Käyttäjän Antinjuntti kirjoittamat vastaukset
-
Ite otin täydennys taimen mäntyjä viime keväänä toukokuun loppuun. Vähän myöhään siis. Olivat jo alkaneet kasvaa laatikoissa. Nyt on puolet kuollut ja lopuksi lumi painanut länään kun ovat honkkeleita. Ajoissa on otettava männyt. Mänty näköjään muutenkin hyvin haastava, hirvet syö ja lumi lakoo…
Antinjuntti 2.6.2025, 04:48Olkapäällä kannettava paineistettava ruisku toimii ihan hyvin nestemäisen boorin kanssa. Ohjeet on aineen kyljessä ja Yaran sivuilla lisää. Pikkukohteille pieni investointi, alle 50 e. Samalla vehkeellä saa raundupit js muut levitettyä.
Antinjuntti 26.1.2025, 14:15Kyllähän muokkaus varmistaa asian isommilla aloilla, jäi sanomatta. Mutta pikku lämpäreillä se on ihan sama, hyvin onnistuu ilmankin. Ja isommilla aloilla kannattaa miettiä se voimakkuus kanssa, saattaa enempi haitata isot kuopat hoitotoimia kuin ne jätetyt halutaan.
Antinjuntti 25.1.2025, 15:33JP Julkunen on asiassa. Tarkennetaan vielä, hän tarkoittanee että kannot on muilta osin kuin kaatopinnalta hyvinkin tuoreita eka kesän varsinkin. Muokkauksessa tulee kolhuja ja sieni jää muhimaan maaperään ja leviää aukon vierus puihin. ?
Joskus olen tavannut tuoreen kannon joka on yli 10 vuotta vanha. Vieressä puut ottavat sen juuriston käyttöön ja pitävät hengissä.
Antinjuntti 23.1.2025, 15:16Näin se pitäis olla kuin Kimmo sanoo, yksi kesä annetaan havujen olla että neulaset karisee. Tällöin on jo yksi kesä menetetty istutuksen suhteen. Siinä voi jokainen pohtia miten menettelee.
Antinjuntti 22.1.2025, 21:05Eipä ehi vatukot nousta kun lykkii taimet heti eka keväänä maahan eikä jää vartomaan muokkaajia suotta 😁. Sankan kuusikon alla yleensä vain sammalikko niin siinä on selvä pohja istuttajalle.
Antinjuntti 21.1.2025, 21:34🙂 Johan on savotta, ite oon istutellu aukoilla joista ei oo mitään kerätty. Eikä ole ollu ongelmaa. Samoin on muokkaus onnistunu vaikkei oo mitään kerätty. Taimetkin on kasvanut hyvin kun on ollu ravinteita.
Antinjuntti 15.1.2025, 06:41Jos siitä nyt talon ympäriltä jotain keräyttää, muuten hölmöläisen hommaa. Sopii huojennuksen vaikka maanmuokkaus hintaan lopuista… ihmisen järjellä vaan. 😉
Antinjuntti 13.1.2025, 12:09Itse juuri mökillä hakkuutin reilun hehtaarin. Mökin ympäriltä ajoivat havut kuusikon alle ravinteksi ja muut jätettiin aukolle ravinteeksi. Näin minusta hyvä varsinkin karummilla mailla.
Antinjuntti 25.10.2024, 20:038 paikan tuplia ammutaan vissiin skeetissä.
Pienelläkin harjoituksella jahdeissa pärjää koska siellä ei ole ikinä pakko ampua jos tuntuu että ei ole hyvä paikka. Se vasta miestä vaatii että tohtii olla ampumatta 😁 Siitä kun yleensä sanomista tulee jopa enempinkuin haavakoista…