Keskustelut Metsänhoito Vanhan kuusimetsän hoito?

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 39)
  • Vanhan kuusimetsän hoito?

    Hei

    Kyselisin kun täällä on aika paljon lukijoita ketkä tietää paremmin näistä asioista.

    Eli tuli käytyä vanhempieni metsässä ja huomasin
    että on kasvanu aika umpeen koko alue.

    Metsässä on aika paljon vanhaa kuusta mutta myös nuorempaan kuusta(mistä osa on kuivunutta /neulasia ainostaan ylhäällä vähän) ja leppä/koivua (helvetisti) niin mitähän kannattaisi tehdä?

    Raivaussahaa/moottorisahaa tarviaa varmasti mutta mitä kaikkea kannattaisi vetää nurin jos pystyisi vielä pelastamaan nuorempaan kuusikkoa?

    Isot kuuset pitää kaataa muutaman vuoden sisään kun kasvu on jo
    loppunut.

  • Metsuri motokuski

    Jos isommat kuuset ovat jo kasvunsa kasvaneet niin uudistaisin koko kuvion. Tuollaiset vanhojen kuusikoiden alikasvoskuuset eivät tahdo enää lähteä kasvamaan kun ovat vuosia varjossa kasvaneet. Näillä pienillä kuusilla saattaa olla jo ikääkin yllättävän paljon. Toisekseen niiden järeiden kuusien poisotto tuhoaa melko varmasti nuorten kuusien taimet. Vielä ne isot jotenkin saa kaadettua mutta kun ne vedetään koneella ajouran varteen niin taimet saavat siipeensä aika tavalla.

    Jos taas rahallisesti asiaa ajaa niin ehdottomasti koko kuvio uudistettava (aukoksi). Parhaan tilin teet kun myyt ne aukkopuuna kuin harvennuspuuna. Hinta ero kuutiolle on aika suuri.

    Jos sitten et halua aukkoa tehdä niin eipä siinä oikein ole muuta kuin antaa niiden isojen olla koska jos ne sieltä ottaa niin muut tuhoutuvat alla. Sitten voi ne lepät ja muu roskapuun myydä energiaksi ja saada siten edes vähän tuloja. Mutta tämäkin on vain esteettinen korjaus eikä se sitä muuta mihinkään että metsä on tullut ”tiensäpäähän”.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Miten isosta palasta tässä vanhempiesi metsässä on kysymys? Koska siellä on viimeksi tehty hakkuita.
    Jos metsää useita kymmeniä hehtaareja, niin pakko on löytää sieltä kasvukykyisempiä osia harvennettaviksi.

    Periaatteessa olen samaa mieltä kuin metsuri motokuski kokonaisuudistus, mutta pitää ottaa huomioon sekin minkäkokoisen aukon vanhempiesi pumppu kestää? Vaikka järkevä metsätalous kuinka vaatisi kokonaan uudistamista, niin se saattaa olla sosiaalisesti mahdottomuus että ”säästömetsä” yht äkkiä pannaan nurin. Silloin sen pitää vain antaa pilaantua lopunkin.

    Hankintana energiapuun myyntiä tuosta vois harrastaa, jos on joku traktoria pienempi vedike, millä puun tuo sieltä pois. Sellainen hakkuu olis vielä sosiaalisesti hyväksyttävissä.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    miveer

    Okei ..Ei siellä mitään ihmeempiä ole ikinä tehty ainoastaan jotain pientä.

    Alue on noin 8 hehtaaria ja avoksi se hakataankin lähivuosina.

    Mitä sieltä tarviaa valmistella ennen moton menoa?

    Tarviaako ne Kuivan näköiset mitkä on kasvanut isojen alla ( Rungonhalk. 10-15 cm)hoitaa edestä pois ? ja haittaako jos
    niitä kataa paljon niin isojen kuusien kuntoon?

    Nimetön

    Varmasti kannattaa käyttää jotain ammattimiestä palstalla, metsänhoitoyhdistyksen miestä, naapuria joka on tunnetusti osannut hoitaa omiakin metsiä, jne… Hyviä neuvoja oli tuossa ylläkin mutta varmempi kun ensin katsotaan ennen kuin hutkitaan.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Lassen neuvo on järkeä: ammattimies tai metsänhoitoa harrastanut tuttava neuvoo mitä kannattaa tehdä. Pienemmistäkin aluspuista saa rahaa: niistä saa kuitupuun hinnan ja isojen puiden paksummasta osasta tukin hinnan.

    Metsän iästä ja puiden paksuudesta riippuu, kannattaako se vetää aukoksi vai harventaa, eli jättää isot puut vielä kasvamaan. Siis ne kuuset, joissa on kunnon latvus; ei se puu ilman lehtivihreää kasva!

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Niille pystykuiville on käyttöä, jos ja kun se hakataan aukoksi niin niitä voi jättää jättöpuiksi, ei tarvi tuoretta myyntikelpoista puuta jättää.

    No, metsuri motokuski antaa sinulle tarkat ohjeet miten se käsitellän ennen motoa. Jos niitä kuivia on todella paljon, niin ettei kaikkia tarvitse jättöpuiksi, niin motohakkuussa nekin voidaan tehdä energiapuu kasaan.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    miveer

    Iso Kiitos neuvoista kaikille vastanneille ja täytyy pyytää vielä joku ammattilainen katsomaan paikka .

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Jos nyt sitten päädytään siihen että homma pannaan kerralla aukoksi, niin pitää sitten jaksottaa rahat kolmelle vuodelle, että menee vähemmän veroa.
    Niin ja tietysti pitää nyt justiinsa hakeutua ALV velvolliseksi ellei omistaja sitä jo nyt ole.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Metsuri motokuski

    Itse tekisin niin että jos päädytte päätehakkuuseen (aukoksi) niin raivaussahalla kaikki mitkä sillä menee kertasahauksella nurin. Sillä helpottaa melkoisesti uudistamista kun kuusentarreja ei jää pystyyn. Itse motohakkuuseen sillä ei ole vaikutusta mutta uudistamistyötä se helpottaa. Toiseksi suosittelen että keräätte ne havut sieltä energiaksi koska maassa tuntuu voimaa olevan kun leppää työntää. Nyt jos sinne jätetään ne havut niin uskon että vatukko tulee olemaan valtaisa ja tulee ongelmia uusien taimien kasvuunlähdön kanssa.

    Kannonnosta en itse periaatteessa näe hyvänä idena. Mieluimmin jätän kannot paikalleen, koska mitä enemmän rikotaan maata sitä helpommin alue vesakoittuu kun maapohja on aika rehevää. Sen olen ainakin itse todennut että kannoista saaduilla rahoilla ei lisäraivauskertoja makseta.

    Ala on aika iso kuin 8 ha joten varmaankin kannattaa miettiä myyntiä useammalle vuodelle. Tuohon rytmitykseen antaa varmaan palstan puunmyyjät lisä infoa.

    Jätkä

    Jos hakkuutähteet on tarkoitus kerätä pois, niin se kannattaisi tiedostaa myös motokuskin, eli oksat ja latvat karhoille.
    Voisi ne myöskin kulottaa, jos kerralla läväytetään yli 5 hehtaarin aukko, se on jo edullinen kulotettava.

    Eipä tuossa muuta kuin ennakkoraivaus ja sileäksi vaan.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 39)