Käyttäjän ate kirjoittamat vastaukset
-
Näitä ”huoltouria” olen teettänyt mönkijälle jo varmaan vuosikymmenen ajan. Eli päätehakkuun jälkeen merkkaan maastoon jätettävän uran paikan. Käytännössä se on yleensä ajokoneen toinen telanjälki. Näitä uria jätetään muutaman kymmenen metrin välein. Kaivuri muokatessaan jättää uran kohdalla muokkaamatta 2 metriä leveän muokkaamattoman kulku-uran. Jos uralle sattuu hankala kanto/kivi, niin sellaisen kääntäminen syrjään ei kauaa vie.
Istutuksen koittaessa otan taimet joko kotipihalle tai muuhun sopivaan paikkaan, jossa niiden huolto sujuu helposti. Tavoitteena on, että taimilaatikoita ei kannella käsin kuin varastopaikkaan ja siitä mönkijän lavalle. Kun uraverkosto on sopiva, niin taimenistutus sujuu ilman turhia kantamisia ja vakkakin on tyhjenee sopivasti aina huoltouralle tullessa. Mönkijää sitten siirretään työmaan etenemisen tahdissa.
Huoltouran erottaa vielä varhaisperkauksen yhteydessä, mutta varsinaisen taimikonhoidon jälkeen sen löytäminen on jo hankalaa, ellei siinä ole aktiivisesti liikuttu. Muutamia ”runkouria” on jäänyt palvelemaan tulevia tarpeita, mutta valtaosa on hävinnyt viimeistään taimikonhoidon jälkeen.
Omilla kotikulmilla tilastot näyttävät, että tavoitetasolla ollaan. Tavoitetasosta tietysti voidaan olla montaa mieltä, mutta ongelmana on se, että alueelle on muodostunut aikojen saatossa hirvitihentymiä ja miltei tyhjiöitä. Syystä tai toisesta näiden tihentymien purkaminen ei ole onnistunut.
Lupien keskittäminen tihentymien purkamiseksi taitaa tyssätä seurojen keskinäiseen eripuraan ja saaliskateuteen. Ilmeisesti osalla seuroista olisi edessä välivuosi jahdissa jos luvat jaettaisiin hirvitihentymien purkamiseen. Ainakin kootut selitykset viittaavat siihen suuntaan.
”Kokki” onkin mielenkiintoinen tapaus. Paljon pienemmistäkin puheista on pistetty linnaan tai pudottu parvekkeilta, portaikoista tahi veneestä. Kun näin ei vielä (huom!) ole käynyt, niin kokin melskauksella on ”isoisän” suostumus.
Länsi haluaisi nähdä Venäjän nykyhallinnon hajaantumisen ja sitä myöten sen kaatumisen. Ehkäpä näillä jatkuvilla avautumisilla halutaan harhauttaa länsi uskomaan, että näin on todellakin piakkoin käymässä ja samaan aikaan sumuverhon suojassa puuhastellaan ihan muuta. Sekään ei ihmetyttäisi, jos käynnissä olisi Operaatio Trusti 2.0 (Tsekan operaatio 1921), jossa turvallisuuspalvelu masinoi nykyhallinnon kaatamista tavoittelevan oppositioliikkeen. Kun sen piiriin on hakeutunut kaikki mahdolliset vallantavoittelijat, niin ansa laukaistaan ja sitten kuri kovenee entisestään.
Älä kuuntele mitä suu sanoo, vaan katso mitä käsi tekee.
Ukrainan sotaa on mielellään verrattu Suomen talvisotaan. Talvisota päättyi, koska molemmat osapuolet olivat valmiita solmimaan rauhan. Suomi siksi, että armeijan kestokyky alkoi olla lopussa. Joidenkin arvioiden mukaan 2-3 viikkoa olisi kyetty taistelemaan ennen rintaman lopullista murtumista.
Miksi sitten Stalin teki rauhan, kun voitto oli käden ulottuvilla? Koska pelkäsi joutuvansa sotaan länsiliittouneita vastaan. Ranskassa ja Iso-Britanniassa oli lopulta saatu lähes välitön valmius Suomen avustamiseen sotilaallisilla operaatioilla. Materiaaliavun lisäksi joukkoja olisi suunnattu Lappiin (jossa samalla olisi käännetty Ruotsin malmivarannot pois saksalaisten ulottuvilta) ja kokonaan uuden rintamasuunnan avaaminen Kaukaasian suuntaan mm. Turkin kautta. Operaatioon kuului mm. Neuvostoliiton öljykenttien pommittaminen.
Mitä sitten tulee Ukrainan sotaan, niin selvää on, että molemmat osapuolet ovat kärsineet raskaita tappioita. Venäjä lähti sotaan parhaiten varustetuilla ja koulutetuilla joukoillaan, joissa oli runsaasti vakinaista henkilökuntaa.
