Käyttäjän arto kirjoittamat vastaukset
-
On menty focuksella muutaman kerran tulvavesien yli jotka tielle tulvinut. 50 cm pahin tulva, Muuten olisi tullut 150km lisää ajua. hiljaisella vauhdilla meni yli tehostimen lakkasi toimimasta vesi pääsi hihnojen väliin. Vedestä kun pääsi pois kaikki ok.
Ei mitään haittaa kotimaisista pienpedoista. Niitä aina ollut ja saa olla……Mutta tulokkaat esimerkiksi supi tekee 2 pentuetta kesässä. On talvet piilossa luolissa. Ei voi metsästää jäljiltä. Minkki verottaa vesilintuja. Supeja näkee kesällä autoillessa suhteellisen paljon.
Meillä lunta 80cm ei taida kettu loikata maahan asti massallaan……..Tuo holtittomuus on johtanut siihen, että esimerkiksi teerikanta on helsingin yliopiston 62 vuotta jatkuneessa seurannassa alempana kuin koskaan tuona aikana………Vasta kyssäri……….Onko supikanta kasvanut tuona aikana paljon. se nimittäin syö munat pesästä (yhdestä pesästä menee 6-9 poikasta kerralla) siinä hiukan mietittävää.
Jopa kymmeniä vuosia pelkkää sontaa levitetty maailmalle, mutta sehän on vain maan tapa………Samaa voi sanoa saksan diiseleistä , Kaikilla huijaus ohjelma päästöissä. mesee myöten. Se sen maan laadusta.
kyllä meillä lumi pysäytti työt tammikuun loppuun nyt laskenut jonkin verran 70cm virallinen mittaus. Silti hassu talvi ojat sulia. Routa puuttuu. pakkasta kovimmillaan reilu -30. Aika kuluu kelkkaillessa viimeviikolla reilu 600km kertyi tripiin luonnossa näki kaikkea kauriit järvellä missä vähän lunta. Näin pohjois -savossa ylhällä .
Vanhaa uros karjua muutama vuosi sitten jahdatiin koko seuralla ja naapuriseuroilla. Todella viisas ja vikkelä elukka. Oli itärajalta tullut ja sinne poistui hengissä. Eli jäi saamatta.
Jk sopii joillekin kuvioille mutta ei kaikille. Tiedän kohteita joissa männikön alla hyvä kuusikko. Samoin joissain koivikoissa hyvä kuusikko aluskasvuna. Pelkille 1 puun kuviolle ei sovellu minusta.
Työllisyystavoite se vaan lähenee 72% :tia uhkaavasti. Minkä konstin ja verukkeen Rinne seuraavan kerran molottaa kuuluville?……………………………..kuinka paljon tuosta määrästä on piilotyöttömiä eli työ aika vaikka kuukaudessa 3 päivää. Tai vaikka 1 tunti. sekin katsotaan ei työttömäksi. osa-aika työ yleistynyt huimasti.
Minulla 2 autoa. Toinen työ ja toinen huvi…Metsäkalusto jamahaa mönkijä ja kelkka mennään metsään kelillä kuin kelillä. Kelkalla tosin ihan huvikseen. Mitä enempi lunta sitä lystimpää.
Ne muuntamot maakaapeleilla ovat vikojen takia tiheämmässä. Ei tarvitse koko linjaa kaivaa auki jos vika yllättää.