Keskustelut Metsänomistus Tulviiko metsässäsi?

Esillä 4 vastausta, 11 - 14 (kaikkiaan 14)
  • Tulviiko metsässäsi?

    Suomen järvet ovat tällä hetkellä ääriään myöten täynnä ja vedenpinnan ennustetaan vieläkin nousevan. Saimaa on korkeammalla kuin koskaan mittaushistoriassaan. Esim. Imatran kaupungista suuri osa on Saimaan pinnan alapuolella, joten Suomikin saattaisi kokea vakavia tulvavahinkoja muun maailman tavoin.
    Omistatteko rantametsiä ja tulviiko niissä?

  • Salonpoika

    Metsät ulottuvat kahteen järveen ja kolmeen lampeen. Tälläkohdin on korkeuskäyriä piirretty niin ahkerasti että esimerkiksi Saimaan täytyisi nousta muutama metri ennenkuin se meille mainittavia metsävahinkoja aiheuttaisi. Laituri hukkui ja purkautui jo alkusyksystä ja odottaa rannalla osina ensi kevättä. Noissa pienemmissä vesissä on nyt keväinen vedenkorkeus eli varsinaista tulvaa ei sielläkään ole. Loivempia rantoja omistavilla on tilanne kokonaan toinen.

    paskolammi paskolammi

    Kolmasosa tilasta suota. Vesivarastot ovat ”hyvät”. Ojat ovat kylläkin kohtuu hyvässä kunnossa, paitsi yhdessä kulmassa. Vedet tarvitsisivat naapurin puolelle yli 2metrin kaivannon.

    Jospa joku ostaisi 100.000 kuutiota kasvuturvetta, saisin hetkessä pikkujärven harjumaisemiin. Vihjeitä otetaan vastaan 😉

    paskolammi paskolammi

    Puun takaa.
    Pelastit päiväni. …taidanpa yrittää sinnitellä, kuin kummisetä-vainaa, 101 vuotiaaksi, ja katsoa miten äijän/metsän käy! Jospa saisin Paskolammi-Kakkosen omille maille. Vettä varmaan riittää tulevinakin vuosina.

    Puun takaa

    Sinullahan paskolammi on pientä öljylähdettä vastaava turvevarasto maillasi. Nyt kun koko ympäristöhallinnolla ympäristöministeriä myöten näkyy olevan sellainen asenne, että kaikki Suomen suot kiinni, valtakuntaan syntyy jatkuva turvepula ja hinta nousee. Kun uusia turpeennostoalueita ei saa avata, loppuu ensimmäisenä suon pintakerroksista saatava kasvu- ja ympäristöturve. Syvemmällä olevaa polttoturvetta riittää vielä jonkin aikaa. Suomen luottoluokitus putoaa lähiaikoina. Korkojen noustessa ja viennin romahtaessa samaan aikaan, joudumme niin pahaan talouskriisiin, ettei meillä ole enää varaa tuoda energiaa ja ruokaa ulkoa niin paljon kuin tähän asti. Siinä vaiheessa aletaan purkamaan massiivista ympäristöhallintoa ja ely-keskusten lupa-diktatuuria. Tässä valossa näen paskolammin taloudellisen tulevaisuuden erittäin valoisana.

Esillä 4 vastausta, 11 - 14 (kaikkiaan 14)