Käyttäjän aalto kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 40)
  • aalto

    Mä otan nyt ensin vähän takaisin tuota Saarelan vertaamista näihin wikileaks-vuotajiin. Noi kaverithan eivät ole ottaneet vastuuta tekemisistään, vaan pakoilevat oikeudenkäyntejä ja tuomiotaan.

    Olen samaa mieltä Glan kanssa siitä, että aina asiat eivät vain etene virallista tietä ja minusta tietty kansalaistottelemattomuus on hyväksyttävää. Mutta jos sille tielle lähtee, niin sitten on oltava valmis kantamaan viralliset seuraamukset.

    Onko Rane sitä mieltä, että maailman olisi parempi paikka, jos USA:n musta väestö ei olisi aikanaan noussut vastustamaan rotusortoa? Tai Nelson Madela ei olisi istunut vankilassa vakaumuksensa puolesta? Entä miten olisi Suomen hyvinvoinnin laita, jos luonnonsuojeluliike ei olisi ajanut vesien saatuttamisen lopettamista? Entä millaista olisi elämä nyt Neuvostoliitossa jos ihmiset eivät olisi nousseet vastustamaan laillista valtaa?

    Historialla on tapana tuomita nuo teot isossa mittakaavassa. Nyt voidaan vain ihmetellä tapahtumien kulkua.

    aalto

    Onpas täällä taas lennokasta keskustelua kun Saarelaan verrataan Rokkaan. Mun mielestä tuo ei ole oikein osuva vertailukohta, sillä mä vertaisin Siniä ennemminkin muihin ristiriitaisesta syystä tuomittuihin henkilöihin. Tarkoitan nyt tuolla ristiriidalla sitä, että teon syy tai tarkoitus on jotain muuta kuin itse teko.

    Mitä mieltä olette esimerkiksi Julian Assangen tai Edward Snowdenin tapauksista? Nämä molemmat miehethän ovat rikkoneet lakia paljastamalla salaiseksi määriteltyjä tietoja, toinen vieläpä varastanut oman työnantajansa tietoja. Selkeästi näissä tapauksissa on rikottu lakia, mutta vaikuttaako palstalaisten ”tuomioon” se, mitä näiden tekojen seurauksena on selvinnyt mm. USA:n harjoittamasta vakoilusta?

    aalto

    Mun mielestä taas Sini toimii suoraselkäisesti. Hän tietää rikkovansa lakia ja tekee sen tietoisesti ajamansa asian vuoksi. Hän on myös valmis kantamaan tekojensa seuraukset. Onko jossain haastattelua, jossa Sini tai GP kiistäisi tekonsa? He ovat ainoastaan riitauttaneet merirosvouksen tai muut kohtuuttomat syytteet.

    Tässä asiassa Sini eroaa esim kettutytöistä tai Tampereen mellakoijista. Nuo eivät toimi omalla nimellä ja naamallaan.

    aalto

    ostaamyy: ”Vahvan periksiantamattoman ideologian vääjäämätön seuraus on ylimielisyys.”

    Tämä on aivan totta ja näkyy valitettavasti tälläkin palstalla monen kirjoittajan kirjoituksissa. Sekä Sinin puolustajissa (selkeä vähemmistö täällä), että vastustajissa. Monelle kirjoittajalla tekisi hyvää pyrkiä katsomaan omien ajatustensa taakse ja etsiä oikeita vaikuttimia niille. Uusi tieto ja uudet ajatukset eivät pakosti ole vääriä…

    aalto

    Ulkomailla näköjään arvostetaan vähän eri tavalla Sinin edesottamuksia kuin täällä metsäpalstalla. Nyt hänet on valittu ehdokkaaksi brittiläisen The Guardian -lehden vuoden henkilöksi. Aiheesta lisää suomeksi hesarin sivuilla: http://www.hs.fi/ulkomaat/Sini+Saarela+ehdolla+Guardian-lehden+vuoden+henkil%C3%B6ksi/a1386042124702?ref=hs-art-new-1

    tai alkuperäistä jutusta: http://www.theguardian.com/world/2013/dec/03/person-of-year-2013-who-gets-your-vote

    Tuolta alkuperäisestä jutusta voisi poimia pari perustelua vapaasti suomennettuna: Saarela ja Weber nostivat yleistä tietoisuutta arkitsen öljynporauksen vaaroista yhdessä päivässä enemmän kuin mitkään muut keinot. Heidän toimintansa seurauksena öljy-yhtiöiden hiljainen toiminta herkällä arktisella alueella on tullut päivänvaloon.

    aalto

    Minulla ei ole parempaa tietoa tuon uudistuksen suunnasta, mutta laitan tähän vähän omia ajatuksiani.