Näin ollen rivistä on poistunut sitä parasta kalustoa ja juuri sitä porukkaa, joka kykenisi parhaiten koulutttamaan palvelukseen otettavia reserviläisiä. Nyt on sitten otettu käyttöön vanha neuvostoliittolainen sodankäyntitapa, jossa määrä korvaa laadun. Rajoitteensa tälle sodankäyntitavalle tuo se, miten kalustotappiot kyettäisiin korvaamaan kalustolla, joka kykenisi kilpailemaan lännestä virtaavan modernimman kaluston kanssa. Eniten toivotaan, että Ukraina ja ennenkaikkea sen liittolaiset väsyvät ensin.
Henkilötappioistahan ei juurikaan tarvitse välittää niin kauan kun maassa ei ole aitoa toimintakykyistä poliittista oppositiota. Wagnerin johtajan esiintymiset ja monet kummalliset kuolemat viittaavat siihen, että ”maton alla” tapahtuu kyllä jotain.
Ukrainaan virtaa moderninpaa kalustoa ja monenlaista muutakin apua josta on suurta apua. Tärkein kysymys lienee se, että mitä tällä avulla saadaan aikaan. Jos menetettyjä alueita ei saada vallattua merkittävästi takaisin voi sotaväsymys iskeä ja poliitttinen paine rauhantekoon kasvaa huomattavasti.
Kuten talvisota, niin Ukrainan sotakin on osa isompaa kansainvälistä konfliktiä ja ratkaisukin tapahtunee jossain muualla kuin yksittäisessä taistelussa.
Vaikka mieli tekisi, niin ihan heittämällä en usko tähän ukrainalaisten levittämään uutiseen. Hersonista on vielä ”pitkä” matka Krimille ja Hersonkin on vielä valtaamatta. Dnipron(?) sillat on tuhottu ja Krimin valtaamiseen tarvittavan joukon (ja etenkin se huollon) ylimeno joesta ei ole ihan pikkujuttu, eikä onnistu päivässä tai kahdessa, eikä yhdellä tai kahdella ponttoonisillalla, vaikka vihulainen olisi paennut Uralille saakka.
Sen sijaan tässä voi paremminkin olla hybridioperaatio, jolla halutaan murentaa ko. suuntien joukkojen taistelutahtoa entisestään. Tieto Harkovan suunnan tapahtumista on varmasti saavuttanut tämänkin suunnan joukot ja nyt levitetään tietoa, että ”omat” johtoportaat ovat lähdössä käpälämäkeen ja jättämässä taistelevat joukot oman onnensa nojaan. Tämä ”tieto” lisättynä kaikilla muilla murheilla ei ainakaan edistä taistelutahtoa.
Koneet ja kuljetuskaluston omistaa sama yritys. Mistään tilapäisvirityslautasta ei ole ollut kysymys, sillä ko. yhtiö on iso toimija niin kuivan maan, kuin saarisavotoiden suhteen. Joten luulisi vakuutustenkin olevan kunnossa. Maksaako ”artisti” vai vakuutusyhtiö selvinnee sitten, kun onnettomuuden syy on selvillä.
Kyllä tässä eletään erittäin mielenkiintoisia aikoja. Ukrainan ”erikoisoperaatio” on itänaapurilta mennyt totaalisesti pieleen. Suomi ja Ruotsi päätyy Natoon, Eurooppa ”yhdistyy” ja irtaantuu venäläisestä fossiilienergiasta, sotilaallinen suorituskyky ja sen myötä pelote on kokenut kovan kolauksen, pakotteet jäytävät keskiluokan elintasoa jne. Itänaapurin johtoporukan dilemmana on kuinka pysyä vallassa (tai yleensä hengissä) tulevaisuudessa. Sodankäynnin jatkaminen nykyresursseilla ei johda menestykseen ja kulissit erikoisoperaation ympäriltä kaatuvat yksi kerrallaan.
Kiinalaiset ja ”nousevat” maat käyvät mielellään nyt mielellään kauppaa Venäjän kanssa ja noukkivat ns. rusinat pullasta, koska myyjä on pakkoraossa ja ajautumassa taloudelliseen ahdinkoon. Lisäksi kiinalaisille sopii erinomaisesti, että Usan resursseja kuluu Ukrainassa. Onpahan enemmän tilaa terhennellä Aasiassa.
Usan intressi tukea Ukrainaa on Venäjän pysäyttäminen nyt, kun sen voi tehdä ”vain”aseapua ja tiedustelutietoa jakamalla, eikä lähettämällä sotajoukkoja esim. Baltiaan tai Puolan rajoille sotimaan. Samat intressit ovat tietysti eurooppalaisilla. Venäjän doktriinissa kun todetaan, että venäläinen maailma yltää sen nykyisten rajojen ulkopuolelle.
Kim1:lle: Onhan siinä suhtautumisessa iso ero riippuen siitä saako vuokrattua myllynpaikan kovaan hintaan, vai joutuuko luovuttamaan sähkösiirtolinjan alle jäävän metsämaan pilkkahinnalla.
Rukopiikin esittämiin ajatuksiin Suomen puolueettomuudesta ja Israelin mallin mukaisesti aseistautumisesta pari huomiota.
