Käyttäjän arto kirjoittamat vastaukset
-
2 v taaperona pahanteossa. Maalla mitä tuollainen pikku viikari tekee.
Empä ole kuullut että olisi etech olin meilläpäin ensimmäinen käyttäjä 355 fx. Tuli juttua kyseisestä sahasta erääseen lehteen. Oli siis ensimmäisiä suomessa olevia 355 fx…..Siinä oli aika paljon vikoja tekniikassa kone oli hyvä x-torq. Kytkin ei kestänyt rumpu laajeni painojen voimasta ( katkoi jousia) pikari murtui takuuaikana 2 kertaa.
Kesällä mäkäräiset söi pahoin, Oli hiukan naama turvoksissa vielä seuraavana aamuna naapurin emäntä tuumasi ( onko kova rapula) Oli eka päivä silloin mäkäräiset ei myrkyt mukana, Nyt valtavasti ampparia maassa ja kuusen alaoksilla, Viikko sitten sahasin yhden puoliksi Piti juosta. Pistoja tullut useana päivänä , eilen oli valtava maa pesä onneksi huomasin. Heittelin muutaman koivu pätkän , kävivät ulkona pesästä, oli satoja lennossa.
Latta sinne käy mutta ei pyöri kuin vajaan kierroksen rajoitin toppaa. (jos ne paikalaan)
Husqvarnasa brimeri pari painallusta ja rikastin käynnistyy hyvin, ei tarvitse kiskoa monesti. Raivari ainakin ekalla lähtee.
Nyt taitaa helteet helpottaa. hyvä elimistön puhdistus lämpöaalto joka päivä 3l vissyä hikenä poistui kehosta. tämä viikko mennyt vp kivasti horsman höytylöitä sahan kopan alus täynnä 2 tankin jälkeen putsaus ja jatkamaan.
Suuttimen säätöavain ”tähtimalli” ruotsalaiset sahat|
Hinta:8.90
Putsaa vauhtipyörän mangneetti pinta, sama boksille. tarkasta samalla maa johto
Husqvarnan omalla meisselillä 355 fx säädöt.
Joskus on esim kilpamoottoripyörät, joisa ei ole akkua ja starttimoottoria, tönättävä käyntiin, kun polkaisu ei ole riittävän voimakas. Ihan sama tauti on parhaissa moottorisahoissa………Ei niissä ole käynnistin poljinta paino riisuttu minimiin. Sinä voit poistaa sahasta käynnistimen ja käynnistää pelkällä narulla.