Keskustelut Metsänhoito Vihdoinkin sateinen kesä

Esillä 3 vastausta, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Vihdoinkin sateinen kesä

    Jokainen kuusensiemen on odottanut tätä kesää, Samoin myös mäntykin aukoilla. Todella harvoin osuu puiden hyvä siemenvuos ija kostea kesä yksiin. Tänävuonna se todella toimi.
    En usko että puilla on muisti, joilla se voi päättää asioista, mutta uskon tilastotieteeseen. Jos kuusi tekee siementä, niin joskus se siemenen on pakko itää. Nyt näyttää hyvältä jopa kallioiden laella.
    Sateinen kesä auttaa myös jokaista sienirihmastoa, joilla on mahdollisuus tehdä paremmin yhteistyötä muiden kanssa.
    Ainoa ongelma Suomen säässä on se, ettei kesän lämpösiä koskaan tullut. Siksi herkkutatitkin jäivät juuristoon.

  • vänkäri

    Jos kasvaa puuntaimi hyvin vesikesänä niin kyllä kasvaa heinäkin. Luontainen siemensato ei valitettavasti paljoa auta ainakaan näissä omissa päätehakkuissa, ainoastaan kookkaalla istutustaimella on pärjännyt jotenkuten. Kosteushan on sinänsä hyvästä metsänkasvulle, märkyys sen sijaan ei. Eikä se märkyys taida oikein hyvästä olla puunkorjuullekkaan. Metsätietkin ovat siinä kunnossa, että joka laanissa alkaa olla sekä auto että ajokone kohta akseleitaan myöten rypemässä.

    jees h-valta

    Enemmän myös vänkärin linjoilla. Enemmän harmin kuin hyödyn puolelle menee. Istutustaimi harvoin juurikaan kuivaan kuolee. Ainakaan mättäissä. Mutta tuo hillitön muun ryönän kasvu uhkaa kyllä kaatua taimien päälle ja joku saattaa hukkuakkin jo näillä kulmilla. Jopa isoakin puustoa on lionnut vedessä jo päiväkausia.
    En halua näitä lisää. Aurinkoa ja vain normaalia sademäärää.
    Käytän luonnon siemennystä sen verran vähän etten kaipaa mitään jatkuvaa märkyyttä. Tiekustannukset nousee ja hakkuut vaikeutuvat. Juuri yhdenkin alan tuulenkaadot jouduin jättämään vielä ensi talven toivioajatteluun. Vaikka kovien mäkien puut korjattiin ja koneet olisivat olleet käytettävissä.

    Metsäkupsa

    Toukokuun alusta tähän hetkeen, kun tätä kirjoitan on meidän torpan pihamittariin siunaantunut 421 milliä vettä.Joten sateinen kesä ollut myös täällä Etelä-Savossa.Puut ja taimet kasvoivat hyvin,heinikot taimikoissa erittäin voimallisesti.Heinikko paikoin lakoontunut,joitakin taimia painanut aivan maatavasten,neulasia homehtunut jolloin taimelle taitaa noutaja tulla.

Esillä 3 vastausta, 1 - 3 (kaikkiaan 3)