Ensinnäkin ei Israelkaan ihan täysin yksin ole, vaan USA on sen lähin liittolainen, olipa kyse politiikasta tai aseistuksesta. Toki omat panostukset ovat erittäin merkittävät, mutta silti ”setä Samulin” sateenvarjo on ollut merkittävä Israelin olemassaololle.
Suomi ei ole ollut puolueeton sen jälkeen kuin liittyi Euroopan unioniin. Sen jälkeen ollaan vain sotilaallisesti liittoutumattomia siihen asti, kunnes on ollaan Naton jäseniä. Käsitteillä on vissi ero ja tällä ratkaisulla pärjättiin aina tähän vuoteen asti jolloin itänaapuri aloitti omat sotatoimensa. No miksi ei pärjätä enää?
Jos historiaa tarkastellaan taakse päin, niin joka kerta, kun Suomi tai Suomen maaperällä on sodittu Venäjän kanssa, niin kyseessä on ollut osa jotain isompaa Eurooppalaista konfliktiä. Kuvitellaanpa niin, että Ukrainan sodan jatkeena tilanne ”perkelöityisi” Baltian alueella. Mitkä ovat Suomen pelimerkit silloin?
Tälläisessä tilannekehityksessä Suomesta tulisi melkoinen pelinappula. Länsi tarvitsee Suomea ja Ruotsia Baltian puolustukseen ihan maantieteellisistä syistäkin johtuen. Samasta syystä itänaapurille olisi tärkeää estää Suomen ja Ruotsin ”siirtyminen länsiliittoumaan”. Natoon kuulumattomia maita olisi paljon helpompi horjuttaa ja painostaa mitä erilaisimmalla ikävillä keinoilla valitsemaan passiivinen sivustakatsojan rooli. Lännestä taas olisi turha odotella tukea ja apua tätä painostusta vastaan, jos sen intressejä ei huomioitaisi.
Aikanaan Isä Aurinkoista varoitettiin Vatikaanin vaikutusvallasta. Vastaus oli hyvin tätäkin päivää kuvaava: ” Montako divisioonaa Paavilla on?” Valitettavasti näyttää siltä, että voimapoliitikkoihin tehoaa vain riittävä vastavoima.
Epäilen, että tämäkin sota olisi jäänyt aloittamatta, jos Kremlissä olisi osattu ennakoida Ukrainan maanpuolustustahto ja -kyky, sekä koko läntisen maailman rivien ällistyttävän nopea tiivistyminen Ukrainan tueksi. Ilmeisesti lännessä on tajuttu, että jos nyt ei Putinia edes yritetä pysäyttää, niin koko Euroopalle käy lopulta kehnosti. Eu-häirikkönä tunnettu Orbaninkin takki kääntyi ympäri hetkessä. Ilmeisesti vanhat muistot Neuvostoliiton alusmaasta heräsivät.
Tässä tilanteessa pitää olla pää kylmänä ja käydä huolelliset keskustelut Nato-jäsenyydestä maan sisällä, jotta tarvittaessa suunnitelmat on selvät ja rivit suorana. Hätäisesti ja puolipaniikissa tehty jäsenyyshakemus juuri nyt olisi täydellinen syöttö Putinin propagandamyllyn lapaan, kuinka Nato on hyökkäämässä nyt jo Pietarin porteille. Varsinkin, kun herralla tuntuu kierrokset olevan kovin korkealla tällä hetkellä.
Veikkaan, että Baltianmaiden puolustussuunnittelun yhteydessä Suomen ja Ruotsin kanssa on käyty keskusteluita monenlaisista toimintamalleista, sillä molempien maiden asema on erittäin merkittävä (kaikkien mahdollisen sodan osapuolten kannalta). Epäilen, että jos tilanne perkelöityisi tällä suunnalla avoimen sodan partaalle, niin siinä vaiheessa Nato ilmoittaisi Suomen ja Ruotsin nauttivan Nato-maiden erityisiä turvatakuita ja jäsenyyshakemuksen olevan juuri käsitellyssä.
Jos tässä tilanteessa ilmoitettaisiinkin, että emme ole koko hommassa mitenkään mukana, niin mihin se johtaisi? Esimerkiksi Ukraina-apuun verrattavaa apua ei olisi varmastikaan tulossa, kuin korkeintaan idästä, sillä pitäähän meitä auttaa Nato-uhkan torjumisessa. Yksinäinen Suomi olisi paljon helpommin ja pienemmällä kynnyksellä horjutettavissa erilaisilla tempauksilla ja provokaatioilla, verrattuna vaikkapa yhtenäisen ja päättäväisen Euroopan unioinin tukemaan jäseneen, Natosta puhumattakaan.
Venäjän kirjoissa ja kansissa Suomi on Eu-maa ja suunnitelmat on varmasti laadittu sen mukaan, vaikka välillä itse kuvittelemme, että voisimme jotenkin vain olla omassa lintukodossa, jos koko Eurooppa on sodassa.
Vakuutustakaan ei saa, jos ei maksa vakuutusmaksua.