Keskustelut Puukauppa yhtiöitten bonukset

Esillä 7 vastausta, 71 - 77 (kaikkiaan 77)
  • yhtiöitten bonukset

    Merkitty: 

    veroilmoituksen  laatiminen  taas  lähestyy  ja  tuli  mieleen  että  millä   tavoin nuo  yhtiön  maksamat  bonukset  pitää  ilmoittaa  ja   meneekö  niistä  kuin  veroa  mietityttää  koko  järjestelmä   onko  todellisuudessa   mitään  hyötyä  mo  yhtiöt  vaan  haluaa   sotkea   hintakilpailua

  • Pilke silmässä Pilke silmässä

    Täälläpäin siivosivat ylimääräiset roikkujat pois jo muutama vuosi sitten.

    isotee

    Onko Metsäliitto muuttanut käytäntöjään, kun muutama sukulainen ja tuttava kertoi saaneensa Metsäliitolta kirjeen, että heidät erotetaan osuuskunnan jäsenyydestä, jos eivät ole maksaneet perusosuussijoitustaan täyteen helmikuun 2020 loppuun mennessä.  Aikaisemmin on vain kehoitettu maksamaan sijoitus täyteen esim. tulevien puukauppojen yhteydessä.

    Siellä on 5 vuoden sääntö: ”5 § Perusosuuksien maksaminen
    Perusosuuksista maksettava määrä
    peritään hallituksen määräämällä tavalla
    jäseneltä vastaanotetun puutavaran
    kauppahinnasta tai muulla tavoin rahana
    viiden (5) vuoden kuluessa jäseneksi
    liittymisestä.”

    Ilmeisesti 5 v ylittynyt jolloin heillä on kaiketi oikeus päättää jäsenyys.

    Tolopainen

    Ei ole muuttunut, käytäntö on ollut jo vuosia  eli toisten kustannuksella loisivat erotetaan jäsenyydestä. Maksavia jäseniä on riittävästi ja nämä muille  yhtiöille puunsa myyvät visakallot saavat mennä keinottelemaan muualle.

    Visakallo Visakallo

    Tolopainen on näköjään jo aamusta ollut vähän Uuden Vuoden tunnelmissa. Ei ollut kysymys Visakallon jäsenyydestä, ja vielä vähemmän kenenkään keinottelusta. Meikäläisen asiat ovat perusosuuksien osalta ja muutenkin sinnepäin kunnossa.  Näyttää siltä, että Metsäliitto ei ole aikaisemmin noudattanut omia sääntöjään, tai sitten sääntöjä on jossain vaiheessa muutettu. Nämä Metsäliitolta kirjeen saaneet kun ovat olleet jäseninä jo aika pitkään, eli yli 20 vuotta ja yksi lähes 15 vuotta. Sain tänään luettavakseni yhden ko. kirjeistä.  Pitkään markkinoinnin parissa toimineena olisin kyllä laatinut kirjeen tekstin hieman toiseen sävyyn.

    Tolopainen

    Sehän olisi aika ihmeellistä, jos joka asiasta ei valitettaisi. Pitäisi olla tyytyväinen, että on pitkään pidetty jäsenenä sääntöjen vastaisesti.

    Puu Hastelija

    Kysymys Tolopaiselle tähän kommenttiin liittyen.

    Tietenkin yhtiö hyötyy jos sen kurssi nousee, sehän on yhtiön lippu ja osoittaa miten sen toiminta on onnistunut. Kurssikehitys näyttää yhtiön taloudellisen suunnan. Yhtiö voi myös käyttää omia osakkeitaan yritysostoihin, kuten Nokia teki kun osti Alcatel Lucentin, ei kauppoja voi tehdä heikoilla lapuilla, ei ne kelpaa kenellekään. Yhtiöllä ja omistajilla on sama etu, koska osakkeenomistajat omistavat kaiken yhtiön omaisuuden. Jos yhtiö myydään rahat jaetaan osakkeenomistajille. Eli yhtiöllä ei mitään omaa etua edes olekaan kyse on aina omistajien rahoista.”

    Ei kovin montaa päivää aiemmin saimme palstalla lukea täys tyrmäyksen koskien metsämaan hinnan nousun hyötyä. Miten ihmeessä näet nyt yhtiön arvon nousun hyväksi asiaksi. Mielestäni tämä tilanne on täysin absurdi. Metsä on meidän yhtiömme ja olemme itse sen omistajia. Puhut ja ajattelet täysin ristiin.

    Tolopainen

    Koivisto sanoisi, että on parempi pettyä arvonnousun odotuksissa kuin lupauksissa.

Esillä 7 vastausta, 71 - 77 (kaikkiaan 77)