Käyttäjän Hämis kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 307)
  • Hämis

    Paljonko olette saaneet +100 m3 erästä isontien varressa karsitusta rangasta latvusmassoineen ? Eli paikalla haketettavaa.

    Etelä pirkanmaalla nyt hankinta  +100m3 40e ja hieman yli.

    44e  olisi puhdas karsittu +150m3

    Hämis

    Minä taidan vetää sitten tiheämpään päin.. Ppa oli kuusikon enskan jälkeen 30 jopa 32. Keskiarvoa en katsonut. Silti lähti n. 60-70 m3 /ha.

    Ei silti ihanne tilanne tuollainenkaan kun enska myöhässä ja tuhoja päässyt hieman jo tulemaan. Hiukka tiukkaan joutuu paikoitellen jättämään kun ei arvaa kerralla vetää taulukon rajoihin.

    Boori ja taimikonhoidon tekemättä jättäminen aiheuttaa harventajalle ongelmia. Taloudellista tappiota ja mahdotonta vetää metsänhoidon suosituksiin.

    Hämis

    Miten suhtaudutte sellaiseen malliin,että eh:sta jää myyntitulo saamatta. Jos vaikka maapohjan tutottokyky on hyvä, mahdollisia tuhoaukkoja käytetään maksimaalisesti hyväksi eli puuta ei kerry niistäkään, uravälit on 40 m,yms. Harvennusjälki jää tiukaksi nykymenoon nähden, jos pelätään tuhoja liian nopean ja rajun harvennuksen takia. Taaskaan puuta ei kerry eh:sta vielä niin että tuloja tulisi. Näin ollen pyritään myydä 2.harvennukselta kuusikosta enemmän tukkia.

    Vai että paikassa kuin paikassa vedetään sen verta rankasti että edes vähän tuloa tulisi ?

    Ja onko teillä kokemuksia että +- tulos tuli enskalta.

    Hämis

    Oikea juttu A.Jalkanen.

    Katsoisin,että luodaan halveksuntaa suuren lukijakunnan edessä. Vaikkakaan nimeä.ei julkaista ,mutta kuten aiemmin totesin niin pienet piirit. Yksityisyyden suojassa mainitaan – jos aiheuttaa yleisössä halveksuntaa uutisoinnin kohteeksi joutunutta kohtaan.  Luultavasti ylireagoin,mutta kivistää välillä tälläinen…

    Ehkäpä metsuri motokuski oikeassa : käytöstavat.

    Hämis

    Onko Urjalalaiset ryhmän tuore julkaisu minkälaista ?

    Monet tuntevat ja tietävät maiden omistajan pienessä kunnassa.

    Hämis

    Taitaa olla. Ajattelin kuitenkin Minilexillä kuvien esittelijää muistuttaa. Rikoslain puitteissa ei ainakaan kannusteta moiseen. Hienot siemenpuut jätetty ja kallioisesta pohjasta hakattu ajoissa kuuset pois. En ymmärrä. Samat ihmiset patikoi tuntureilla… ja ihailee taivaankantta

    Hämis

    Saako esim. Facebookissa paikkakunnan omassa yleisessä ryhmässä soimia kuvien kanssa hakkutyömaata joka on yksityisen ja maisematyöluvalla varustettu hakkuu ? Pieni kylä , tunnistettavuus helppoa. Työmaan läpi meni kävelyreitti niin johan repesi.

    Hämis

    Kovakasvuiset kuviot ovat alavilla mailla. Tilan läpi menee pieni joki mikä kuulemma keväisin tulvii. Liekö vesi huuhtonut   istutuksen jälkeen jo ravinteita juurillekeväisin. Mene ja tiedä.

    Itselleni laitoin pelloille 2500 tainta. Enkä riveihin. Harvennus riveistä ei ole ihan omasta mielestäni miellyttävintä…

    Hämis

    Oli kyllä hahlo 13 mm ketjun kanssa, tarkistin kun repussa aina tapion pikkuvihko minkä takasivulla relaskooppikolo. Hyvä kyllä muistutella ja kyseenalaistaa, minä en ainakaan ole iöman virheitä kulkeva ihminen. Mittailen päivän mittaan. Kyseessä muutama hehtaari. Vieressä on kuvioita joissa 600m3 luokkaa. Tila on hoidettu, isäntälinjalla puumäärää vaalien. Vaan tervettä on joka paikass. Maat on hyvät.

    Hämis

    Voishan sen . Siinä vaan kun tommosta sahaa menemään ja lunta tulee päälle kun siperia kerralla niin ei jaksa hirveästi tuolla tieteillä. Olkoon sitten mitä on, kun ei ole mitään hoitoja tehty.

    Tarvitsee katsoa valmiista kun vähän helpottaa, mitä jää. Melko silmällä  harvennettavaa huonoimpia pois. Sitten väljennyksessä tasoittelee. Mutta juu on siellä.rk 23 puitakin. Eli jokatapauksessa kovaa hiilensitojaa tuollainen pellonmettitys kun kasvu alkaa kuviolla.

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 307)