Keskustelut Puukauppa Versowoodin uusi toimitusjohtaja

Esillä 6 vastausta, 1 - 6 (kaikkiaan 6)
  • Versowoodin uusi toimitusjohtaja

    Hän esittää metsätalousmaksuksi 50 e / ha jonka voisi vähentää seuraavien viiden vuoden kuluessa puun myyntitulojen verotuksessa.
    Kuulostaa ehkä ihan reilulta jos on puuta mitä myydä, ostajat asiallisen hinnan maksavat ja !verovähennys on täysimääräinen!.
    Mutta kun meillä ei juurikaan ole enää myytävää, koska olemme uudistaneet metsämme nykyisen myyntiveron voimassa ollessa.
    Seuraavat puunmyyntitulot tulevat parinkymmenen vuoden kuluttua ja nekään myytävat eivät taida kelvata tämän toimistusjohtajan sahalle. Tosin eipä hän taida enää silloin olla tuossa tehtävässä.
    Puunmyyntilakkoon ”Verowoodia” kohtaan en kykene. Puutavaraliikkeessä ostajana kierrän kyllä kaukaa heidän tuotteensa.
    Pitäköön tunkkinsa.

  • Korpituvan Taneli

    Eikö tämä samainen saha ole aiemminkin ollut järjettömien ajatusten tuotantolaitos.

    Samalla voitaisiin sahoille määrätä ostamattomuusvero. Voitaisiin määrittää esim 80% parhaan vuoden ostojen kokonaissummasta talletettavaksi tammikuussa valtion verotilille. Rahaa saisi sitten ulos tehtyjen tukkikauppojen mukaisesti, heti samana vuonna ja jos huono ostovuosi niin sitten seuraavana. Tämä on suhteessa yhtä järjetön ajatus.

    Jos tuollainen raippamaksu metsänomistajille nyt yleensä olisi järkevä niin olisihan 50€/ha tolkuton, jos vähänkään poiketaan Etelä-Suomen parhaista kuusikoista johonkin suuntaan. Samoin aika pitäisi olla vähintäänkin 15 vuotta.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    jees h-valta

    Tanelin linjoilla. Voi sitä näköjään älyttömiä moinen herran kampela suustaan päästellä.

    ihmettelijä

    Voi hyvinkin olla alalla vielä vuosikymmeniä jos vaan virma pystyssä pysyy , nuo Kopran pojat on sen verran nuoria vielä, olisko kolmenkympin tienoilla.

    Gla

    Heimo: ”Hän esittää metsätalousmaksuksi 50 e / ha jonka voisi vähentää seuraavien viiden vuoden kuluessa puun myyntitulojen verotuksessa.
    Kuulostaa ehkä ihan reilulta jos on puuta mitä myydä ja ostajat asiallisen hinnan maksavat.”

    Ei kuulosta. Maksu ei perustu mihinkään. Verovähennyskin vain pienentää summaa, ei poista sitä.

    Raivaaja

    Eihän tuo ole täyspäisen puhetta. 100 ha tilalla maksat 50 000€ 10 vuodessa siitä hyvästä, että satut omistamaan metsää. Miten pihalla voi olla että tuollaista edes ehdottaa…

    Anton Chigurh

    Kyllä tuo maksu saisi puun liikkeelle, jos sitä sattuu olemaan. Sahurin kannalta hyvinkin järkevä ajatus. Ja olisi kantohintoja alentava vaikutus. Kuten on myös MHY-kentän hajottamisella (täällä ylistetty kujalahan on siinä yhtenä arkkitehtina).

Esillä 6 vastausta, 1 - 6 (kaikkiaan 6)