Käyttäjän Aukusti kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 484)
  • Aukusti

    Täällä meillä on lunta jo tarpeeksi ja maisemat oikein jouluiset.

    Hyvää Joulua jokaiselle!

    Viettäkäämme sellaista joulua mitä itse kukin haluamme.

    Aukusti

    Lapin Puikula , omalta maalta ja itse kasvatettuna on mielestäni maukkain ja väriltäänkin mellyttävä.

    Aukusti

    Sahautin kenttäsirkkelissä järeät koivut tuppeen 50 ja 25 mm + kuivumisvara paksuisiksi ja tapuloitiin pihalle katettuun tapuliin kesän ajaksi kuivumaan. Otajaksikin ilmaantui sopivasti puusepänliike. Kuljetin sinne 50 mm tuppilankut valiten parhaat. Puuseppä kertoi, että kelpaa se huonompikin, sillä lankuista leikataan osia ja värivikaiset laitetaan piiloon. Samoin sain myytyä ohuemmatkin tuppilaudat. Päitä ei vahattu eikä maalattu kuivattaessa, Puuseppä kuivatteli sitten lisää lämpimässä hallissa. Osan jätin itselle askartelutarpeiksi.

    Aukusti

    Minä vuoleskelin vähän toisella kymmenellä olleaani haravan piit pihlajasta, jotka oli kuorittu edellisenä kesänä kuivumaan. Haravan lavat oli edesmennyt vaarini tehnyt koivusta ja varret aina haavasta. Tulevia piipuita piti kuoria valmiiksi kuivumaan tulevia kesiä varten. Huomattiin sitten seuraavana kesänä, että olimme nuoremman veljen kanssa ottaneet osan pihlajista liian ohuita kun ne olivat kuivuessaann kutistuneet yllättävän paljon.

    Aukusti

    Liiankin hyvin ovat ”rännissä” kasvaneet koivut, kuuset ja männyt. Tämän kymmenmerisen linjan olen pariin kertaan raivannut ja pian olisi seuraava kerta. Ennen tilan ostoa oli yhtiö raivauttanut vesurityönä toisen maallani olevan linjan. Siellä ne sitten törröttivät tiheässä pitkät ja terävät kannot. Siksi sovittiin sähköyhtiön kanssa, että minä saan tulevat raivakset suorittaa itse ja saisin korvauksen mitä urakoitsija saa linjaa raivatessaan.

    Aukusti

    Tulipa mieleen kauan sitten tapahtunut. Olimme ostaneet omakotitontin ja siellä oli pari hyvänäköistä kuusta keskellä tulevan rakennuksen paikkaa. Siispä sieltä hakemaan kuusta hieman ennen joulua. Pettymys oli suuri kun tulimme perille ja näimme kahdet kahluujäljet ja molemmat kuuset oli viety.

    Olisihan se ollut ilo katsella ensimmäistä omalta maalta haettua joulupuuta. Silloin en tiennyt, että ostaisin oman tilan ja saisin myydä ja lahjoittaa kuusia muillekin.

    Aukusti

    Omasta metsästä tietysti. Ehän sitä sentään rosvoamaan pidä ryhtyä. Tavallisia metsäkuusia ja istutettuja mustakuusia tuotiin auton peräkärryssä 5 kpl. Meillä ei ole niin puun päälle, vaan otetaan kaunis puu, vaikka tulisi aukkokin metsään. Nykyisin emme myy joulukuusia.

    Aukusti

    Eipä unohdeta porojakaan, jotka saavat laiduntaa aivan vapaasti metsissä ja pelloilla.

    Ja nuoleskella tiesuoloja teitten päältä aiheuttaen kolareita, joiden omavastuuosuudet maksaa autoilija.

    Ei naurattanut ollenkaan vuosia sitten kaverilla, jolta porot söivät parinkymmenen hehtaarin laajuisen kulotetun hyvinonnistuneen taimettuneen alueen kesällä puti puhtaaksi. Vihreä koivuntaimi näkyi hyvin mustaksi palaneelta pinnalta.

    Kyllä poronhoitolaki pitäisi uudistaa ja poronomistajat panna maksumiehiksi kaikista vahingoista. Myöskin kaikista liikennevahingoista.

    On se niin väärin, vai mitä mieltä palstalaiset ovat?

    Aukusti

    Tarkoin tulee luettua makasiinin numerot. Hyvä asiapitoinen lehti.

    Aukusti

    Aarre- lehti kuuluu tärkeisiin luettaviini. Samoinkuin Metsä- lehti + Makasiini. Unohtamatta eri järjestöjen ja metsäyhtiötten asiakaslehtiä. Metsänomistajille ilmaiseksi jaettavissa Maaseudun Tulevaisuuden metsänumeroissa on myös asialllisia artikkeleita.

    Metsälehti on minulle tärkein ja tutuin jo vaarini tilaamana 1940- luvulta alkaen. Isäni sitä ei tilannut, mutta minä olen tilannut tultuani vierailta ostamani tilan isännäksi kymmeniä vuosia sitten.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 484)