Keskustelut Puukauppa Tukinsaanto

Esillä 3 vastausta, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Tukinsaanto

    MT kirjoittaa

    ”Puukauppatarjousten vertailu on käynyt vuosi vuodelta vaikemmaksi-”Tukkisaannossa jopa 20 prosenntia ero eri ostajilla””

    Omakohtainen kokemus. Kysyin syksyllä tarjousta kaikilta pohjois-suomen neljältä puunostajalta pystykaupasta. Pölkky ja Stora tarjosi. Kaksi kuviota, päätehakkuu ja ensiharvennus. Stora arvioi löytyvän kokonaispuustona 720 m3, Pölkky 890 m3. Päädyin kuitenkin toimitus/tienvarsikauppaan. Puuta löytyi yhteensä 1050 m3. Pölkyn pikkutukin/tukinsaato oli aikalähellä toteunutta, mutta 10% alakantissa. Kuidun Pölkky arvio selvästi alakanttiin. Stora arvioi tukin/pikkutukin määräksi alle puolet toteutuneesta. Kuitua olisi sitten riittänyt. Ja vielä hinnoista. Stora tarjosi tähtiasiakkaalle todella huonon hinnan. Pölkyn tarjous asiallinen varsinkin tukin osalta.

    <h1></h1>

  • mehtäukko

    Kuten joskus todettua, arvio on arvio. Jos metsäsuun. lähtötiedot ovat pielessä,- arvioitu ja vuosittain lisätty arvioitu kasvu-, on aapinen hutera puukaupan pohjapaperiksi.

    Tukkisaanto on taas arpapeliä, jos runkolaatu on kuitenkin monivikaista.

    Ammattimies saa minkä saa tukkia, kun vain mittoja on.

    Jätkä

    Ei kai kukaan ota tosissaan noita metsäsuunnitelmien ja leimikkoa arvioivien – lähes juoksupoikien tekemiä laskelmia.

    Määrät tiedetään vasta, kun pöllit on laskettu moton kouran läpi, taikka hankintapuut on paraimmillaan tehdasmitattuna.

    Jos ostajalla on esittää tavaralajien hinnat ja on olemassa varmuus, että juuri SE konemies on käytettävissä, niin voidaan alkaa laskemaan, kenen tarjous on edullisin.

    Oma taito ja viitseliäisyys auttaa aika pitkälti ottamaan tuntumaa siitä, onko metsässä hyvää tukkipuuta, onko siellä pikkutukkiaihioita kuiturunkojen tyvissä, onko ehkä parruvärkkiä merkittäviä määriä.

    mehtäukko on sitä mieltä, että ammattimies saa minkä saa tukkia, jos on oikea ammattimies.

    Kävin juuri Oppilaitoksen konesavotalla ja siellä oli ihme ja kumma joka koneella (8) vain yksi oppilas. Kysyin varmistuskysymyksen, ”Onko tässä koko kurssi”?  Vastaus oli odotettu: ”Tässä on kolmasosa oppilaista, kaksi kolmasosaa on MANU-hakkuulla tekemässä kaikkia puutavaralajeja ja keskittyen Tukkien, pikkutukkien ja parrujen tekoon ja jakamiseen ja harvennuksella”. Tuolla systeemillä osa pojista varmasti oppii tekemään kunnollista katkontaa myös tukkikuviolla. Osa perehtyi myös lähikuljetusverkkojen ja varastopaikkojen suunnitteluun ja toteutukseen.

    PS. Avohakkuu, jossa tehdään paljaaksi teollisuusaluetta paksuturpeiselle pohjalle, on niin pehmeää, että koneet painuvat ajon / hakkuun aikana jopa liian syvälle ja yön aikana hakkuukone painuu niin syvälle, että kun oli portaan jääneet alas, painui portaat turpeeseen.

    Ilmeisesti MH ajaa suodatinkankaan päälle aika paksun kerroksen sepeliä varastopinojen vierille.

    mehtäukko

    Puukauppojen puusto-arviot ymmärtääkseni perustuvat jonkin metsäsuunnitelman arvioituihin puustotietoihin kuviohin jaettuna. Niistä joku on arvioilleen laskunsa esittänyt ja mo maksanut.

    Pitäisi niissä kyllä totuus löytyä parinkymmenen prosentin tarkkuudella?!

    Joka tapauksessa mittaustulos (moto) on lopullinen raportti, jolla on merkitystä.

Esillä 3 vastausta, 1 - 3 (kaikkiaan 3)