Keskustelut Metsänhoito Thai metsurit Suomessa

Esillä 10 vastausta, 71 - 80 (kaikkiaan 191)
  • Thai metsurit Suomessa

    Merkitty: 

    MtV:n uutisissa oli juttu thaimaalaisista metsureista. Sievissä ei riitä omasta takaa metsureita se syynä.

     

  • Itämaan ihme

    Kyllähän kokeneet urakka ammattimetsurit tekee kovia tuloksia vieläkin, mutta uudet tekijät ei tahdo pärjätä. Se että metsurista tulee ammattilainen eli kaikki työlajit taittuu oli kyseessä Varhaisp. helppo taikka nuoren metsänhoito vie se aikaa omien havaintojen mukaan vähintään 3 vuotta. Silmä sanoo välittömästi mitä jätetään/kaadetaan ja jalka liikkuu kuitenkin kokoajan.

    Sen opettelu vie aikaa ja hermoja, eikä alussa ole kovin tuottoisaa pahemmilla kohteilla.

    Moni lyö hanskat tiskiin, ennenkuin työ alkaisi tuottamaan tulosta.

    Ola_Pallonivel

    Minusta ei ole huono asia, jos huomaa tuotoksen jäävän kehnoksi ja lyö hanksat tiskiin. Nuorelle se saatta olla mietinnän paikka ja lisätä motivaatiota mennä koulun penkille. Siksi osa nuorista pitäisikin patistaa raskaisiin töihin, eikä antaa olla vastikkeetta kotona valtion rahoilla.

    metsänkasvattaja

    tuskinpa  kehtaavat  metsään  lähteä .mielummin  menevät  punttisalille  pullistelemaan sekö  on nykyään  niin muodikasta .

    Motomies71

    Taitaa olla tapana näillä ulkomaalaisvahvistuksilla sahailla esim. ilman sektorisuojaa. Tällaiseen törmännyt Mhy:n leimikolla jossa huonoa suomea puhuva ”metsuri” raivasi ennakkoraivuuta moton edestä.

    Kalle Kehveli

    Orjatyövoiman käyttö kertoo sivistysyhteiskunnan rappiotilasta. Sitä ei pitäisi hyväksyä ikinä. Jotain tarttis tehrä…

    Jätkä

    isaskar keturi:”-Muistellaan sitä legendaa PV:n metsurista, joka sotki puolustushallinnon palkkajärjestelmän PV:n komentajaa kovemmilla kuukausiansioilla. Että kyllä metsurikin voi rahoihin päästä hyvillä kohteilla ja kovalla työllä … ainakin ennen.”

    -Muistellaan vaan: Metsähallituksella silloin, kun Huskun 165 r  raivaussahat olivat uutta tekniikkaa, värvättiin MH:lla ammattitaitoisia, mutta selkävamman takia varsinkin kuitupuun hakkuuseen lähes kykenemättömiä metsureita taimikonhoitoon työnantajan sahojen kanssa.

    Palkkaukseen oli jo vakiintunut vesurityön taksat, jotka silloin luokiteltiin jokaiselle kuviolle, jotka silloin tuli tarkkaan mitattua myös pinta-alansa mukaan.

    Noin vuoden sahailun jälkeen metsurit luovuttivat sahat firmalle takaisin ja ostivat omat. Naureskelivat, että veikeä homma, kun metsästä tienaa enemmän kuin mitä ministerit saavat palkkaa.

    Silloin olivat taksat kohdallaan, mutta VAIN hyvän ammattitaidon – ja työmoraalin omaavilla metsureilla.

    Niihin aikoihin verrattaessa voi todeta vain, että työtaksat ovat suorastaan romahtaneet, vaikka kalusto on aivan eri tasoista kuin silloin.

    Tasoerot ovat valtavat eri metsureidenkin kesken. Esim M-sahatöissä urakalla, saattoi samanlaisessa metsässä samoilla urakkahinnoilla samanikäisten metsurien tulos olla esim 50 € – 500 €  ja joka päivä, viikko ja kuukausi.

    Kuulaina syysaamuina kuuli jo kilometrin päähän eron. Kun toinen ei osannut edes sahaa säätää, eikä terää teroittaa, ei osannut valita jääviä puita kertavilkaisulla, ei käsitellä pölkkyjä helposti ja tehokkaasti, kaatoi väärään suuntaan, kantoi ja retuutti pölkkyjä sen jälkeen, tamppasi edestakaisin saamatta mitään aikaan….

    Se on sellaista hommaa, ei Raivurin kanssakaan tepastella edestakaisin – ja pyöritä jonkun puskan ympärillä, koko ajan vain kävellään ja saha ulvahtelee.

    Metsuri motokuski

    Tässä kesällä jututin yhtä plm:n metsäosaston palveluksessa ollutta eläkkeellä olevaa metsuria. Hän kyllä voivotteli huonoa eläkettään. Se niistä pv:n komentajan palkoista.  Nämä on niitä ”hevosmiesten juttuja”.

    Jätkä

    Myös puolustusministeriön metsäosastolla on ollut huonotuottoisempia metsureita, niinkuin on ollut kaikissa muissakin metsäfirmoissa.

    Joillakin vaan on se ”Taito hyppysissä” ja myös esim sellainen fysiikka, että on kestänyt ”repiä” enemmän kuin muut.

    Sama totuus pätee myös vaikka konekuskeihin. Eräs Puolustusministeriöllekin metsäajoa ajanut urakoitsija tuli kerran leimikkoon, jossa oli sillä hetkellä  n. 650 kiintoa harvennushakattua pitkää kuitua ( n. 6 metristä) ja käytännössä kehitysvaihe kolmosen ylitiheää metsää metsurien hakkaamana. Tasan vuorokauden kuluttua hän ajoi leimikolta ritiläautollaan, jonka päällä oli tuo ajokone. Kaikki puut oli ajettuna.

    Saa siihen lappaa tosissaan, on sitten millainen mopokuski tahansa.

    arto arto

    Kyllä se kokemus näkyy nuorena sai sahata kovan päivän sai sen puoli HA päivässä. 25v ikää  lisää sama sahausmäärä tuotos yli hehtaari. Tämän kesän huonoin päivätuotos 0.45 ha poistuma yli 80 tuhatta. Oli vanhaa turvesuota luontainen koivikko jäävä puusto oli 6 metristä. Paras ennakkoraivaus 2.1 ha/pv. Nyt taas olen ennakkoraivuilla lunta yli 20 cm kuusitureikkoa. Ensiviikolla lisää lunta tulossa.

    jees h-valta

    Eipä artokaan helpolla kakkoaan tienaa. Itse tässä lähden sitten työstelemään kun tuntuu sopevan mukavasti heränneen. Ja jos ei tunnu aletaan vasta iltapäivästä.

Esillä 10 vastausta, 71 - 80 (kaikkiaan 191)