Käyttäjän aegolius kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,501 - 1,510 (kaikkiaan 1,518)
  • aegolius

    Laskin tuon 7,5 % vuosituottovaateen juuri UBn rahaston kuluilla. Onhan noita erilaisia kasvuja tietenkin, mutta on muistettava myös UBn rahaston metsien päähankinta-alue. Se on Satakuntaa huomattavasti heikommalta lämpösumma-alueelta.

     

    aegolius

    En minäkään laskelmia epäile ja uskokin taitaa olla riittävän vahva. Fakta kuitenkin on, että TTL:n itse mainitsemaan tuottoon (4 % kulujen jälkeen) täytyy saada vielä 30 % korotus ennen kuin päästään siihen 15000 euroon 8 vuodessa. Voihan se toki onnistua ja vilpittömän onnellinen olen, jos onnistuu. Tuo ”suhteellisen varma” noin 7,5 % vuosituotto metsärahastolle (jonka oma tavoite on 4-6 %) kuitenkin nakertaa väkisinkin kirjoituksen uskottavuutta. Lycka till.

    aegolius

    ”Metsärahastojen tuoton hajonta on todennäköisesti aika pientä. Nyt kun laittaa 10000 euroa on suhteellisen varma, että kahdeksan vuoden kuluttua saa (on saanut) noin 15000 euroa.”

    Huh, melkein voisi laittaa pään pölkylle ettei metsärahaston kanssa saa 8 vuodessa 50 % tuottoa. Sehän tarkoittaisi palkkiot huomioiden rahastolle yli 7 % vuosituottoa tasaisesti koko kahdeksan vuoden ajalle! Ei tuossa enää metsän kasvu tai velkavipu riitä. Tuollainen tuotto vaatisi lisäksi metsämaan arvonnousun jatkumista ja rahaston myyntivoittoja. Tuonne 13000 euron pintaan menee oma arvaus – ennemmin alle kuin yli. Tuokin vaatii jo viiden prosentin vuosituottoa, mikä ei ole itsestäänselvyys.

    aegolius

    Samaa mieltä muiden kirjoittajien kanssa. Saahan sitä metsärahastoon sijoittaa, mutta tuottoja ei juuri kannata odottaa. Se tuottaa hallinnointi- ja muina kuluina varmasti vain pankille.

    Hieman oli Perassicin takamatka osakkeisiin (8 %) mielestäni yläkanttiin, mutta takamatkasta sinällään olen samaa mieltä. Toki rahasto kuitenkin vivuttanee velkarahalla oman pääoman tuottoa, jolloin voivat saada metsän kasvutuottoon nähden jopa tuplatuoton (teoreettinen max 6-9 %). Lisäksi maan arvon mahdollinen tulevaisuuteen jatkuva nousu tukee rahaston arvoa. Kuitenkin vivuttaminen lisää rahaston riskiä ja siitä saatava hyöty heikkenee korkotason vähänkään noustessa. Rahastolle itselleen tulee hankinnoista varainsiirtovero, jonka se siis kuittaa korkeana merkintäpalkkiona (4 %).

    Summa summarum, koska metsärahaston kulut ovat korkeat, se sisältää vain hyvin pienen teoreettisenkin tuotto-odotuksen, mutta kuitenkin riskiä vivutuksesta (korkotaso) ja metsämaan arvonnousun jatkumisesta, en sijoittaisi sellaiseen. Rahastoon sijoittamisen ajatus on kuitenkin aina oltava taloudellinen tuotto. Suoraan metsään sijoittamalla ajatus voi olla ainakin osittain jokin muukin.

    aegolius

    n. 90% maksetuista eläkkeistä ja korvauksista maksetaan meidän veronmaksajien, työnantajien ja tällä hetkellä työssä olevien maksamista maksuista.

     

    No niin, nyt ymmärrän mistä luku 90 tulee. Se ei kuitenkaan oikeastaan liity tähän. Luku kertoo vain sen, että Jean S edellä on oikeutetusti huolissaan, Suomen rahastoidut eläkevarat ovat turhan vaatimattomat, työllisyysasteesta kannattaa olla huolissaan ja tulevaisuuden eläkkeet tulevat olemaan nykylaskelmiakin pienemmät tai eläkemaksut taas kohta nousevat. Myel-maksua se ei puolla yhtään, eikä paranna sitä tosiasiaa, että keskimäärin yli puolet maksuista menee kaivoon.

    aegolius

    Myel-maksuista verottaja sponsoroi kolmasosan ja saatavista korvauksista ja eläkkeistä 90%

    Voitko Visakallo hieman avata tätä. Kolmasosa-ajatus tulee vähennyskelpoisuudesta, mutta mistä tuo 90 % tulee? Olishan se ihan huikeaa, jos pakollinen eläkemaksu (josta keskimäärin yli puolet menee kaivoon) olisi vielä vähennyskelvoton verotuksessa.

    aegolius

    ”Varmaan se on nykyäänkin tuo 23v eläkekertymän raja”

    Kertymisen ikäraja on laski jo 14 vuotta sitten vuoden 2005 alusta alkaen ikävuodesta 23->18 ja edelleen 2017 alusta alkaen 18->17.

    aegolius

    ”Ennen ei laskettu eläkekertymään alle 23 vuotiaana tehtyjä töitä. Sitä en muista varmaksi menikö palkasta silti jotain eläkemaksua, saattoi mennäkin. ”

     

    Meni. Maksu meni, mutta eläke ei kertynyt. Epäkohta oli aivan naurettavan räikeä. En viitsi edes tarkistaa kauanko kesti tuon korjaaminen…

    aegolius

    …ja minun näkökulma siis todellakin edelleen koskettaa  muualla päätyössä olevia.

    aegolius

    Kiitos Planter. Toivon, että olet oikeassa. Voi nuo Melan tekstit todella noinkin tulkita. Vaikka perustyötulo lasketaankin suoraan hehtaareihin perustuen ja siihen päälle tulee työtuloa 100 e / työpäivä (https://www.mela.fi/fi/elakevakuutus/myel-vakuutus/myel-tyotulo/metsasta), koko työtuloa ei lähdetä laskemaan ellei omistaja työskentele metsässään (https://www.mela.fi/fi/elakevakuutus/myel-vakuutus/kenelle-vakuutus/metsanomistaja).

    Jos asia on näin, kannattaa yli 60 hehtaaria etelässä omistavien harkita täydellistä metsätyöstä kieltäytymistä – ainakin virallisesti ja verotuksellisesti. Ensimmäinen metsätyöpäivä nimittäin maksaa vähintään 500 euroa / vuosi eläkemaksun muodossa.

    Ainoa keksimäni ongelma tuossa yllä olevassa on itsensä vakuuttaminen, jos metsään kuitenkin joskus eksyy metsätyövälineen kanssa.

Esillä 10 vastausta, 1,501 - 1,510 (kaikkiaan 1,518)