Käyttäjän Apli kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 251 - 260 (kaikkiaan 3,911)
  • Apli

    Nyt jos koskaan pitäisi tehdä vienninedistämismatkoja, jos Presidenttiä ei ne kiinnosta, niin sitten pääministeri.. Erikoista että vaaditaan kansalaisia kuluttamaan enemmän ja toivotaan sitä kautta talouskasvua, onko suomen viennin tilanne niin surkea? Että ainut toivo on omat kansalaiset ja niiden kulutus.

    Apli

    Kaksi miljoona neliömetriä sote-kiinteistöjä jää vuodenvaihteessa ympäri valtakuntaa tyhjilleen. Nyt voi saada halvalla ihan  oman neuvolan tai vaikkapa kokonaisen palvelutalon!

    Kohta kouluja ja päiväkoteja myös saman verran tyhjillään, riittää purkuporukoilla töitä, muuten iskee niihin kirput.

    Apli

    Näin on, vienti kun vähenee esim metsäteollisuuden tehtaiden lopetusten jälkeen niin valtio haluaa paikata sitä sillä että kotimaan kulutus nousee, mutta kun työttömyys samalla kasvaa niin eipä onnistu.

    Apli

    Hallitus puhuu että kuluttajat pitää saada kuluttamaan ja sitä kautta talous nousuun ja työpaikkoja lisää mutta totuus on toisenlainen.. Juttu maksumuurin takana.. Yli 90% meinaa jatkaa tiukalla linjalla ja jopa säästää enemmän..

    Suomen taloudessa on heikko lenkki: suomalaiset | HS.fi

    Apli

    Sama homma tutulla metsäkoneyrittäjällä, kuukausi kiintiöt koko ajan laskusuunnassa hakkuiden osalta, ns kelirikkoseisokista tulossa ennätyspitkä kun juttelin firman omistajan kanssa viime viikolla.

    Apli

    Vanha sanonta pitää paikkansa ja että hyvä on hajauttaa osakesalkkua edes jonkin verran, katiska ja verkko on hyviä sijoituksia samoin välillä käydä esim ulkona syömässä rouvan kanssa tai kavereiden.

    Apli

    Totta ihmiset ostaa omatuntoa ja mielikuvia, esim luontojärjestöt pyrkii juuri näitä luomaan, omasta mielestäni esim Eucapellot tai miksi niitä kutsutaan on kaukana luonnon monimuotoisuudesta mutta FSC niillä vaan on.. Sinänsä puun hintojen laskua voi olla tiedossa jopa ensi kevääseen asti jos katsoo esim havusellun hintoja joiden kehitys on surkeaa. Lisäksi MetsäGroup pitäisi lähiviikkoina julkaista 300milj ekun säästöohjelman sisältö eli miten se käytännössä toteutetaan jännä nähdä paljonko porukkaa pihalle ja suljetaanko tehtaita vaikka hieman lupailivat että näin ei kävisi, mutta tämän lupauksen jälkeen tilanne on vaan huonontunut heidän tuotteiden osalta.

    Apli

    5-6e olisi se houkutin millä omat tilat liittyy FSC muuten ei, toki tilanteet elää jatkuvasti ja painetta tuohon FSC varmasti on.

    Apli

    Pienydinvoimalat olisi hyviä varsinkin jos niitä tehtäisiin ns sarjatuotantona, niillä voisi tehdä sähköä tai kaukolämpöä tai molempiakin.. Nythän hallitus on perääntymässä tuulivoiman etäisyysvaatimuksista asutukseen mikä hyvä juttu. Sinänsä suomen taloudessa ei ole hurraamista, työttömyys kasvaa samaa tahtia valtion velan ja koronhoitomenojen kanssa, asuntojen hintojen lasku jatkunee vuosia, vientiteollisuus supistuu ehkä aseteollisuutta lukuunottamatta jossa ollaan kuitenkin hyvin pieni toimija, toki yksittäisenä valonpilkkuna hyvä juttu, mutta kokonaisuudessa pisara meressä. Ei ole poliitikoilla helppoa näinä aikoina.

    Apli

    Itsellä 100% osakkeissa, ja osingot sijoitetaan pääosin takaisin osakkeisiin, Postia seuraan kun listautuu mutta tuskimpa siihen sijoitan, koska vältän ns suomiosakkeita syynä venäjän raja, ja aneeminen vaihto, sekä suomen talouden tila.

Esillä 10 vastausta, 251 - 260 (kaikkiaan 3,911)