Keskustelut Metsänhoito Turvakengät

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 181)
  • Jätkä

    ”Pimeys asuu pohjanmaan miehissä ja viisaus vanhoissa naisissa”.

    Kyllä työpuvuiksi hyvät löytyy ihan maltillisesti hinnoitetuista Dimexin malleistakin, kunhan hyväksyy sen, että kaikki varusteet pitää sovittaa ostohetkellä. Niin kengät, hanskat, puserot, kuin tärkeimmät, eli housutkin.

    Kyllä Loggereissakin varpaat tarkenee, eikä ne sisältäpäin herkästi kastu, jos lahkeet on varren päällä.
    Saapassukkana ole käyttänyt Helly-Hanssenin purjehdussukkaa, joka on lämmin ja kestävä, talvella ihan vaan villasukka lisänä, silloin saappaat saavat olla numeroa isommat.

    Minulla ei ole mitkään pillikintut, joten lahje ei mahdu saapasvarteen, joten ainakaan lahkeen ulkopintaa pitkin ei kosteus valu saappaaseen.

    RS-hommissa on turha pitää turvajalkineita, vaelluskengät ovat sopivat sille ”vaellukselle”.

    Varvaskuppikin on turvasaappaissa kokolailla tarpeeton, ainakin teräskuppi.

    Väkitukko

    Metsurin turvakengistä minulla on mallista kuin mallista hyvin huonot kokemukset. Ainakin minun jalkani hikoilevat niissä tolkuttomasti, lämpimillä keleillä etenkin. Ja sitten yön aikana niitä ei oikein ehdi saada kuiviksi. Pitäisi käyttää vuorotellen kahta paria!

    Sitten ne painavat ryökäleet turhan paljon ja ovat tosi kömpelöt. Luistimia ne lähinnä muistuttavat loppusyksyn ja alkutalven pikkupakkasissa, kun metsäpohjan vielä lahoamattomat oksat (mänty varsinkin) jäätyvät. Lukuisat kerrat olen lentänyt nurin niin eteen kuin taaksekin. Joku kovakin kolhu on tullut. Mielestäni turvakengän kehittämisessä on jäänyt jotain puolitiehen.

    Jätkä

    Kengänkuivattajat, eli niitähän on erilaisia, joista pidän parhaina niitä pieniä palikoita, jotka johdon päässä on ja jotka voi sujauttaa saappaaseen. Kuivattelussa saappaan pitää olla pystyssä, että kosteus nousee lämmön avulla pois saappaasta.

    Toinen vaihtoehto on pieni puhallin seinässä, joka puhaltaa letkilla lämmintä ilmaa saappaisiin. Laite pystyy kuivattamaan kahta paria yhtä aikaa ja siinä on ajastin, eli se sammuu itsestään.

    Jos pakkaskeleihin menee märät saappaat jalassa, tulee takuulla kamala päivä.

    kuusessa ollaan

    Oli sitten kumisaappaat tai nahkaturvakengät kyseessä, tehokas puhallinmallinen kenkäkuivuri on loistava keksintö, eivätkä ole hinnankiroissakaan…maksaa n. 30 euroa ja löytyy esim. motonetistä neljällä putkella, jolloin ilmavirtausta saa reilusti kahdella putkella per kenkä.

    Veli Pirinen

    Tämäkään viesti ei auta kysyjää, mutta kerron sen silti. Oregonin kumisaappaat hommasin ja huonommat ovat kun Stihlin vastaavat joissa on se narujuttu ylhäälllä. Varsi on todella laaja, joten housun lahje on tiukka repiä yli. Kuumalla kelillä ilman pitkiä alushousuja saapas siis myös hiuttaa koipeen v***umaisesti.

    JKH

    Haix Protector Prot on olleet vuosia. Voin suositella, pitkät varret, pitävä pohja, ja istuvat kuin hansikas. Toimivat vaikka vaelluskenkinä. Kaveri osti samanlaiset Saksasta messuilta ja on käyttänyt niitä päivittäin. Nauhat sai kahdessa vuodessa poikki ja pohjat kuluneet, muuten kunnossa…

    topintam topintam

    Yhdet gtx:t tullut hankittua ja sata pari aamua ne tullut jalkaan kiskottua ja toimivat ovat. Kyllähän nyo nahkakengät on ehottomat kun trattorillakin samalle päivälle palstalla yleensä kaahaa.

    Toiset ehkä jopa paremmat turvamaiharit tarttui tarjouskorista 100eurolla mukaan onkohan jalaksen tekemät. Niissä on semmonen kumireuna suojaamassa että kenkä on vain jalkapöydän päältä nahkaa varren lisäksi. Todella kevyet ja tietenkin nilkan saa nauhoilla hirtettyä ihan erimalliin mitä kumppareissa.
    Vettyminen ja sitämyöten painon lisääntyminenkin vähäisempää mitä kokonahkaisissa malleissa.

    sata

    Tein aikoinaan yhteistyötä kotimaisen kenkätehtaan kanssa. Tuolloin minulle esiteltiin erästä tuotantolinjaa ihan ”kädestäpitäen”.
    Otin tuotteen käteeni ja pyörittelin sitä kädessäni, sen pohjassa luki ”Dunlop”.
    Mulle kerrottiin”Dunlopille kengät ovat sivutuote eikä heidän kannata tehdä kenkiä mikä on hyvä meille, samme lisää töitä”.
    Sama käytöntö koskee eräin osin teräketjujen valmistajia, sahatehtaita ja monia muita tuotteita.
    Ei ainoastaan käyttäjät vaan monet testaajat eivät tätä tiedä.
    sa-ta

    pitkät neulaset pitkät neulaset

    Sata – oliko viheriät kumpparit kyseessä?

    valtteri

    Haix protectorit olleet käytössä vähän aikaa.Tukevat kengät,eikä varpaat kastu ainakaan näin alkuun.Ei hinnan kiroissa,uittokalustossa reilut kaks sataa.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 181)