Keskustelut Metsänomistus Väestökehitys ja metsät

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 46)
  • Väestökehitys ja metsät

    Toisaalla keskusteluissa mainittiin kyläkoulujen kohtalo, lisäksi aiemmin täällä on arvuuteltu maaseudun autioitumisen vaikutuksia metsänhoitoon ja omistukseen. Löysin paikkatietoikkunasta mielenkiintoista infoa: https://kartta.paikkatietoikkuna.fi/?lang=fi Valitkaa siellä karttatasojen alta väestöjakauma – demografia ja sieltä sitten napsitte väestöruutuaineiston 1km x 1km vuodelta 2018. Halutessaan vertailuun voi ottaa vuoden 2005 aineiston. Niin ja valitkaa se ruutuaineisto joka näyttää tilanteen värillisenä. Myös maastokartta kannattaa valita taustalle, se auttaa hahmottamaan tilannetta.

    Vähiin on käynyt ihmiset maaseudulla. Katselin yhtäkin kylää, jossa mun lapsuudessa oli pari kauppaa, pankki jne, niin siellä asui enää 8 ihmistä vakinaisesti. Vuonna 2005 siellä asui vielä 21 ihmistä ja 80 luvulla tietenkin paljon enemmän. Koulu oli lopetettu jo aiemmin ja lapset kävivät samaa kyläkoulua kuin minä. Tämäkin koulu on lopetettu, ja nyt on uhan alla se koulu johon on siirretty ainakin kolmen lopetetun kyläkoulun oppilaat.

    Tarkoitukseni ei ole nyt sanoa, että kyläkouluja tulee pitää hengissä väkisin. Maaseutu käy Pirkanmaallakin jo niin harvaanasutuksi, että ei vaan ole järkevää pitää kyläkouluja pystyssä. Unohtamalla kuntarajat hommaan voisi saada jotain tolkkua. Jos naapurikunnassa on kyläkoulu lähempänä, kannattaisi lapsia kuskata sinne eikä keskustaajamaan.

    Pistän vielä oikein kuvan itä-ikaalisten tilanteesta: https://aijaa.com/IFSDAt Noistakin ruuduista iso osa sisältää yhden tai kaksi ihmistä.

    Mitä tämä sitten tarkoittaa metsille? Kertoo minusta vahvasti siitä, että metsänomistajat ovat kiihtyvällä vauhdilla (nuorehkoja) kaupunkilaisia. Metsillä ei ole heille samanlaista merkitystä kuin vaikka maanviljelijöille. Aktiivisille metsänomistajille tilanne luo varmasti haasteita. Ei esim.  ehkä olekaan enää muilla tien osakkailla intoa pitää teitä kunnossa.

  • Metsäkupsa Metsäkupsa

    Vanha puoluekenttä myllerryksessä,joten uudet tuulet myllertävät.Jesse edellä mielestäni lähellä oikeata analyysia,mitä tuleman jatkossa.Talous tulee ennen pitkään taantumaan,jolloin kansalaiset joutuvat unelmahömpän sumusta arkitodellisuuden leipäasioiden pariin.

    Latvakuusi

    jees h on optimisti

    mutta toivotaan että olen väärässä

    Jätkä

    Jeessi katselee sillä ruskella silmällään , mutta ei käsitä, että sillä ei näe eteenpäin.

    Kun KEPUn alamäki jatkuu ja vasurit hieman vielä nousee, niin siellä kärki onkin Persut, Demarit / Kokkarit ja Vasurit.

    Sippiukon joutsenlaulu on samalla KEPUn joutsenlaulu ja hiemankaan fiksummat KEPUlit loikkaavat vasemmistoon, koska Persut eivät heitä huoli

    Kumikettu

    Sen ruskean silmän ympäristössä piilee monta kertaa ennakkoaavistuksena tuntuma, joka vie totuuden äärelle. Terveellisenä valppaana pitävänä voimana kylmä rinki siinä ympärillä.

    Veikkaan, että maailma mullistuu niin ympäri lähivuosina, että kaupunkilaiset turvautuvat maaseutuun ja päiväntasaajalaiset meihin lähempänä omia napojamme asujiin. Tällöin olemme me alkiokeskustalaiset ja ylipäätään maalaiset voiman oikealla puolella. Tuleehan olemaan niinkin, ettei meiltä enää kysytä lupaa pään kallistamiseen tiloillemme ja pottupeltojen auraamiseen. Voimme olla tyytyväisiä mikäli jättävät henkiin. Ja eiväthän ne jätä.

