Keskustelut Metsänhoito Tuulivahingot 2019

Esillä 5 vastausta, 1 - 5 (kaikkiaan 5)
  • Tuulivahingot 2019

    Reipas aloitus tälle vuodelle. Ylen mukaan 60000 ilman sähköä, mutta ainakaan Lounais-Suomessa mantereen puolella ei ikkunasta katsoen vaikuta pahalta. Muistissa on vielä Tapaninmyrskyn aamu, jolloin koko talo natisi tuulessa. Antaa silti aihetta pyörähtää viikonloppuna metsässä.

    Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan edustalla merellä taitaa olla pahin tilanne, joten kun tuuli tulee sieltä mantereelle, onkohan tilanne siellä pahempi?

     

  • Jätkä

    Sähköt ovat olleet poikki jo 8t, uutta luistavaa lunta tuli20 senttiä.

    Puu Hastelija

    Melkein hymyilyttää, tienvarressa on n. 30 pylvään kasa odottamassa noutajaa ja sähkötstoimii! Muuten tuosta Elenian kartasta näkee suunnilleen kaapeloinnin edistymisen tällä alueella…

    jees h-valta

    Harjavallassa ei näin asutusalueella ainakaan ole sähköt värähtäneetkään. Eipä kyllä tuntia kauempaa olleet sähköt pois Tapanin myrskyssäkään. Kyllä, Pohjois-Satakunnassa pitää piipahtaa ensi viikonloppuna kurkaamassa. Siellä kyllä tuuli on ison järven rannalla saattanut puitakin kaadella.

    Nimetön

    Elenialla Pohjois-Pohjanmaalla yks asunto enään ilman sähköä vaikka tuulenpuuskan huipput kävi merellä 34 m/s. Onneksi maa oli jo metsässäkin hivenen jäässä niin ei vasta harvennetulta nevaltakaan löytynyt tuulenkaatoja.

    Tolopainen

    Kyllä meilläkin tuuli yöllä, niin että täkki heilui, eipä. tuosta mitään vahinkoa enää synny.

Esillä 5 vastausta, 1 - 5 (kaikkiaan 5)