Käyttäjän 6tukki kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 240)
  • 6tukki

    Mikäs puolue se pettikään aina…?

    6tukki

    Onhan Sipilän hallituksen ja Marinin hallituksen aktiivimallien välillä (millainen se nyt sitten lopulta Marinin hallituksen toimesta lopulta tuleekaan olemaan) oleellinen ero. Sipilän hallituksen mallissa työnhakijaa rangaistiin niissäkin tapauksissa, että haki useisiin työpaikkoihin, mutta ei onnistunut löytämään sellaista. Tuo malli koettiin todella epäoikeudenmukaiseksi esim. Pohjois-Suomessa, josta ei yksinkertaisesti löytynyt uusia työpaikkoja kuin pienelle murto-osalle työnhakijoista. Uudessa työnhakumallissa tuskin työnhakijaa rangaistaan, jos hän aktiivisen haun jälkeenkään ei onnistu työpaikkaa löytämään.

    6tukki

    Hailuodossa jo mitattiin puuskissa koillistuulta 33,3 m/s. Toivottavasti mantereen puolella tuulen nopeus jää vähintään 10 m/s vähäisemmäksi. Kyllä viime talvisten aukkohakkuiden reuna-alueilla ja osissa harvennushakkuualueita puita kaatuu…

    6tukki

    Vielä jos palataan tuohon Pesosen kirjeeseen ja siitä aiheutuneisiin kannanottoihin voisi ainakin muutamaa jo palstallakin mietittyä asiaa miettiä toisinkin. Yksi on tämä Marinin työajanlyhennysvisio, josta kannattaisi muistaa ainakin se, että se oli tulevaisuuden visio – ei todellakaan ainakaan lähivuosien tavoite. Toiseksi nuo Pesosen syntipukiksi nostamien tahojen ay-liikkeen ja työntekijöiden palkkojen todellinen vaikutus UPM:n viime aikojen taloustilanteeseen. Kannattanee muistaa, että vuoden 2010 jälkeen ainakin STTK:n pääekonomistin laskelmien mukaan valtio ja työntekijätahot ovat yritysveron merkittävällä laskulla, useiden vuosien nollapalkkaratkaisuilla ja kikyllä toteuttaneet työantajaleirille n. 22 miljardin euron tulonsiirron. Nyt uusin hallitus toteuttaa miljardien tulonsiirrot yrityksille koronapandemian vaikutusten kompensoimiseksi. Yritysten kilpailukykyä on siis parannettu monin toimin ja jonkun Kaipolan tehtaan palkkakulut taitavat olla häviävän pienessä roolissa lopettamista suunniteltaessa.

    Puunjalostusteollisuudessa ylemmän johdon palkkaedut kaunistuvat vuosi vuodelta yhä muhkeimmiksi. Eikö jo kannattaisi bonuksia maksaa edes hyvistä tuloksista (ylimmälle johdolle niitä maksetaan meni miten meni) myös työntekijäpuolelle? Niissä harvoissa kotimaisissa yrityksissä, joissa myös työntekijät saavat bonuksia firman menestyksestä, ovat työntekijät sitoutuneita, sairastavat vähemmän eivätkä ylityötkään peloita.

    6tukki

    Onkohan metsäteollisuutemme jo tottunut liian hyvälle, kun lähinnä koronapandemiasta johtuen UPM:n voitto pudonnee kuluvana vuonna hieman alle 1000 miljoonan euron ja se saa toimitusjohtajan lähettämään avoimen kirjeen huolistaan. Pari vuotta sitten puhdasta voittoa tuli lähes 1500 miljoonaa ja viime vuonnakin lähes 1100 miljoonaa euroa.

    Avoimessa kirjeessä huolien syntipukiksi ei otettu niinkään koronapandemiaa, vaan tj näki syyllisiksi lähinnä ay-liikkeen ja työntekijöiden palkkakustannukset ja yrityksen verorasitukset, joista erityisesti dieselveron osuus tuntui olevan painoarvoltaan suuri. Kuitenkin UPM:kin verorasituksista yli puolet tulee palkansaajien maksamista veroista ja palkkoihin sisältyvistä sivukuluista.

    Koronapandemian vaikutukset ovat olleet suuria koko maailmantalouteen, mutta yleisesti jo talousasiantuntijat vahvasti uskovat, että viruksen rooli pienenee voimakkaasti jo ensi vuonna. Siksi olisi odottanut, että UPM:kin olisi jaksanut odottaa ensi vuoteen, vaikka tämän vuoden voitto pienenesikin muutamalla sadalla miljoonalla eurolla.

    Olikohan toimitusjohtajan avoimen kirjeen pääasiallisena tavoitteena kasvattaa veronmaksajien osuutta yrityksen kustannusten maksajana?

     

    6tukki

    En edelleenkään oikein luota noihin vuosittaisiin hirvenkantalaskelmiin, sillä tavanomaisesti ne ovat jälkikäteen osoittautuneet selvästi liian pieniksi.