    Tolopainen

    Tässä sitä ollaan kahden vaiheilla, jatkaako vai lopettaako. Toisaalta metsän omistaminen ja hoitotoimet on sopivaa ajankulua eläkeläiselle ja lisäksi  tulot voi sijoittaa kohtalaisen hyvin. Esim. asuntojen hintakehitys on kääntynyt laskuun, niin metsän vaihtaminen asunto -osakkeisiin ei nyt oikein houkuttele. Kun asunnoissa on alkanut pääoma pienetä ja vuokratulo antaa vain muutaman prosentin vuosituoton, homma alkaa olla plus miinus nolla. Käyttötilin nollakorko tuottaa saman verran kuin asuntosijoitus. Suomessa on enää muutama alue, jossa asuntojen hinnat nousee. Muualla niistä on vaikea päästä eroon, jopa kerrostalo-osakkeista pienten kaupunkien keskustojen tuntumassa. Kun väestö vähenee eikä kaupunkeihin enää ole muuttoliikettä ollaan uuden tilanteen edessä, kiinteistöjen arvot laskee hitaasti mutta varmasti. Isojen yhtiölainojen houkuttelemana saadaan uusia asuntoja myydyksi, ilman niitä myynti lopahtaisi nykyisillä hinnoilla.

    harrastelija harrastelija

    Ellei tällä hallituskaudella ja -pohjalla löydy järkeä, niin verot nousevat niin suureksi, että metsän tuotto on siinä ja siinä. Nykyhallituksessa touhuavat päättäjät ovat saaneet valtakirjansa sosiaalitulojen varassa eläviltä. Hoitosuhde on vain päässyt niin huonoksi, että yhteiskuntaa ylläpitävät veronmaksajat eivät kestä taakkaa – tulee lisää sosiaalitarvetta jne… noidankehä on valmis.

    Lopullinen kriisi tulee, kun emme pärjää vientimarkkinoilla. Suomen omaan kulutukseen pelkästään ei tule yrittäjille tarpeeksi tulosta. Metsäteollisuus työllistää ja tuo verotuloja, mutta sitä yritetään näivettä kaikenlaisten suojelutoimenpitein, ilmaston, monimuotoisuuden, liito-oravien ym. varjolla! Ketähän nuo huuhailut sitten lämmittää?

    Tolopainen

    Suomessa on tuo verotus huippuunsa ja kehitetty, kun asunnon ostamisestakin pitää maksaa vero, eli varainsiirtovero. Miten jollain on ollut niin paljon röyhkeyttä ja mielikuvitusta, että maksamistakin on keksitty verottaa, ei tuo tavikselle tulis edes mieleenkään, että tuossa on jotain verotettavaa etuutta.  Kun yleensä tuossa tilantessa muutenkin on rahat tiukilla yhteiskunta potkii päähän kaikella mahdollisella tavalla. Kun jää lepäämään laakereilla saa avustuksia, mutta jos jotain yrittää joutuu maksamaan yhteiskunnalle ylimääräistä. Tämä on sitä oikeudenmukaista veropolitiikkaa.

    Latvakuusi

    en minä enää lisää metsää osta. ylihinnat puuhastelijoiden vuoksi ja rahastot vielä tuli senkin lisäks.

    riskit on verottaja ja puunostomafia ympäristöjärjestöt. poliitikot.

    olen tykännyt metsä groupista ja ollut aina prio1. mutta näköjään sekin taipuu fsc-asiassa

     

    Visakallo Visakallo

    Keväinen vaalikampanja-aika, hallitusneuvottelut ja vielä tämä kesäaika ovat julkisen keskustelun osalta enimmäkseen tukevasti todellisuudesta irtaantunutta rupattelua, sitä samaa mitä käydään kahviloiden ja baarien joutoporukoissa, vähän paremman väen viinipaikoissa sekä huumepiireissä. Syksy muuttaa kaiken, kun palataan totuuden jälkeisestä ajasta vallitsevaan todellisuuteen. Liikenneministeri Sanna Marin jo aloittikin osaltaan kertomalla kaavailtujen ratahankkeiden olevan vailla todellisuuspohjaa eli rahoitusta. Toivon muiden seuraavan perässä ja selitysten sijasta kertovan totuuden. Olen liikenneministerin kanssa aivan eri sukupolvea ja maailmankatsomuksessamme on eroja, mutta rehellisyys on sitä mitä hänessä arvostan.

    Tolopainen

    Mihin Visakallo sijoittaisi tänäpäivänä, kun sinulla on laajasti kokemusta ja näkemystä tilanteesta, enkä nyt tarkoita mitään 100€ kuukaudessa.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 46)