Käyttäjän Japine56 kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 143)
  • Japine56

    Jos on vesikesä puut tuppaa sinistymään oli ne missä vaan. Minulla meni tarvepuuksi otetut aisanpaksuiset kuusennäreet puhtaaksi vuollut kuuset välipuitten kanssa korkealle pinotut mustiksi. Aikanaan kun olin sahoilla hommissa käytettiin ky5 nimistä ainetta, vaikka pääosa meni sahauksen jälkeen keinokuivaukseen.

    Ky5 todettiin myöhemmin vaaralliseksi, mutta sitä on melkein joka puurakennuksen rakenteissa. Alkaa ajan mittaan haisemaan.

    Japine56

    Mökin lähellä on pitkään autiona ollut asuinpaikka. Siellä kasvaa viisi isoa lehtikuusta, jotka ovat  olleet siinä niin pitkään kuin muistan, eli liki 60 v. Jostain syystä taimia ei ole tullut yhtään. Mikä lie syy?

    Japine56

    Armeijassa muona-autoa kuskatessa näin keittäjien hygieniatason. Ei tullut paljon soppia syötyä. Lavalla oli purkkilihaa ja vanikkaa.

    Japine56

    Kummasti keskustelu vaihtelee, eipä siinä mittään. Kertokaapas uudet sahahenkilöt 1970-luvun  opeilla olevalle sahakoululaiselle mitä laitteita tuonne Rauman sahalle tulee? Minun aikanani Otso 700 raami oli huippua.

    Japine56

    Soppatykkiä tuli vedettyä armeijassa Sisun perässä. Kätevää, soppa kypsyi matkalla. Savu tuprusi piipusta, puita lisättiin tauolla.

    Japine56

    Jos onnistaisi, toisen hirven saisi metsänomistaja. Winwin.

    Japine56

    Voisin osallistua talkoisiin. Yksi hirvi syksyllä pakastimeen. Tosin lopetin metsästämisen 40 v sitten. Metsästyskortti meni vanhaksi ja aseet myyty. Jos saisi ostoluvan ostaisin vanhan pystykorvan ja istuisin nuolukiven luona vahdissa, metsänomistajan luvalla.

    Japine56

    Helpoimpia ruokia itse tehtynä. Keittää samalla ison kattilallisen ja osan pakastaa. Tölkkisopatkin asiallisia.

    Japine56

    Kiitos vihjeistä! Tutkitaan huomenna.

    Japine56

    Onko se paljon, jos harrastelijana viikonloppuisin muutaman vuoden ajan 8-10 tankkia saha -ja polttopuun hankintaa? Eikä edes läheskään joka viikonloppu. Vähän hirsiladon veistoa ja rakennusta.

    Rakentavia ehdotuksia, kiitos.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 143)