Käyttäjän hiliman kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 46)
  • hiliman

    Päätehakkuussahan tuo kuutiohinnoittelu olisi hyvä, mutta onko sitä ajateltu myös harvennuksille? Ainakin äkkiseltään tuntuu siltä, että herkästi järein ja paras puu tulisi kaadetuksi, mikäli ko. hinnoittelu olisi käytössä harvennuksilla.

    hiliman

    Luultavasti metsurit olis halvempia kuin kovapalkkaset sähkömiehet ylitöissä. No hyvä siitä tuloo, ku asentaja tylsällä ketjulla jurnuttaa.

    hiliman

    50€/m (päätehakkuussa) kokorungolle hintaa, niin polttakoot vaikka laanissa.

    hiliman

    Naapurilla oli viime talvena hankintahakkaaja motolla tekemässä enskaa ja muutakin harvennusta. Jälki oli tosi hyvää. Hän poisti koivuja pienempien kuusten päältä, siten että katkoi ylempää ensin käsitellen latvapuolen, jonka jälkeen tyvipöllin pois, jolloin kuuset jäivät ehjäksi.

    Teko + aju olivat olleet noin 15€/m, joten tulos oli mielestäni 30€/m tienvarsihinnalla tosi hyvä, sekä huonolla hoidolla ollut metsä tuli kuntoon.

    Lisäyksenä vielä, että täällä ei osteta mielellään talviharvennuksia ilman päätehakkuita.

    hiliman

    Hirven syömästä puusta voi tehä vain sellua ja energiaa, sen nyt tietää lapsikin. Ratkaisu hirviongelmaan on vapaa metsästys omilla mailla.

    hiliman

    Historia on osoittanu sen, että saksalaiset ovat aina osanneet hankkiutua haitallisiksi kokemistaan tulokkaista eroon. Ruotsissa ongelmat voivat ollakin vakavampia.

    hiliman

    Harjavallassakin on huomattu muslimien jalot käytösmallit.

    hiliman

    ”Ei siinä ole mitään kummallista jos pakolaisten enemmistö on nuoria miehiä. En minä ala selvittää pitkiä tarinoita tänne. Ottakaa selvää, siinähän on tietsikka nenän edessä.”

    =

    Elintasopakolaisuus.

    hiliman

    Isis:n strategia on ujuttaa omia taistelijoitaan turvapaikanhakijoiden joukkoon. Eli kannattaisi suosia kristittyjä, kun päätetään kenet otetaan maahan. Aivopestyt mielikuvitusolentoja kumartelevat hihhulit olisi parempi jättää saksalaisten iloksi. Tosin sehän ei käy, koska suvaitsevaisuus.

    hiliman

    Toivottavasti Metsurilla ei oo kiire rahojen kanssa 🙂

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 46)