Keskustelut Metsänhoito Tukkimiehentäi

Esillä 6 vastausta, 1 - 6 (kaikkiaan 6)
  • Tukkimiehentäi

    Eritoten Timppa, kuinka selvisit tukkimiehentäistä?

    Mitä istutat tilalle? Korvasiko vakuutus mitään?

  • Timppa

    Ei vakuutus korvannut

    viimeisestä tapauksesta mitään.  Meillä on sillä tilalla 500 euron omavastuu ja vahinko ei ollut niin suuri.  Näyttää myös muutama syöty taimi aloittaneen tyvestä uuden kasvun.

    Samalla tilalla viime keväänä istutetuissa taimissa ei minkäänlaisia vahinkoja.  Kääntömättäissä extra priimaa.  Saarijärveläisiä taimia.  Olisiko myös kolealla kesällä osuutta?

    Kyllä tukkimiehentäiden kanssa oltava tarkkana.  Toisella tilalla pitää olla täysi kesä hakkuiden ja istutusten välillä.  Muuten alkaa näkyä punaisia taimia.

    Kipa

    Meillä periaatteessa vahingon ja omavastuun erotuksesta jäisi korvattavaa. Aika näyttää kuinka käy. Istutustyö kyllä omaan piikkiin. Ehkä seuraavaksi itse tehden. Vuosi sitten kaadettu kuuset ja nyt sitten kesän alussa istutetut kuusentaimet lähes kaikki kuolleet. Liekö  vielä ensi vuonna uskaltaa kokeilla? Tuleeko tyvestä kasvavista taimista ok puita?

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Aikanaan torjuttiin tukkimiehen täitä pitämällä jopa kaksikin välivuotta ennen istutusta männyllä.

    Sitten keksittiin torjunta-aine käsittelyt taimille. Nyt sitten 2000 luvulla torjunta-aineet ovat vaihtuneet ja ongelma on tullut takaisin.

    Minä ainakin sen yhden välivuoden pidän männyllä.

    Kuusikoissa asia ei olekkaan niin helppoa kun siellä saatta olla jo ensimmäisenä vuotena miehenmittainen kasvusto.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Kipa

    Miettinyt ensi kesänä puolikkaan istutusta ja seuraavana toisen. Kokeilumielessä.

    Tuskin mitään apua.

    Timppa

    ”Kuusikoissa asia ei olekkaan niin helppoa kun siellä saattaa olla jo ensimmäisenä vuotena miehenmittainen kasvusto.”

    Näinhän se on.  Muutama vuosi sitten arvelin, että erääseen paikkaan saattaa pukata vahva heinä ja siksi istutettiin hakkuuta seuraavana vuonna, jolloin 70 % taimista syötiin.  Heinän suhteen olin kyllä oikeassa.  Kasvoi heti.

    Ainakin omat havainnot kertovat, että mitä tiheämpänä metsä on kasvatettu, niin  sitä hitaammin heinä pääsee alkuun.  Esimerkiksi viime kevään istutusalalla ei ole heinää juuri lainkaan vaikka alue hakattiin toukokuussa 2016.  Paikalla kasvoi täystiheä kuusikko.

     

     

     

    Kipa

    Sama kokemus. Siksipä ajattelin porrastaa. Valtava pettymys, jos taimet toistamiseen syötäisiin. Tuho nyt liki 90%. Olisi pienempi menetys…

Esillä 6 vastausta, 1 - 6 (kaikkiaan 6)