    Minusta Suomessa on nyt pieni periaatteellinen ongelma metsäverotuksessa. Meillä kohdellaan verotuksellisesti hyvin tasa-arvoisesti harrastajia ja ammattilaisia. Tarkoitan nyt sitä, että muutaman hehtaarin omistaja saa samat (suhteessa suuremmat) edut kuin ammattilainen, joka tekee työnsä ja elantonsa metsällä (-ssä). Minusta verotuksen pitäisi tukea enemmän ammattimaista metsän omistamista ja siellä tehtävää työtä ja virkistyskäyttöä vähemmän.

    Perustelut tälle näkemykselleni on se, että nykykäytäntö houkuttelee esim. jakamaan metsätiloja pieniksi kokonaisuuksiksi, vaikka uusi omistaja ei olisikaan kiinnostunut hoitamaan metsäänsä. Lisäksi nykykäytäntö ei houkuttele siirtämään tilojen omistusta ajoissa, josta seuraa ns ukkoutumista. Eihän muissakaan yrityksissä keskimääräinen ikä omistajilla ole 50-60 välillä.

    Eli minusta olisi hyvä, että metsästä kiinnostuneille annettaisiin kaksi selkeää linjaa. Ensimmäinen olisi ammattimainen metsänhoito, joka vaatisi suurehkon tilakoon, osaamista ja yrittämistä. Toinen olisi harrastaminen, joka olisi edelleen mahdollista, mutta jota tuettaisiin vähemmän ja jolla ohjattaisiin myymään sellaiset tilat pois, joiden hoitamiseen omistajalla ei ole kiinnostusta.

    aalto

    Tää on kyllä mielenkiintoinen kysymys. Jos valtio haluaa ohjata metsänomistusta tehokasvatuksen suuntaan, niin silloin ollaan tekemässä aika jyrkkää käännöstä vallitsevasta tilanteesta.

    Kuten täälläkin keskustelussa on tullut ilmi, niin entistä useampi metsätila on enemmän tai vähemmän ns. harrastepalsta joko ihan sanan varsinaisessa mielessä (pieni palsta kaupunkilaisen omistuksessa) tai sitten muun yrittämisen lisänä. Minusta tämä ei ole pelkästään huono asia, sillä tällä tavalla on saatu moni suomalainen pysymään kiinni metsässä ja luonnossa. Jos nyt ajatellaan tilannetta, että meillä olisi vain kourallinen metsänomistajia, jotka hoitaisivat metsiä pelkästä taloudellisesta näkökulmasta, niin silloin katoaisi monen ihmisen luonnollinen luontosuhde.

    Itse kuulun näihin kaupunkilaisiin metsänomistajiin. Väitän, että minun metsäni ovat paremmassa kunnossa kuin Suomen metsät keskimäärin ihan vain sen takia, että minulla on halua hoitaa noita perintömaita. Samalla tulee vietettyä luonnossa paljon enemmän aikaa kuin tilanteessa, että muuttaisin nuo hehtaarit UPM:n osakkeiksi.

    aalto

    Nyt kannattaa olla varovainen… mä en uskaltaisi kutsua Venäjän erikoisjoukkoja pissiksiksi!

    aalto

    Näin minäkin asian käsitin. Eli aktivistit liikkuivat kansainvälisellä merialueella ja sieltä heidät kaapattiin Venäjälle. Nyt kun Sini ja kumppanit on vapautettu, niin ihmetellään viisumin puuttumisen perään. Eiköhän tuokin asia järjesty ja Sini pääsee pian takaisin Suomeen punomaan uusia juonia.

    aalto

    ”Juorukalenterin mukaan Sinin tulot olivat n. 16 000 € viime vuonna. Kuka mahtaa olla maksajana?”

    Tätähän me emme voi tietää jos Sini ei sitä itse kerro. Hänhän on voinut olla vaikka keittämässä (reilun kaupan) kahvia GP:n toimistolla tunnin ja saanut siitä sovitun palkan.

    Nuo aktivistit olivat tuolla reissulla yksityishenkilöinä ja eihän tuossa ollut muuta mahdollisuutta. Jos he olisivat olleet GP:n palkkalistoilla, niin juuri edellä mainitut työturvallisuus- yms asiat olisivat tulleet vastaan, samoin GP olisi ollut suoraan vastuullinen työntekijöidensä tekosista. Nyt näin ei ole.

    En ole myöskään huolissani rahoituksesta. Kyseessä on tosiaan raha, jonka saa takaisin kun henkilö ilmestyy oikeudenkäyntiin. Tuon summan GP saa vaikka vekselinä pankista, sillä maksukykyä riittää ja aktivisteilla ei ole mitään syytä paeta. Jos he pakenisivat, kääntyisi julkisuus heitä vastaan. Jotain sakkoja tuolta on varmasti tulossa ja siihen taas GP on varmasti varautunut.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 40)