Keskustelut Puukauppa YLE: raaka-ainepula – Suomessa ei ole tarpeeksi sahanpurua

Esillä 9 vastausta, 1 - 9 (kaikkiaan 9)
  • Remie

    Oikea sahanpuru tulee kenttäsirkkelistä jos eristämiseen ajattelee, ei ole liian hienoa eikä ole tikkuja mukana joten juoksee hyvin. Tyvimännyn purua voi tuoda huoneilman raikastajaksi sisään, entsyymit avaa tukkoisen nenän ja tekee mielen virkeäksi. On huomattavasti metholia parempi menetelmä. Eristeenä hyvä, hiiri ei viitsi kaivella reikiä kun reikä valuu umpeen. Huonosti palava aine toisin kuin mineraalivillat jotka palavat tulivuoren kuumuudella ja sula laava valuu pitkin maata.Käytän eristeenä vain pellavaa ja purua.

    Korpituvan Taneli

    Mielenkiintoista!

    Jo pari- kolmekymmentä vuotta sitten sellunkeitto sahanpurusta jouduttiin lopettamaan. Ei siksi että olisi tullut huonoa sellua siitä. Ongelma tuli kuidunmittausteknogian kehittymisestä. Mittarit tulivat helppokäyttöisiksi ja niiden hintakin tippui roimasti. Tästä seurasi se että pienetkin paperitehtaat alkoivat tiukasti mittaamaan sellun kuidunpituuksia ja totesivat että mukana on paljon katkennutta kuitua, joka tietysti oli peräisin sahanpurun käytöstä raaka-aineena. Sellun teknisiin ominaisuuksiin se ei olisi vaikuttanut, mutta siitä huolimatta Kaskisissakin lopetettiin purunkeitto ja Äänekoskelle ei enää edes purukeitinta rakennettu, siihen tehtaaseen joka nyt on purkuvaiheessa.

    Onkohan nyt sitten keksitty joku viisastenkivi, jolla purusellu taas menee kaupaksi?

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Planter
    Remie

    Niin tuo etanooli muut litkut niihin kelpaa hienojakoinen puru. Vannesahasta tulee hienoa purua, kenttäsirkkelistä 3-4mm murua. Puusepänteollisuus tuottaa pääasiassa pölyä ja lastua. Nyt on markkinoilla tuo suurta lastua oleva levy joka tuntuu olevan jämäkämpi kuin perinteinen lastulevy. Nuo ruskeat leyt ovat kai kiveä kun ovat niin tolkuttoman raskaita. Olen kuvitellut että paperi koostu puupölystä kun hierteestä puhutaan.

    Jätkä

    Kenttäsirkkelin terässä hammas veistää n. millin kerrallaan. Ei se juuri sen enempää ota, eikä lastu mahdu hampaiden koloon, jos pelkka on yli 150mm korkea. Halkaisusaha katkaisee kuidut pituus-suunnassa. Raamisahan puru on melko karkeaa, myös tukkivannesahan karkeat hampaat tekevät karheaa purua. Kahdeksikkoa lyövät pikaraamit rouhaisevat kerta iskulla kahdeksan senttiä. Veistosahat ja pyörösahat, jotka ovat pienpuun ja pelkkojen kimpussa, tekevät maks. karkeaa, koska niissäkin on kehänopeus sama kuin Kenttäsirkkelin metrisessä terässä.

    mehtäukko

    No on mallissaan!

    Remie

    Kenttäsirkkelin terään sen verran korjausta että 420mm leikuu paksuutta ja yksi hammas leikkaa vähintään 3mm x 3mm purua ja hyvin mahtuu purutilaan. Jo terä leikkaa vähemmin terä alkaa kulkea toiseen laitaan ja lämpiää, Terä pitää ajaa mahdollisimman nopeasti puusta läpi jotta lämpämistä ei tapahdu. Sahausuraa takana 50 vuotta. Sirkkelin terässä sama ilmiö kuin kirveessä tylsällä kirveellä ei saa pientä lastua mutta paksua vielä saa. Mitä enemmän hammas leikkaa sen kauemmin pysyy terävänä kun leikkuu matkaa tulee saheita kohti vähemmän.Kovametalli terät on asia erikseen koska terä ei voi olla koskaan terävä, johtuen kovametallin ominaisuudesta. Teräkulmat ovat huonot ja terä on paksu ja leikkaa raskaasti.

    Jätkä

    Et ole näköjään sirkkelin kanssa puuhastellut pätkääkään. Kun palaterässä on yksi (1) pala sivussa ja se särmätessä naputtaa, näkee ”Sokea reettakin” kuinka tiheässä on sen palan jäljet.

    Normaaliterällä millin lastulla pelkka etenee n. 53 metriä minuutissa.

    Terässä on 60 kpl hampaita, jos kaikki hampaat ovat tallella. Kun laskee lastujen koon ja määrän , nii kyllä se hampaan kolo täyttyy, ja sitä se ei saisi koskaan tehdä, koska terä suorastaan juuttuu sahausrakoon. Jos sahataan 420 korkeaa rakoa ja joka hammas leikkaa kolme milliä, niin Akseli ptää olla ainakin 100 millinen ja moottori joka pyörittää ainakin 1500 hevosvoimainen.

    Se, että sahausnopeus on joskus syystä tai toisesta hyvin hidas, tylsyttää hampaita, koska puun syyt taipuvat terä edellä ja rasittavat teränsuuta. Terä ei hyvissä olosuhteissa lämpiä sahausraossa hitaassakaan sahauksessa, mutta jos se ei ole oikein kunnossa, eli jopa hiukankaan tylsä, se lämpiää joka vedolla sahaat sitten hitaasti taikka nopeasti. Liian nopea syöttö pistää terän mutkittelemaan.

    Kovapalaterä on samalla rungolla kuin ”peltiteräkin”. Palaterä tuo purun paremmin ulos kuin peltiterä.

    Remie

    Muuten olet jyvällä mutta leikkuussa täysin hakoteillä. Terässä on vai 30 hammasta puolellaan ja 30 kpl hampaanjälkiä näkyy puolellaan. Kyllä virheitä saa tehdä ja muistaa väärin mutta kun lähtökohta on jo metsikössä niin älä puhu kun et tiedä. Jos terä leikkaisi vain 1mm hammasta kohti niin se ei ole sahaamista vaan hiomista. Minulla 110senttinen terä jossa 45 hammasta puolellaan siksi että hampaat olisivat liian suuria.

Esillä 9 vastausta, 1 - 9 (kaikkiaan 9)