Käyttäjän arto kirjoittamat vastaukset
-
Mulla kulkee raivusahat autossa. Samoin bensa. Työsaha metsässä varasaha autossa. Eipä ole pamahtanut. Aina aamulla tupakka suussa liikkeelle
?
Meillä ei pienpetoja näy. Kaikki tehokkaasti poistettu. Hirvikanta menee taantumien mukaan. Toiset syövät luonnolihaa pitkin vuotta. 8 metson parvi näkyi eilen metsällä ollessa. Teeriä näkyi tänäänkin paljon. Metson ammuin eilen kiväärillä teeriä metsästelen tammikuussa. Toivottavasti saadaan susilupiakin. Kotipaikalla eilen jänis oli päivämakuulla ruusupuskassa keskellä pihamaata. Havulintua on todella paljon
Meillä eilen metsästi 2 seuruetta kotikylällä alue 10x 10 kilometriä. Ei ollut yhtään hirveä alueella 4 koiraa porkkasi aluetta. Lisäksi suhteellisen hyvä tieverkosto.. Havulintua vaan valtavasti. Teertä ja metsoa isoissa parvissa.
Meillä ennakoraivaus kaikki ei myyntipuu pois. Lyhyeen kantoon. Kone miehet tykkää.
Kyllä palkka metsurikin tekee +200 e päiviä mutta ei istumalla tule saa sahata tosissaan sen 8 tuntia. Raivauksilla
Muutama kaveri metsuri yrittäjänä. Hankkivat työmaat aina vuodeksi eteenpäin. Vaikeaa sitten kesken kauden lisätä työtä. Pitäisi lisätä työntekijöitä, Niitä sitten ei löydy.
Aika hassua vetää jotain tutkijoita tähänkin juttuun. Suomi pitkä maa joka läänissä eri tilanne. Jos hirvet haittaa ampuu pois. Sillä sen asian ratkaisee.
Se oli hiukan maistissa/ tai muissa aineissa ei ollut ajokorttia. Jne. Autona mb takapotku diesel.
Meidän kaupungissa ajoi joku poika yhden kevyenliiketeen varressa olevan koivun nurin. Joutui sen korvamaan oli yli 800e sen 5m koivun hinta. Eli kyllä ne kaava-alella maksaa.
Yksinäin susi pelkäävä pentu videolla. Olisi ollut reviiriä puolustava vanha uros susi olisi koira varmasti vainaa. Meillä koiran haukku erämaassa susille kutsu tulla aterialle. Aikoinaan kolme koiraa meni hukkien suuhun sillä taktiikalla jäljistä seuraten pari hukkaa juossut suoraan koiraan kiinni siitä löytyi jäänteet.