Keskustelut Metsänhoito Vuoden 2019 ensimmäinen hirvikärpänen

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 122)
  • Vuoden 2019 ensimmäinen hirvikärpänen

    iski kimppuuni 31.07 illalla. En muista että olisi aiemmin näin varhain (heinäkuussa). 2018 istutettu taimikko (kuvio rapia 8 hehtaaria).

  • r.ritva r.ritva

    5.8.2019 ensimmäinen pienehkö hirvikärpänen niskavilloissa suoreisulta autoon istahtaessa.

    Kuivaa pitkään.jokunen mustikka ja juolukka suuhun.Onko metsässä liikkujat nähneet näitä koirasusia.Lopella ainakin ollut tarhausta.Tuontia ja pennutusta myös muualla.

    Hirvikärpänenkin tuli tänne mielestäni naapurista mutta mikä vuosi?.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Mielenkiintoinen hirvikärpässyksy. Hirviä on kyllä alueella ollut kaikkina vuodenaikoina reilusti, silti hirvikärpäsiä on vähänlaisen. Toisaalta ne ovat pienikoisia ja jotenkin vähemmän aktiivisia kuin aikaisemmin.

    Olikohan kesän kuivuudella oma osuutensa asiaan? Muutama vuosi sitten kun kesä oli kostea ja lämmin, tilanne oli päinvastainen, eli paljon isoja ja ärhäköitä hirvikärpäsiä ja aika aikaisin kesällä. Silloin kärpäskausi sitten loppui jo ennen kunnon yöpakkasia.

    Tämä osoittaa taas kerran sen, että hirvikärpästen lisääntymismekanismi on niin haavoittuvainen että jos hirvikanta olisi reilusti pienempi saattaisi hirvikärpänen jopa hävitä joiltakin alueilta.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    jees h-valta

    Tanelin linjoilla, samat havainnot. Toivotaan ilmastonmuutoksen hävittävän moisen ”luteen”.

    Tolopainen

    Turhia luuloja, kyllä niitä on vähintään yhtäpaljon kuin ennenkin. Ei tarvitse edes metsään mennä, jopa mökin pihalla niitä lentelee. Olivat hirvet käyneet viereisellä pellollakin makuupaikkoja tekemässä petoja paossa, susia ja karhuja on runsaasti.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    On turha leimata selkeät havainnot turhiksi luuloiksi. Tilanne on tälläinen täällä kuivuudesta kärsineessä Länsi-Suomessa. Kuivuudesta näköjään jotain hyvääkin.

    Jos tilanne on toinen jossain muualla, sen voi kertoa asiallisestikkin ei tarvitse leimata toisten havaintoja silti luuloiksi.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Tolopainen

    Siis hirvikärpäsiä on metsissä, joissa hirvet oleskelevat tänävuonnakin aivan helvetisti myös pohjanmaalla, olen käynyt metsässä toteamassa. Samanlasia havaintoja olen kuullut metsäammattilaisilta.

    lintumies

    Niin paljon on hirvikärpäsiä omissa metsissä, että siellä ei pysty tekemään mitään ilman itikkahattua.  Kymmeniä puremia olen niskaan saanut parin viikon aikana, vaikka miten yrittäisi suojautua. Paita heti  tulikuumaan veteen metsässä käynnin jälkeen. Ainoa keino saada ne hengiltä.  Tuntuu, että se perkele aiheuttaa jopa kuumetta ja allergisia oireita.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Hirvikärpäsverkkotakkia olen joka vuosi joutunut käyttämään, nyt pärjää ilmankin. Kyse ei siis ole hirvien vähentymisestä, minään vuodenaikana.

    Silloin kun takkia käytän, panen sen illalla puhtaaseen jätesäkkiin ja hiukan Raidia perään, voi aamulla ravistaa kuolleet ötökät sinne säkkiin. Elävänä niitä on turha yrittää nyppiä.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    jees h-valta

    Edelleen Taneli oikeassa. Kyllä tämä on selkeästi ”kevyempi” vuosi täällä Länsi/Lounais-Suomessa. Aivan turha siitä on muuta yrittää vääntää. Jokseenkin päivittäistä tuo oma kulku metsissä edelleen ja siten edellisten vuosien kaltaista. Erona on selkeästi vähempi hirvikärpäsmäärä. Juuri aamu-uutisissa kuultua että Kouvola on oikea suomen hirvikeidas. Vaikka siellä mökkeilemme ei havainnot tue tuota mutta ilmeisesti sitten olemme väärällä suunnalla Kouvolaa. Taimikotkin näyttää Jaalan puolessa aika hyviltä.

    metsä-masa metsä-masa

    Ei Väli-Suomessakaan hirvikärpäsiä ole paljon, eillen liikuin päivän metsässä ja tasan yksi pienikokoinen hirvikärpänen tavoitteli minua, se olikin suuri ihmeen aihe. Nyt jää nähtäväksi tuoko syksy ja sateet niitä lisää !

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 122)