Käyttäjän Berza kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 584)
• Berza

Ja vatut, on mahdollista koko maa siirtää tuottavaan jk.n. Turha kuvitella, että itäisen ja pohjoisen karuille maille tämä on mahdollista. Uskon kyllä, että rehevillä mailla sitä pystytään ihan taloudellisesti toteuttamaan muutaman puusukupolven ajan, mutta tuskinpa loputtomiin. Ei onnistunut aloitus esimerkin tapauksessakaan, ei kertakaikkiaan 10 vuodessa syntynyt uutta  puun alkua. Ajourilla oli vaan hieskoivu ryhmiä, siinä kaikki, vaikka kyseessä oli turvepohjainen maa

Keskustelin muuten erään pitkänlinjan metsäasiantuntjan kanssa, joka on hyvin avoin kaikelle uudelle. Kyllä hän oli näitä nähnyt ja ei kyllä positiivista kerrottavaa hänellä ollut tästä. Samoin Hannu Hoskonen kertoi, että näitä kokeilun jälkiä on saaneet yrittää korjata paikalliset mhy toimijat.

Berza

1002 SIVUA 😀😀

Enpä olisi uskonut, kun tuon aloitukseni vähän huolimattomastikin ja isommin miettimättä tein, miten kauan tämä elää täällä. Mahtaa olla jo nyt ennätys, eikä loppua näy. No aihe ei kyllä kulune koskaan loppuun, todennäköisesti tästä riittää tarinaa, niin kauan kun metsän hoitoa harrastetaan maassamme 👍

Berza

Kelkka ja mönkijä tuttuja siinä hommassa.

Äyskärillä on mukava huidella, kun vaan muistaa, ettei tuulen alta sitä tee. 😁

Berza

Hitto, tuonne minäkin lähtisin.

Ottakaa nyt koppi tästä, olen kärsinyt huonosta omastatunnosta, koska olen tämän ketjun saanut aikaiseksi. Loppuisi tämä loputon vääntäminen, kun asia olisi ratkaistu 👍

Berza

Taiki kirjoitti minunkin puolesta.

Kiinnostaisi kovasti 🤔

Berza

Aikoinaan kevällä hankiaisilla raivasin erään koivuvaltaisen kuvion reilun puolen metrin kantoon. Tarkoitus oli muutaman vuoden kuluttua käydä tekemässä loppuraivaus. Hämmästyin, kun lähes kaikki kannot oli lahonneet ja muutamissa oli hentoja hituja vaan kannon päässä. Sen jälkeen olen aina yli viisi senttiset vetänyt pitkään kantoon. Ohuissa raipoissa tuo ei oikein toimi.

Berza

En tiedä, mikä on etelä suomessa tilanne, mutta täällä idässä kyllä metsästävistä metsänomistajista varmaan kaikki hoitavat myös metsiään. Yleensä muutenkin aktiiviset henkilöt ovat näitä metsästäjiä. Hoitamattomat metsät löytyvät usein kuolinpesiltä ja muutoin elämän oravanpyörästä pudonneilta. Olen kohtuullisen varma, että yleisemmin metsästävät metsänomistajat valtakunnan tasolla ovat keskivertoa tai jopa aktiivisenpia metsien hoidossa, kuin ei metsästävät. Yleensä aktiivisuus elämässä auttaa tässä asiassa.

Olisi mielenkiintoista tietää kuinka paljon näitä metsästäviä on, jotka ovat ostaneet metsätilan tätä varten ja mikä on tilojen pinta ala. Epäilen, ettei heitä useita tuhansia ole ja prosentuaalinen osuus mieluummin promilleja, kuin prosentteja 🤔

Berza

Hirvenmetsästäjien profiilia tutkittiin joku vuosi sitten.  Selvisi siinä, että reilu 60 prosenttia on metsänomistajia, joiden metsien pinta-ala on suurenpi, kuin keskimäärin tilakoot. Tämä tutkimus löytynee vieläkin netistä, en viitsi sitä itse etsiä.

Berza

Lähinnä mietin tuota 100 päivän suoritusta. Taitaa olla n 6 tankillista ammattisahalla joka päivä. Hurjalla saattaa onnistua, mutta ei niitä montaa kyllä löydy.

No uusimmassa huskissa näkyy olevan yli litran tankki🤔

Berza

Hurjia on nuo Visakallion bensa kulut.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 584)