Keskustelut Metsänomistus Uppotukkia

  • Uppotukkia

    Nostimme takavuosina kaverin kanssa vaneritehtaan uittoreitiltä yhteensä 400 m3 pääasiassa koivuvanerirunkoja, siis runkoja ei tukkeja.
    Käsipelissä.

    Hommafoorumia varten piti tehda lautta jossa perämoottori ja nosturi. Samoin ranturi jonka saattoi peruuttaa rantaveteen.

    Rungot hirtettiin lauttaan rannelleuittoa varten ja siirrettiin ranturiin rannallenostoa varten.

    Kyllä oli puu kevyttä niinkauan kuin se oli veden alla, mutta armias kun yritti saada rantaan.
    Vaikenta oli saada rungot irti mudasta mutta sitten uittaminen rantaan olkin helpion osa
    Jonkin verran nostimme myös kuitunippuja kuusta.

    Rantissa sahttiin samantien pölleiksi ja valumaam.

    Vielä märkää puuta kun iski kirveellä vesi tirskahti eikä pölli haljennut.
    No sitten tehtiin hydraulihalkaisija sillä homma sujui paremmin

    Tavara oli maannut upoksissa vuosikymmeniä.
    Arvelimme vanhimpien olevan ennen sotaa upotettuja.

    Kuivatus piti tehdä pystyasennossa että vesi valui pois.
    Pilkottuna puu kuivui muutamassa viikossa polttokuivaksi. Pöllien päästa noin pari tuumaa oli pehmeää sellua muuten puu oli kovaa, osa pyrki ”purkautumaan ” päreiksi.

    Polttopuuna puu oli erinomaista ja tuohi irtosi helposti levyinä sytykkeiksi.
    Monta lämmintä talviyötä niillä saatiin aikaiseksi itselle ja kavereille.

    Puutavara oli ilmaista ja olisi kelvannut ylenkyläläisillekin.
    Nyt ne ovat savua ja tuhkaa vain.

  • japine

    Uppotukkihommaan tuli osallistuttua noin vuonna 1975. Tosin vain ajokoneen kuljettajan apulaisena. Lynxillä ajettiin jäältä lanssiin. Ei ollut kuulemma kannattavaa eikä hommaa jatkettu. Puutavara oli enimmäkseen havupuuta, joka sinistyi heti kun vähän kuivui. Tukit menivät sahaukseen ja huhujen mukaan joku talotehdas osti koko erän. Paikka Lieksanjoki.