Keskustelut Puukauppa Yritystuet

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 14)
  • MaalaisSeppo

    Katsoin kyllä. Itse pidän VATT:n selvitystä esim metsäteollisuuden energiaverojen palautuksen merkityksestä harhaisena. VATT:n mukaan energiaverojen (250 Milj€) palautuksella ei ole merkitystä esim työpaikkojen määrään Suomessa. Jos näin on, niin ei kai sitten ole vastaavalla verojen kiristämiselläkään vaikutusta työllisyyteen. Jospa saman tien lisättäisiin teollisuuden veroja roimasti, kun eivät vaikuta työllisyyteen.

    Se voi olla sen sijaan totta, että ko raha muutoin käytettynä voisi olla tehokkaammassa käytössä. Mahdollisesti, muttei varmasti.

    Kurki

    Ei ole kovin järkevää keskustella yritystuista, kun ruuan arvonlisäveron alennuskin luetaan yritystukiin.

    Ohjelma oli toimituksen osalta pahasti asenteellinen ja oli tarkoitettu tyhmille vasemmiston äänestäjille. Puuttui vain maininta veroparatiiseista. Onneksi Mauri Pekkarinen toi jotain järkeä ohjelmaan kannanotoillaan.

    wanhajätkä

    https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/12/10/suorat-yritystuet-kasvoivat-jalleen-katso-hakukoneesta-ketka-saivat-eniten

    Eli äkkipäätä laskien kadehditut ituniskat saavat yhteensä reilun 7 ekua per asukas. Sehän on suoraa tukea meidän kaikkien ruokapöytään. Onko se paha. Tuulienergian tuki….pahako…ainakin typerää

    harrastelija harrastelija

    Maaseudun tuethan ovat jatkuvasti määrättyjen puolueiden hampaissa, koska se on niin helppo vetää kateellisia (mistä?, ei ainakaan kovasta työmäärästä) sosiaalituilla eläviä äänestäjiä 🙁

    Kaikista naurettavinta kateutta (tyhmyyttä) täälläkin on esittänyt Revan epämääräinen joukko. Osa tuntuu olevan eläkevirassa virastossa, joka nostaa kaikkein eniten  juuri näiden ”pussihousujen” tukipaketista!

    Puuki

    Tuo energiavero on yksityisillä noussut viime aikoina melko paljon.  Sähkön hinta on laskenut suhteessa siirron kokonaishintaan, joka on noussut jo ainakin 10 vuoden ajan ~ 7-8 % /v.  Jonkin oman sähkösysteemin (aurinkovoima, tuulimylly,aggregaatti + akusto) tekeminen on kohta näillä hinnoilla kannattava vaihtoehto, ainakin täällä päin.

    Jotain tukea saa kait kotitaloudetkin, jos muuttaa lämmitystapaa uusiutuvan energian suuntaan.

    Tuulivoimatuki meni aikoinaan ihan överiksi, kun sähkön hinnannousuennusteet meni pieleen.

    Aimo Jortikka

    Oliko dieselin alhaisempi vero laskettu yritystueksi tällä kertaa? Joskus on laskettu. Ehkä ei enään lasketa kun kun hinta on noussut samalle  tasolle kuin 95 bensa. Ja jos lasketaan ja veronalennus poistetaan niin sitten yhtäkkiä diesel onkin reilusti kalliimpaa.

    Jätkä

    Metsäteollisuuden Energiaveronpalautus – 250 milliä, on niin pieni summa teollisuudelle, että he eivät edes huomaa sellaista summaa, kun lapiovat voittojansa ulkomaille vieviin siirtojärjestelmiin.

    ”Eihän kannattamatonta yritystä kannata tukea”, sanoi Seppo Kääriäinen.

    rööri roope

    Tuo maatalouden tuki 2017 suomessa oli,1,9 miljarda.Kotimaan 1 tuki 1miljardi,eu tuki 900 milj.Jokainen suomalainen (laskennassa mukana myös lapset) maksoi tukea verojen muodossa vajaa 400 euroa.Kuitenkin vapaamatkustajia on suurin osa jotka ei maksa valtion tuloveroa euroakaan.Silti nämä jotka ei maksa veroja ovat suurimpiä itkijöitä elikkä vassuja,piiperöitä,sosisaliraatteja.

    Jos lopettettais tuo tukien maksu niin verojakin voisi huojentaa tuon vajaan 400 euroa/henkilö.Kuitenkin tulee vastaan se ,että suurin osa ei ole maksanut tuloveroa lainkaan ja toinen ongelma jos ei makseta eu tukia ei suomen maksuosuus silti pienene eu:n yhtään.

    Tukien maksamisen lopattaminen nostaisi ruuan hintaa ja ruuan alv:tä pitäisi nostaa että verotulot ovat kestävällä tasolla.Häviäjiä olisi kaikki ja suurimmat häviäjät huonotuloiset.

    Siinä pohtailua ituniskojen vihaajille.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Jos mentäisiin täysin markkinaehtoiseen maatalouteen, kävisi kuin Uudessa Seelannissa, että pientilat joutuisivat lopettamaan. Epäilen samaa kuin rööri, että kuluttajakaan ei hyötyisi vaan ruuan hinta nousisi, ainakin kotimaisen ruuan. Kotimaista tuotantoa olisi oltava jo pelkästään kriisitilanteita varten; maataloustuki on siis tavallaan myös osa maanpuolustusta.

    Metsäteollisuuden joutavat tuet voitaisiin lopettaa, näyttävät pärjäävän hyvin ilmankin.

    Jätkä

    Eu-tuet tietenkin pitää ottaa, kun niitä tyrkytetään, vaikka ne menevätkin yritysten ja kaupan taskuun. Maksan kernaasti tuottajille oikean hinnan, mutta siinäkin portaassa näkyy ahneus, jos esimerkiksi sianlihan tuottajahinta on 1 € / kg, niin suoramyynnissä esim takaneljänneksestä pyydetään  enemmän kuin kaupan tiskillä, jopa 10 €/kg. Sama pätee kaikkeen muuhunkin suoramyyntiin, vaikka oikein järjestettynä tuottaja saa saman tuen kuin myymällä keskusliikkeen kautta.

    Minusta se muistuttaa rosvoamista. Kyllä se on karkoittanut paljon asiakkaita.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 14)