Keskustelut Tekniikka Uutta

Esillä 4 vastausta, 31 - 34 (kaikkiaan 34)
  • Uutta

    Solis traktori

    Voimaa ja ketteryyttä,mutta onko viellä kellään mitään kokemuksia näistä?

  • jees h-valta

    Saappaan koko vain 42 ja mahtuu siellä A-sarjalaisen hytissä. Ihan mukava maisemakonttuuri se on. Itellä tosin ei kääntyvää penkkiä ole mutta en tee enää niin paljoa että sillä olisi merkitystä. Muuten A-sarjalainen on esim. alustastaan vallan valmis metsään. Ei mitään rikkoontuvaa alla. Peilitkin on säästynyt koska ne kyllä omin päineen kääntyy jossain ahtaassa välissä kopin seiniin kiinni. Aina niitä ei muista ennakkkoon tällätä. Hyvin on muutenkin säilynyt, takavalon lasi meni jossain kourassa olleessa pitkässä ”törröttimessä” mutta ei monen euron tappio. Kun vain muistaisi sen joskus hakea Porista.

    Kalle Kehveli

    Onhan Jätkä siinä oikeassa, että ei traktori pärjää metsäkoneelle sisätilojen ja ergonomian puolestakaan.  Kokoaikaiseen urakointiin niistä ei ole. Mutta tavalliselle pulliaiselle se on monikäyttöisyyden ja edullisuutensa ansiosta paras vaihtoehto. Pikku Valtra on heti valmis metsään, ja kuitua tulee pituudesta riippuen 3-5 m3 kuormassa tienvarteen. Kuitenkin jopa puolet siitä, mitä oikealla metsäkoneella (6-10 m3).

    Jätkä

    ”Oikealla metsäkoneella” tulee 5 – 6 metristä rankaa ja tukkia 15 – 30 kiintoa kerralla. Tieto perustuu Metsäliiton korjuuesimiehen tilastoihin. Hänellä oli vastuullaan Tampereen läntisen korjuupiirin kuljetukset uitto ja junakuljetukset mukaanluettuna.

    Tehokkain ajokone ajoi hyvin puisevalla palstalla hyvällä talvikelillä reilusti yli 29 kiinnon keskikokoisia kuormia. Oli enemmän kuin yksi kuorma, leimikko hipoi 8000 kiinnon konaismäärää.

    Vaertailu normaalin jyväjemmarin silakkapuntari / telikärry – Valtraan on valmis vasta sitten, kun häneltäkin kulkee puu niin, että kun laskee ajon taksaksi 5 € / kiinto, niin tunnissa tulee  Traktorille + kalustolle 70 -100 € ja

     

    Suurimmalle osalle ituniskoja jää kyllä haaveeksi, mutta on nähty kavereita, jotka aukon laitaan ajoivat pinoon neljä kuormaa tunnissa. Valtrassa oli toki taakseajolaitteet ja kaasupoljin myös takana.

     

    Kalle Kehveli

    Paljon käytetyn Ponsse wisentin kantavuus on 12 t. Meidän puun painolla maksimikuorma noin 12-13 m3. Vanhemmilla koneilla tilavuus jää helposti 10 m3 tai alle.  Näin esim. kaverin valmetissa. Toki isojakin koneita on olemassa, niitä ei vain näe harvennuksilla.

Esillä 4 vastausta, 31 - 34 (kaikkiaan 34)