Keskustelut Metsänhoito Vanha konsti parenpi, kuin….?

Esillä 3 vastausta, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Vanha konsti parenpi, kuin….?

    Kuulinpa mielenkiintoisen tarinan  eräältä vireältä vanhemmalta herralta.

    Aikoinaan oli M-Hallituksen metsänhoitajana Saara Peiponen, joka oli antanut  seuraavaan ohjeen männyn kylvyyn.

    Käsiteltävä alue oli ollut sellaisen 10 cm korkean rahkasammaleen peitossa, johon siemenet  piti kylvää taivuttamalla sammaleeseen käsin pieni vako ja siihen hyppysellinen siemeniä  piti tiputettaa.

    Kylvössä mukana ollut herra oli myöhemmin käynyt paikkaa katsomassa ja hämmästyneenä saanut  katsella erinomaista taimikkoa, joka lienee nyt jo järeää tukkimetsää.

    Onkohan muut kuulleet tällaisesta metsänuudistuksesta ?

    Syksyllä tulee kolmen ha.n alue kylvettäväksi ja tuota konstia pitää kyllä kokeilla pienellä alalla 🙂

  • arto arto

    Kyllä on kuultu, Aikoinaan isävainaa kylvi metsäyhtiölle. Ojitettuja soita hangen päälle. Nyt niillä kasvaa männiköt.

    Jätkä

    Onko alue rahkasammaleen peitossa?

    Ole ollut kylvämässä ojitetulle avosuolle  (MH) jossa ohje oli: Erittäin terävällä kourukuokan sivulla ”niistetään” sammaleen latvus. Syntuu noin 20 x 20 sentin ”laikku”, johon ripotellaan siemeniä noin 15 kpl.

    Kiinnitetään siemenet kengänpohjalla.

    Piti käydä pari vuotta sitten katsomassa aluetta, mutta en löytänyt – oli maailma muuttunut niin paljon.

    Puuki

    Olen kuullut samantyylisen ohjeen sammaleisen turvemaan uudistamiseen : ei pidä muokata normaalisti vaan raapia vain pintaa esim. kaivinkoneen kauhan piikeillä tms. ja kylvää tai antaa luonnon kylvää sitten.

    Kostea rahkasammalikko uudistuu ihan itsekseenkin, jos siementäviä puita on lähistöllä. Muutamia sellaisia kohteita on tullut vastaan.

Esillä 3 vastausta, 1 - 3 (kaikkiaan 3)