Keskustelut Puukauppa Voisiko metsäyhtiöiden siirtohinnoitteluun vaikuttaa?

Esillä 3 vastausta, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Voisiko metsäyhtiöiden siirtohinnoitteluun vaikuttaa?

    Caruna on noussut mediaan ilmoitettuaan sähkön siirtohintojen nostosta. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että yhtiö ei merkittävistä voitoistaan maksa juurikaan veroa Suomeen.
    Samassa sarjassahan painii mm Stora Enso oyj. Yhtiö tekee kokonaisuudessaan lähes miljardin voiton, mutta maksaa verot mieluiten muualle kuin Suomeen.

    Tämä on tietysti nykyisellä lainsäädännöllä mahdollista. Helpoiten se käy päinsä maksamalla veroparatiisissa sijaitsevalle tytäryhtiölleen ylisuuria korvauksia, esim korkoja.

    Vaikka toiminta on ns laillista vaikuttaa se kaikin puolin moraalittomalta.

    Voisiko metsäyhtiöiden osalta puun myyjät vaikuttaa jollakin tavalla vääristymän korjaamiseen ?

  • Aimo Jortikka

    Stora Enso on globaali yhtiö. Sillä on tehtaita lukuisissa maissa, en uskalla lonkalta heittää kuin monessa. Eikö ole ihan oikein että esim Brasilian tehtailla tehdystä voitosta maksetaan verot sinne. Ei tässä nyt kuitenkaan enään mitään siirtomaa aikaa eletä, että käydään kehitysmaat kuppaamassa tyhjiin. Caruna on sitten ihan eri asia, mutta ei ainutlaatuinen tapaus. Kun näin on laillista tehdä niin tottai firmat niin myös tekee. Niin tekee maailman suurimmat yhtiötkin. Applellakin 200 miljardia voittoja Usan ulkopuolella jemmassa, jotta ei tarvi veroja maksaa.

    Potifar

    Lopetetaan puunmyynti! Kyllä sillä asiat korjaantuu! Ei tuloja, ei veroja!

    Itsellä ainakin toimii! Ei tuloja, mutta eipä ole verojakaan!

    metsänvartija

    Hyvä potifar, samalla linjalla.

    Tänä vuonna tuli jo tosin myytyä.

Esillä 3 vastausta, 1 - 3 (kaikkiaan 3)