaan metsään vain siitä syystä. Asuntoautosta ei ole metsäteille, ne on sellaisia muovilaatikoita, että sitä helinää ei kukaan kuuntele, kun niillä ajaa kuoppaisella soratiellä.

    mehtäukko

    Vain kun jos on itse tehdyt metsätiet, ei tarvitse möykkeliköstä pajuta muulle kuin henkilölle joka näkyy taustapeilistä..?!

    pikkutukki

    Raivasin pari hehtaaria kämpän laidasta , oli mukava tauolla oikaista selkää .

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 18)