Keskustelut Metsänomistus Tutkimus liitureista

Esillä 5 vastausta, 1 - 5 (kaikkiaan 5)
  • Tutkimus liitureista

    Uutisissa kerrotaan seuraavaa: ”Liito-oravan elinympäristöjen suojelu nykykäytännöillä on tehotonta, tuoreessa väitöskirjassa todetaan. Sanna Mäkeläisen väitöstyön mukaan suojelutason parantamiseksi tarvittaisiin suurempien metsäalueiden jättämistä liito-oravaesiintymän ympärille.”

    Saman niminen henkilö on ainakin Lintuyhdistys kuikan suojeluvastaava.

    http://www.lintuyhdistyskuikka
    .net/yhdistys/toimihenkilot

    Yhdistyksen sivuilla sanotaan seuraavaa: ”Kuikka toimii aktiivisesti lintujen suojelussa ja tutkimuksessa ja tarjoaa mielenkiintoista tekemistä erilaisten tapahtumien, julkaisujen ja muiden jäsenetujen kautta.”

    Väkisinkin herää kysymys, onko näissä tutkimuksissa/väitöskirjoissa pohjana aito tieteellinen lähestymistapa, vai onko mukana myös tekijän omia intressejä. Kävihän ilmi, että laajasti uutisoidun tutkimuksen ”Suomen metsät ja metsäpolitiikka – kansalaisten näkemyksiä” tekijä on mm. WWF:n aktiivi. Luultavasti tämän takia tutkimuksesta nostettiin esiin tulos, jonka mukaan 69% kansalaisista vastustaa avohakkuita. Sitä ei kerrottu, että valtaosa on tyytyväisiä metsien käsittelyyn.

    Suomessa ollaan huolissaan liitureista, mutta kuitenkin niitä löytyy paikoista, joissa niitä ei edes tiedetty olevan. Minusta tämä on hyvä merkki. Kuitenkin suojelu on tehotonta ja vaatii lisää resursseja. Eikö tässä ole ilmeinen ristiriita? Ja kannattaisiko tehdä tutkimus tutkimusten tekijöistä, joissa on päädytty huolestumaan luonnon tilasta?

  • Petkeles Petkeles

    Ee lie kuunaan tehtykkää semmosta pumakoo jossa ee oes lopputulema olluna sitä mittee on kaevattu. Koskoo kaekkija osapuolija.

    Visakallo Visakallo

    Liito-oravan suojelulta putosi lopullisesti pohja siinä vaiheessa, kun Länsimetroa ja siihen liittyviä asuinalueita alettiin rakentaa.
    Liito-oravia havaittiin aivan kerrostalojen nurkilta pitkin Espoota, mutta yllättäen ne eivät muuttaneetkaan rakentamissuunnitelmia.
    Saman käytännön voisi nyt yleisen uskottavuuden säilyttämiseksi ulottaa koko valtakunnan alueelle.
    Esim. Heinolan Myllyojalta puretun koulun tilalle voisi jo oravista huolimatta rakentaa uuden koulun, ettei kokonainen ikäluokka tulisi käyneeksi peruskouluaan parakeissa.
    Minua hävettää suomalaisen ympäristöväen ja heidän myötäilijöidensä kaksinaismoraali.

    Planter Planter

    Talous-sanomat:
    ”Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen mukaan ely-keskusten työajasta jopa kymmenes on karkean arvion mukaan mennyt liito-oravan suojelupäätöksiin.”
    —-
    Yritin etsiä, mikä on ely-keskusten henkilöstön kokonaismäärä.
    Ainakin jossain vaiheessa näkyi olleen yt-neuvottelujen piirissä 3700.

    Jos henkilöstömäärä olisi vaikkapa 3500, niin kymmenesosa olisi 350. Siis keskimäärin 350 henkilön työpanos menisi koko ajan
    liito-oravan suojelupäätöksiin!

    Visakallo Visakallo

    Tutkimukset ovat hyvin harvoin täysin puolueettomia, sillä jokuhan ne aina tilaa ja maksaa.
    Väitöskirjat ovat luonnollisesti taas tekijöidensä näköisiä.

    Eniten olisin kuitenkin huolissani oikeuslaitoksen riippumattomuudesta.
    Tuoreena esimerkkinä on korkeimman oikeuden tuomari, joka ei jäävännyt itseään esittelijänä ympäristöasiassa, vaikka samanaikaisesti toimii samaa aihetta käsittelevän ympäristöjärjestön hallituksessa!
    EU:n perustuslaki turvaa kaikille puolueettoman oikeuskäsittelyn, mutta valitettavasti Suomi ei ainakaan vielä tätä pykälää kunnioita.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Tämän liiturin tutkiminen ennenkin herättänyt suorastaan hilpeyttä.
    Joskus, olisko 15 vuotta sitten, julkaistiin tutkimus, jossa todettiin liitooravan naaraiden määrä olevan kaksinkertainen edelliseen tutkimukseen verrattuna. Samaan hengenvetoon kuitenkin todettiin: ”Ja kanta jatkaa laskuaan edelleen” tälläisenä uutista kritiikittömästi toistettiin esim ylen uutisissa koko päivän ja oltiin asiasta kovasti huolissaan.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

Esillä 5 vastausta, 1 - 5 (kaikkiaan 5)