Keskustelut Metsänomistus Työvoimapula

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 15)
  • Metsuri motokuski

    Mikä ettei . Siihen se varmaan vielä menee kun omasta väestöstä niitä tekijöitä ei löydy kun kotona olemisesta maksetaan paremmin.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Työvoimasta, siis työkykyisistä ja työhalukkaista on paheneva pula. Joten olemme suuren ongelman äärellä, olisi tehtävä työnteon kannustamiseksi toimia. Edellä jo onkin viittaus, miksi työ ei kaikille maistu. Kortistossa on paperilla paljon työttömiä, joista kyllä osa olisi  sorvien ääreen patistettava.

    arto arto

    Kortistossa on paperilla paljon työttömiä, joista kyllä osa olisi sorvien ääreen patistettava.    Kyllä varmaan osa. Mutta paljon sellaisia työpaikkoja jotka vaatii monen vuoden koulun.  Vaikea sitten työttömän perheellisen hypätä kouluun moneksi vuodeksi. Jos edes pääsee.

    Tomperi

    Olen kuullut, edes tessin mukaista palkkaa ja korvauksia ei makseta.  Pitäneekö paikkansa että taimen istutuksessa urakalla palkka on alle 10 centtiä päivässä?

    Apli

    Kortistossa on paljon sairaita ihmisiä jotka kuuluisivat eläkkeelle, töihin tulevat ikäluokat on jatkossa yhä pienempiä, huumeet korjaa osan nuorisosta pois.. Ei tätä hommaa ainakaan niin hoideta kun kokoomus haluaa eli leikataan tukia, vankilat sillä täytyy entistä täydemmiksi kun köyhempää kansanosaa lyödään..

    Panu Panu

    Metsälehdessä oli juttua pohjoisen istuttajista. Opiskelijan itse itselle asetettu päivätavoite oli 3750 taimea, johon ei ihan aina päässyt.

    Jos lasketaan 3000 taimea päivässä 20 päivää kuussa 10 senttiä kpl niin kuukausiliksa on 6000€.

    Tomperi

    siihen kuuteen tuhanteen tullee lomakorvaus päälle ja saako vielä ns päivärahaakin? jos työkseen istuttaa niin eihän noita hommmia lapissa riitä kuin 4 … 5 kk niin helposti vuositasolla kuukausi ansioksi jää vajaat kakstonnii….

     

    Panu Panu

    Yleensä metsurit tekevät muutakin kuin istutusta mutta koko vuoden kuukausiansiona 2 tonnia on ihan jees jos pitää tehdä töitä vain 4-5kk vuodessa :-).

    arto arto

    Eikait kukaan metsuri tee töitä tuommoisella palkalla. Onhan tes huomattavasti isompi. Niin lomakorvaus on palkat osa eli ei tule päälle.

    puutuomas

    Täällähän näyttäisi olevan kirjoittelemassa jouto ukkoja risusavottaan, ja vielä halvalla tuntuvat tekevän hyvää,tehokkaasti. Minä entisenä metsurina saan paljon paremmin tienattua rakennuksilla. Thaimaalaisia ei saa päästää metsurin hintoja polkemaan. Myykää metät pois tekijöille jos ei oo varaa maksaa hoitokuluja ja itsestä ei ole enään mihinkään tai ei ole koskaan ollutkaan.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 15)