Keskustelut Metsänhoito Metsätilallisen terveyshuolto

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 26)
  • Metsätilallisen terveyshuolto

    Merkitty: 

    Kyllä nyppii tuo julkisen terveydenhuollon ”toimivuus”. Ainakin etelä-Suomessa ihan naurettavaa, kun lääkäriin ei pääse ellei ole pää kainalossa.

    Voiko yksityisellä lääkärillä käynnit laittaa metsätilan verotukseen? Olisi nimittäin huomattavasti kätevämpää työnteon kannalta, että hoidon saa heti, eikä vasta kahden viikon päästä.

  • Visakallo

    Mikä olisi parempi vaihtoehto Myel-vakuutukselle sellaiselle henkilölle, joka ei ole työnanjan vakuutusten piirissä?

    Metsäkupsa

    Myel-vakuutuksen piirissä olen,myös vapaehtoisen Matan olen maksanut.En ole työterveydenhoitoon ryhtynyt,kun ei mikään vaivaa johon sieltä apua odottaisin.Odottelen ensivuosikymmenen puoltaväliä,kun pääsee eroon eläkemaksuista,tonneja vuodessa maksettava ja kymppejä vuodessa eläkekertymä karttuu kuukautta kohden.Vuoden maksujen takaisin saamiseen aikanaan 10 vuotta näköjään olisi aikajänne,ikä loppuu kesken.

    Pihkakintas

    Ei taida olla vaihtoehtoja. Menee jotenkin toimialojen mukaan. Itselläni oli YEL aluksi, viljelijäksi ryhdyttyäni piti vaihtaa Melaan.

    (Tämä on kyllä vanha asia v. 2000, voi olla muuttunut)

    Työterveyshuollon kulut saa vähentää maatalouden verotuksessa. Myös kaikki mihin on lähete työterveyshuollosta.

    Metsätilallisen, jos on Myel vakuutettu, kannatta täyttää myös maatalouden veroilmoitus. Sinne kelpaa kaikki Myelit ja työterveyshuollot. Tappiot saa vähentää metsätalouden pääomaverossa.

    Tolopainen

    Onpa outo tulkinta, vaikka ei ole maataloustoimintaa kannattaisi täyttää maatalouden veroilmoitus, tulonhankkimiskulujen  osalta, onko nykyisin tuo koneellisesti veroilmoituksia lukeva verottaja noin tyhmä, että hyväksyy kaikenlaiset vähennykset.

    jees h-valta

    EDIT

    Tolopainen

    EDIT

    Jätkä

    EDIT

    Tolopainen

    EDIT

    Lenkopetäjä

    EDIT

    Naarasteeri

    Minultakin loppui työterveyshuolto, kun heittäydyin puunkasvattajaksi. Soitin terveyskeskuksen omahoitajalle että miten pääsisi tarkastukseen. Sain ajan hoitajalle, joka haastatteli, määräsi veri- ym kokeet tk:n labrassa, ja vippasi verenpainemittarin kotiin omaa mittausta varten.  Lääkäri luki tulokset. Tulosten perusteella lääkärikäyntiä ei tarvittu, seuraava käynti hoitajalla 3 vuoden päästä jos ei vaivoja ilmaannu.

    En muista mitä maksoi, mutta ei se kallista ollut.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 26)