    Olen tehnyt itselleni kaavan hirvituhoista tietäen, että hirvet syövät talvisin ravintoaineita n. 8 – 16 kg/vuorokausi. Kilomääriä on vaikea osoittaa edes pienellä alueella, mutta muutinkin minimituhomääräksi 10 männyntaimen latvan vuosikasvustoa/vuorokausi/hirvi ( ei pitäisi olla liioittelua). Ainakin täällä Pohjois-Suomessa männyntaimi kelpaa kuuden kuukauden ajan hirvelle merkittävänä ravinnonlähteenä. Siitäpä saadaankin helposti kaava vuosittaisille tuhotuille männyntaimille: 6 kk x 30 vrk x 10 kpl/vrk x 100 000 hirveä ja saadaan tuhotuksi taimimääräksi 180 000 000 kpl. Mäntytaimikossa on keskimäärin 2000 tainta/ha, joten tuhottujen taimikkojen hehtaarimääräksi saadaan  180 000 000/2000 eli          90 000 hehtaaria. Jos noin varovaisella laskennalla saadaan vuosittaiseksi täystuhottujen taimikoiden määräksi 90 000 hehtaaria, niin mikähän lienee osittain tuhottujen taimikkojen kokonaishehtaarimäärä.

    Epäilen, että suurinpiirtein maassamme talvisin tuhoja on tehnyt ainakin 20 vuoden ajan keskimäärin 100 000 hirven talvikanta ja jos tuona aikana tuhottujen taimikkojen kokonaismäärät lasketaan ja huomioidaan lisäksi Antonin tarkoittamien odotusarvojen romahdukset, puhumme tosiaankin miljardeista ja melkoisesta joukosta niitä.

     

    6tukki

    Aloittajalle sen verran, että ukkoja ei ole tarvinnut omakohtaisesti juntata, mutta puutavaraa on eroteltu joessa eri yhtiöiden omiin sumavarastoihin, näitä eroteltuja puita on sitten nipattu (niputettu) käsin ja koneella, nipuista on valmistettu (jötkätty) tarakoita, joita sitten hinattiin meren kautta sahoille.

    Käsin nippaaminen aloitettiin eräänlaisella hirsilautalla, jossa oli kaksi pyöreää teräskehikkoa. Näille alettiin sitten pokaralla kiskomaan pölliä (kuitua) kehikkojen sisään. Kehikkojen pikkuhiljaa täyttyessa hirsi lautta vajosi aina vaan alemmaksi mahdollistaen hyvin kehikkojen yläosienkin täytön. Valmiit niput sidottiin.

    Koneella niputus suoritettiin siten, että ensin täytettiin keksipelillä myötä virtaa hyödyntäen laveri ( aidattu kaukalo vedessä n. 6 m x 30 m), johon puutavara tuli kahteen täysinäiseen riviin koko matkalle. Kaukalon kiinteässä päässä oli vahvat kaarevat teräkset, joita vasten pöllit runtattiin kasaan koneella, jonka etuosassa oli vastaavat vahvat kaarevat teräkset. Pyöreiksi nipuksi runtatut pöllit sidottiin teräslangoilla ja uitettiin puomeilla ympäröityyn tarakkaan.

    Oma kesämökkini on juuri sillä kohdalla jokisuulla, jossa nippasin nuorena miehenä useampana kesänä. Pöllien ja tukkien kanssa olen vielä tekemisissä siten, että nostan melkeinpä joka kesä niitä pohjasta polttopuuksi. Hukkupuiden runsas määrä oli yksi osatekijä miksi uitot lopetettiin. Väitettiin erityisesti lannoitettujen puiden vajoavan herkästi kesän aikana pohjaan.

    Uitto muuten lopetettiin Iijoella vasta 1988.

    6tukki

    Palstalla on ansiokkaasti käsitelty suurimpien puolueittemme metsäpolitiikkaa varmaan niin olettamusten kuin kokemukseenkin perustuvaan tietoon nojaten. Ovatko nyt nämä MTK:n tavoitteet jäsenmaksujen korottamiseksi luettavissa maalaisliiton metsäpolitiikaksi vai löytyykö parempia vaihtoehtoja? Joku saattaa ajatella, että metsänomistajien kihlausaika MTK:ssa on ohi ja avioliitossakin ylitettäviksi tarkoitetut vastamäet edessä. Lukumäärältään moninkertaisilla metsänomistajilla maatalouden harjoittajiin nähden on  pohdittaessa vaikutusvaltaa MTK:ssa suoraan sanottuna onneton rooli. Huutolaispojan asema tarjoaa vain mahdollisuuden ottaa nöyrästi vastaan jäsenmaksukorotukset mitä lukumääräisesti selkeästi pienempi, mutta valta-aseman omaava joukko määrää.

    6tukki

    Yksi maakaapelointiin liittyvä huolenaihe on käytettävien maakaapelien laatu. Maakaapeloinnissa on kuulemma kotimainen kaapeli alakynnessä Kreikasta saatavan halvemman kaapelin takia. Onkohan selvitetty kuinka kreikkalainen kaapeli selviää routivassa kivisessä maaperässämme ja kuinka kauan vai onko euro paras konsultti.

    Näin maallikosta tuntuu ihmeeltä, jos kreikkalainen kaapeli samanlaatuisena kuin kotimainen kaapeli olisi Suomeen laivattuna vielä selkeästi suomalaista edullisempaa.

    6tukki

    Olen Liljeroosin kanssa samaa mieltä siitä, että tuota kasvupaikan rehevyyden määrittelyä tulisi parantaa. Varsin pienillä määrittelyn vaihteluilla saa yllättävän suuria muutoksia lopputulokseen.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 240)